Lomaltapalaamisen sietämätön keveys

Olin raapustanut sen asianmukaiseen paikkaan kalenteriini, hyvissä ajoin ennen joululomaa. Keskiviikkona 7. päivä Akun, Aukustin, Augustin ja Augustan päivänä Kouluun!

 

Kun on lomaillut vuodenvaihteen molemmin puolin lähes 3 viikkoa, jona aikana lähes koko perhe on lähes koko ajan ollut ainakin hyvin lähellä, ovat koulu ja siihen liittyvät rutiinit alkaneet olla muisto vain.

Tänään piti olla ryhtiliikkeen paikka, vaikka vähän viime tippaan menikin. Kun pää on vielä loma-asennossa ja koko sielu ja ruumis nauttivat joutenolon ihanuudesta, on havaittavissa pientä yskähtelyä moottorin käyntiin saamisessa.

Kovasti tää on kuitenkin yrittänyt. Ensin selailla tulevan tentin aineistoa, jossa tuntuu vilisevän vieraalta kuulostavia sanoja, ohjeita ja termejä:

puukomposiitti, petroliölymaali, rakenteellinen puunsuojaus, aidan perustustavat, allaskalvon laskentakaava, päästöluokat, ravinnepuutosten oireet, alunamaat...

omajuuriset lajikkeet, johtoluku, päälilauta...

Auts - vaikuttais, että tää on unohtanut.

Tää luovutti ja yritti seuraavaksi järjestellä koulu- ja alan muuta materiaalia, jotta ne löytyisivät jatkossa helpommin ja nopeammin.

Pikasilmäys materiaalikaappiin riitti. Itsellekin yllätykseksi huomasin ajattelevani, että suunnitelmassani oli aivan liikaa vaivaa. Olihan kaikki tähänkin mennessä löytynyt.

Kun huomaa olevansa pitkällä iltapäivässä, saamatta oikeastaan mitään järkevää aikaiseksi, luulin paniikin iskevän.

Sitten piti ihan pysähtyä miettimään, mikä kiire tässä on lomallaan saada maailma valmiiksi. Tässähän mennään jo kohti kevättä, ja opintojen loppusuora alkaa häämöttää. Eiköhän se loppurutistuksen motivaatiopiikki löydy näistä aineksista!

Pitäis, muttei tarvii

Pitäis sitä ja pitäis tätä. Ihan kaikkea taas pitäis, muttei viitsis eikä huvittais. Siis pitäis tehdä sellaisia juttuja (= askareita, töitä), joita on omassa päässään loma-ajan tekemisiksi kehitellyt.

Lasten kasvettua ja käytettävissä olevan ajan näin lisäännyttyä, myös saamattomuus, tai sitten joutenolosta nautiskelu, on tuntunut lisääntyvän samassa suhteessa. Kaikkea pitäis, muttei välttämättä tarvii - ainakaan just nyt. Ainakaan sellaista, missä ei henkiä menetetä. Eihän tarvii?

Mutta annas olla, kun saat tehtyä jotakin, mitä olit suunnitellut! Sitä hyvän olon tunnetta, kun on yksi suunniteltu työ taas tehty. Kuten tänään jääkaapin pesu. Siinä taas parhaimmillaan kulminoitui se, mikä opiskelemassani ammatissakin: nähdä kättensä jäljet. Ei se sen ihmeellisempi juttu ole.

Tekemisestä pitää myös palkita itsensä - ja minulla se on kupillinen kahvia, sanomalehti, ja mielellään joku pikkuherkku. Ihan paras hetki!

Kahvi porisee.

Maitokahvi ja herkut: manchegolla päällystetty oliivileipä
ja ihan pikkuriikkisen suklaata.

Jääkaapista puheenollen. Jos sieltä sattumoisin löytyy porkkanoita, joiden parasta ennen -päiväys alkaa olla käsillä tai jopa mennyt, tee näin: kuori porkkanat, leikkaa molemmat päät, suikaloi (halutessasi), pane porkkanat astiaan, jossa vähän vettä (ja jossa mintunlehtiä, jos sattuu olemaan) ja laita astia jääkaappiin.

Saat mehukkaita, rapeita ja maukkaita porkkanoita, jotka ainakin meillä häviävät nopeasti parempiin suihin. Jos et usko, kokeile.