Lahoava aita valmistuu

Olen pariin otteeseen kirjoittanut aikeistani tehdä lahopuuaidan. Jos lahopuuaita kuulostaa vieraalle, saat lisätietoa näistä linkeistä: Lahoava aita sekä Keväthuumaa.

Aita alkaa pikkuhiljaa valmistua. Se on ollut yllättävän isotöinen urakka. Työ kuitenkin edistyy, tunti kerrallaan, ja sitten onkin ollut pakko vähän huilia.

Noin 50 sentin välein, kahteen riviin juntatut heinäseipäät toimivat aidan runkona. Olen täyttänyt seipäiden välit erilaisilla risuilla ja vähän järeämmällä puuaineksella.

Aidan runkoon tuli lähes 30 seivästä, joten rautakangen heiluttelussa
piti lopulta pyytää miehistä apua.

Nähtäväksi jää, lyhennänkö vielä seipäät lopuksi sahaamalla. Se selviää, kunhan olen saanut täytettyä aitaan loputkin risut.

"Mitä ihmettä tuolla nyt rakennetaan?", ihmettelevät naapurit.

Aitaa rakentaessani huomaan, että konkreettisesti kannan korteni - tai oikeastaan risuni - kekoon, sillä Suomen luonnossa sanotaan nykyään olevan liian vähän lahopuuta.

Tervetuloa vaan jatkossa meidän pihalle, kaikki uhanalaiset, lahopuusta riippuvaiset eläin- ja kasvilajit! Täällä on kohta monta metriä lahoavaa puuta.

Järeämmät puut toimivat risujen painona.

Aita tulee olemaan pihamme tilanjakajana. Tällä hetkellä sen taakse jäävä alue on niin kaoottinen, joten näytetään vain kelvollinen kulma.

Kunhan aita lopulta valmistuu, siirrän sen taakse kompostiryhmän sekä perustan uuden hyötypuutarhan. Ajattelin kokeilla lavatarhaa, jossa kasvimaa kasvaa lavoissa.

Aita näkyy suoraan pihalle tultaessa, joten istutan sen eteen pensasrivin. Lisäksi istutan muutamia köynnöksiä pensaiden ja aidan väliin. Kasvaessaan köynnökset saavat tukea aidan seipäistä.

Vähän mietityttää, millainen aidasta lopulta tulee. Ainakin erilainen, se on varma. Tällaista aitaa en ole ainakaan meidän pienellä kylällä nähnyt.

Kannustan kokeilemaan, sillä tämä on oivallinen tapa päästä risukasoista eroon - luonnollisesti.

Kenkälaatikko

Nyt on valmis, puhtoisen valkoinen tuulikaappi ja mieleinen kenkien säilytysratkaisu. Ei enää kenkätelineen epämääräistä kenkäkasaa, telineen alle läjäytynyttä kivituhkaa tai telineen likaista taustaseinää.

Halusin löytää kenkien säilytykseen ratkaisun, jonka vuoksi ei tarvitse lähteä ostoksille. Eli kierrätysmeiningillä mentiin. Muutaman kerran piti päätä raapia, mutta lähtihän se idea lopulta syntymään.

Saunan pesuhuoneesta löytyi lähes toimettomana ollut puulaatikko, vaatekaapista siihen sopiva pieni kenkäteline ja laatikon pohjalle vanha kumipohjainen kynnysmatto. Syntyi kenkälaatikko, joka toimii samalla tuulikaapin istuimena.

Onko joku sanonut, miten päin kenkätelinettä täytyy pitää? Meillä sitä pidetään nyt kyljellään - ja hyvin näyttää palvelevan tarkoitustaan.

Kengät, jotka eivät mahdu laatikkoon , säilytetään tuulikaapin ulkopuolisessa vaatekaapissa, kuten tähänkin asti. Ja voin vannoa, että naisvaltaisessa taloudessa niitä riittää.

Löytyisikö tästä ratkaisu sinullekin?

Kunhan puuhastelen

Asumme keltaisessa puutalossa, jossa muuttaessamme oli marjapuuronpunainen ovi. "Persoonallinen, ja tuo jotenkin mieleen Huvikummun", tuumasin, kun olimme käyneet taloa katsomassa.

Persoonallinen talo jäi kuitenkin mieleemme muunkin kuin oven värin takia, joten muutimme taloon noin 16 vuotta sitten. Maalasin jossakin vaiheessa tuulikaapin vaaleanpunaiseksi. Kun perheessä on kolme tytärtä ja marjapuuronpunainen ulko-ovi, tuulikaapin sopi mielestäni hyvinkin olla vaaleanpunainen.

Sitten vaihtui samanlaisessa talossa asuva naapuri, jonka kanssa päätimme jossakin vaiheessa vaihtaa ovien värin - tällä kertaa siniseksi. Tuulikaappimme jäi kuitenkin vielä vuosien ajaksi vaaleanpunaiseksi.

Nyt on pieni aavistus, että joidenkin sisustusihmisten silmät saattavat viimeistään tässä vaiheessa pyörähtää ympäri kuin hedelmäpelissä. Hmm... myös lapset ovat jossakin vaiheessa lohduttaen todenneet, että kotimme on "silleen kodikas". Ihan tarkkaan ei kuitenkaan selvinnyt, mitä se loppujen lopuksi tarkoitti. Nekin, jotka eivät ole kotiamme nähneet, voivat tehdä omat johtopäätöksensä.

Sininen ovi ja vaaleanpunainen tuulikaappi -yhdistelmä ovat saaneet kelvata tähän saakka, kunnes tänään ollessani yksin kotona päätin ryhtyä maalaushommiin. Kello oli noin 8.30.

Tällä postauksella haluan kertoa, miten edustamani "ketjureaktio"-ihmistyyppi voi saada hyvin nopeasti kaaoksen aikaan. Tuulikaapin maalaamisen ei luulisi olevan kummoinenkaan juttu, eikä olekaan, jos keskittyy vain siihen.

Raivatessani tuulikaappia kaikesta tavarasta, tulin samalla lajitelleeksi nuorten naistemme villavaatteet pestäviin ja ei-pestäviin. Sama piti tehdä myös talvitakeille. Talvikenkien käsittelyn ymmärsin siirtää myöhemmäksi.


Tuulikaapin pienen hyllykön irrotin siksi (ei olisi tarvinnut), että aion maalata senkin muun väriseksi. Pesin siivouskomeron, koska jouduin seinien maalaamisen takia irrottamaan sen oven. Otin valokuvia tätä postausta varten.

Jouduin myös koskemaan sähköä sisältäviin juttuihin, jotka jostakin syystä aina vähän karmaisevat minua.

 

Kun laitoin kolmannessa pesukoneellisessa olleita tuulikaapin verhoja kuivumaan, olin maalausprojektin kanssa vasta alkutekijöissä.

Ryhdyin kiireellä vetämään maalarinteippiä kriittisiin, suojattaviin kohteisiin. Ja sitähän riittää: kahden oven karmit, neljän ikkunan puitteet, seinien ja katon rajat ja lattialistat. Katonrajaa teipatessani toivoin totisesti, että minulle olisi suotu pituutta muutama sentti lisää.

Tätä kirjoittaessani teipit ovat jo paikallaan, mutta edes maalipurkkia en ole vielä saanut avatuksi. Ja kello on jo kohta kaksi. 

 

Pakko kuitenkin hieman huokaista, syödä lounasta ja venytellä kipeytynyttä niskaa. Sitten aion (aion!) keskittyä itse asiaan, että saan valmista vielä tänään. Ensin juon kuitenkin vielä kahvit.

PS. Seinien väriksi valitsin murretun valkoisen, sävy Kookos.

Pari kirjavinkkiä puutarhaan hurahtaneille

Meillä pihapuuhiin ja kasvitouhuihin hurahtaneilla kevät on ihan parasta aikaa. Auringon määrän lisääntyessä ei enää malttaisi pysyä sisätiloissa ollenkaan. Ulos raikkaaseen ilmaan, kädet multaan tai pihan rakennuspuuhiin. Ihan parasta!

Jos joku vielä touhuiltaan malttaa, niin tässä olisi pari kivaa alan kirjavinkkiä, joiden avulla voi vielä täydentää tai kartuttaa osaamistaan. Tykästyin kirjoihin, sillä ne ovat selkokielisiä, hyviä neuvoja ja kivoja ideoita sisältäviä teoksia.

Merja Turusen ja Sirpa Ylösen Puutarhanhoito poropeukaloille (Loki-Kirjat 2003, 2010) on ihastuttava kirja, koska sen luettuaan voi sanoa, etteivät puutarhatyöt taidakaan olla ydinfysiikkaa.

Se on kirja vasta-alkajille, mutta samalla erinomaisen selkeä tietopaketti myös vähän edistyneemmille puutarhaihmisille.

Ensimmäisellä selauksella kirja vaikutti vähän yllättävälle, sillä muihin alan kirjoihin verrattuna se ei sisällä koreita kuvia tai hienoja erikoistermejä. Tämä on tekijöiden tietoinen valinta: he ovat halunneet tehdä kirjan, joka saa lukijan tuntemaan, että puutarhatyöt taitavat sittenkin onnistua.

Kierrätyksestä kiinnostuneille suosittelen Heidi Haapalahden ja Teija Tuiskun kirjaa Kierrätyspuutarha (Tammi 2013). Kirja lupaa turhalle tavaralle uutta elämää pihassa.

Kierrätysmateriaalille on löydetty uusi, hauska tai hyödyllinen käyttötarkoitus. Hauskoja ideoita kirjassa toden totta onkin. Tekijöiden mukaan vilkas mielikuvitus on kierrättäjän arvokkain varuste.

Kirjan luettuani olen ollut paljon valppaampi vanhojen tavaroiden suhteen. Varastossamme alkaakin olla kaikenlaisia aarteita, joille aion vielä keksiä uuden elämän.

Säilytystila on kuitenkin rajallinen, joten mielikuvituksen olisi parasta alkaa laukata mahdollisimman pian, ettei aarteita tarvitse kiikuttaa muiden aarteiden metsästäjien käyttöön.

Keväthuumaa

Yritän koko ajan muistutella itselleni, ettei kaikkea pihalle suunniteltua tarvitse vielä tänäkään keväänä tai kesänä saada valmiiksi. Pihan uudistaminenhan alkoi jo viime kesänä, jolloin saimme rakennettua aidan pihan kahdelle sivulle. Mittaa aitapätkälle tuli kaikkiaan 60 metriä, joten paukkuja riitti sen lisäksi vain yhden, isohkon istutusalueen perustamiseen.

Pihahommat starttasivat tänä keväänä kahden koivun kaatamisella, järeämpi etu- ja pienempi takapihalta. Ja samantien puoliso hommiin, kirves heiluen puita pilkkomaan. Tänään hän sai urakan siihen vaiheeseen, että suhteellisen iso pino klapeja on nyt kuivumassa. Kahden talven takkapuut olisivat nyt siinä!

 

 

Tänään haettiin myös vanhoja heinäseipäitä noin 30 kappaletta. Myyjän mukaan seipäät ovat 50-luvulta. Niin tai näin, niissä on ainakin ihana ajan patina.

 

Alan rakentamaan seipäistä perustuksia lahopuuaidalle, jonka taakse jäävät kompostialue ja hyötypuutarha. Jos lahopuuaita kuulostaa vieraalle, voit lukea siitä postauksesta  Lahoava aita.

Kun puoliso on hikoillut useamman päivän ajan koivuhalkojen kimpussa, olen minä vastaavasti alkanut vaiheittain perustaa uutta istutusaluetta etupihalle, kaadetun koivun ja lahoavan aidan tietämille. Samanaikaisesti uudistan takapihan istutusaluetta, jota on tarkoitus laajentaa terassin eteen. Hmmm... ja terassikin pitäisi laajentaa. 

Koiramäen Pajutallista ostetut pajusta punotut reunat.

Viime kesän hankinta, kanttausrauta. Ihan verraton apuväline!

Uusi kohopenkki alkaa muodostua. Reuna tehty kanttausraudalla.

Kun päivä on nyt kääntynyt jo iltaan, kieltämättä tuntuu, että pihaprojekti on niin sanotusti alkanut lähteä lapasesta. Koko tontti näyttää siltä kuin myyrät olisivat tehneet tuhojaan: on kuoppa siellä ja kasa täällä. On siirrettäviä kasveja, multa-, risu- ja kivikasoja. Ja naapuri, joka kurkkii päätään pyöritellen aidan raosta. 

Tässä pieni otanta risuista, joilla täytän lahopuuaidan.

Nyt lepo vaan. Sauna lämpimäksi ja kylmä olut. Ansaitusti.

Pikakelauksella

Otetaan pikakelauksella muutama vuosi taaksepäin. Viherrakentaja-artesaaniopinnot alkavat olla nimittäin siinä vaiheessa, että tunnelin pää häämöttää jo. Huh, kuinka aika on rientänyt!

Kun aloitin opinnot elokuussa 2013, oli takana ikävä yt-menettelykokemus, oma ratkaisu valita tukipaketti yli 20-vuotisen työuran jälkeen, ja lopulta sitten onnekas mahdollisuus muuttaa elämän suuntaa - opintojen kautta. Täytyy myöntää, että en ole katunut päivääkään. Tulevaa en lähde tässä vaiheessa pohtimaan, sillä asioilla on tapana järjestyä.

Olen aina ollut käytännön ihminen, käsillätekijä. Ehkä siksi olen omaksunut uuden ammattini taitoja parhaiten käytännön harjoituksissa, joita on tehty sekä koulussa että työssäoppimispaikoissa.

Alla esimerkkejä keskeisimmistä töistäni.

Keväällä 2014 teimme koulun asiakastyönä omakotitalon pihan betonikiveyksen. Mittava, ja varsin opettavainen urakka kokea kivityöläisen arkea. Polvet, käsi- ja pakaralihakset olivat koetuksella, ja fyysisen ammatin realiteetit tulivat tutuiksi. Nyt viimeistään osaan arvostaa kivityöläisten ammattitaitoa.

Keväällä 2014 aloitimme luokkani ryhmän kanssa uudistaa omakotipihan kahta kylmämuuria. Alkutilanne oli varsin epätoivoinen: piha oli alkanut uhkaavasti vajota muurien suuntaan, ja muurit vähitellen sortua.

 

Kun olimme purkaneet vanhat muurit, löytyi rinteen kätköistä mm. vanha amme, liesituuletin ja ikkunalasia. Todennäköisesti rakennusaikaista jätettä, joka oli vähitellen alkanut pettää.

Tässä metsänpuoleisen muurin alkutilanne....

... ja tässä lopputilanne.

Etupihan muuri valmiiksi tehtynä.



Kivityöläisen työvälineiden käyttöä tuli myös harjoiteltua.

Kesällä olin harjoittelemassa vihersuunnittelua ja -rakentamista tarjoavassa Allium Oy:ssä. Suurimman osan pari kuukautta kestäneestä harjoittelusta olin mukana tekemässä betonikiviportaita ja -tasoja. Yksittäinen betonilaatta painoi noin 28 kiloa, joten hikeä tuli pyyhittyä kesän aikana useasti. Iltaisin tiesi, mitkä lihakset olivat päivän aikana olleet koetuksella.



Viime syksynä sain mahdollisuuden olla parin viikon harjoittelussa Kuopiossa, Mestarien opissa. Opettelin mm. puiden istutusta puistoalueelle ja teiden varsille sekä autoin isojen istutusalueiden perustamisessa.



 

Kuopion-reissun jälkeen olin vielä viikon verran tekemässä liuskekivimuuria sekä perustamassa istutusaluetta. Pihan suunnittelusta vastasi opiskelukaverini, bloggaaja Pi Halla, Piha ja puistotie.

Palapeliä. Kuva: Pi Halla.



Tässä lähes valmis piha - vain valojen asennus puuttuu. Kuva: Pi Halla.

Pääsin harjoittelemaan koulussa myös puutöitä: suunnittelin ja valmistin. Puutyösalissa tuli pyörittyä kuin Liisa Ihmemaassa järeiden ja varsin kovaäänisten koneiden keskellä. Taitavilta puualan artesaaniopiskelijoilta syntyi huonekalu jos toinenkin. Hieno käsityöläisen ammatti tämäkin! 

Kukkalaatikkomoduulit.

Työkalupakki, joka edelleen odottaa maalaamista.

Lopuksi kerron vielä erikoisesta sattumasta, jonka oikeastaan tämä blogini poiki. Minua haastateltiin TV-ohjelmaan, johon haettiin yt-prosessin läpikäynyttä tyytyväistä alanvaihtajaa. 

 

Kyseessä on 8-osainen asiaohjelma, joka tulee ulos keväällä 2016. Ohjelmassa on työhön liittyviä myyttejä ja niihin pohjautuvia haastatteluja sekä studiokeskustelua. 

 

Toivon, että noin 4-minuuttinen omakohtainen tarinani antaisi jollekin toiselle yt-menettelyn kokeneelle tai siinä tilanteessa olevalle toiveikkaita ajatuksia tulevasta. Tai ainakin kipinän lähteä pohtimaan, mitä sitä voisi isona tehdä.