Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mansikka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Sadonkorjuun aikaan

Olin yhtä hymyä, kun viime viikolla löysin - vain noin viiden metrin päästä kotipihaltamme - kesän ensimmäisen tatin. Ei ihan täydellinen yksilö, mutta komea tatti kuitenkin.
Tatti motivoi minut myös eilen lähimetsään, josta lähdin etsimään kantarelleja. Sanovat, että tänä kesänä niitä olisi erityisen paljon.

Lähimetsämme on puustoltaan kuusivoittoista, mutta kyllä sieltä pieniä koivikkopaikkojakin löytyy. Ja sieltähän ne muutamat kantarellit sitten löytyivätkin. Olipa ihana näky, kun ensimmäinen keltalakki pilkotti heinien seasta!
Metsästä löytyi myös pienen pieniä suppilovahveroiden alkuja.
Myös mustikkasato näyttää olevan tänä vuonna runsas, ainakin meilläpäin. Mustikoita oli metsässä niin paljon, että vaivauduin keräämään vain kosteikkopaikkojen suurimpia yksilöitä.
Kerään mustikat käsin, sillä tavoitteena ei ole määrä, vaan metsän tunnelmasta nauttiminen, niin pitkään kuin mahdollista.
Mustikoista - tai muista tuoreista marjoista - syntyy helppo piirakka. Tässä linkki Dansukkerin ohjeeseen: Kakkukiille. Meillä piirakka on ollut hitti jo monena vuonna!
Pientä satoa saamme myös omalta pihaltamme, vaihtelevasti tosin. Erityistä silmäniloa ovat tuottaneet punaiset viinimarjat, jotka loistavat niin kauniin punaisina ja pullukoina, etten muista tällaista aikaisemmilta vuosilta.

Satoa näyttää tulevan oikein mukavasti myös pakastimeen laitettavaksi. Jäiset viinimarjat ovat kuin karamelleja, joita on mukava imeskellä!
Satorintamalla on ollut myös epämiellyttäviä vastoinkäymisiä. Pieniä etanoita näkyy niin salaatin, papujen kuin lehtikaalinkin kimpussa. Tässä näytteenä lehtikaalin lehti, jonka etanat ovat rei'ittäneet täysin.  Onneksi ihan koko sato ei näiden osalta ole pilalla, mutta valtaosa kuitenkin. Harmillista!
Onneksi saamme edes pientä satoa makeista mansikoista ja sipuleista. Sen sijaan raparperit, yrtit ja tomaatit palkitsevat runsaalla sadolla, mikä saa tällaisen harrastelijakasvattajan tuntemaan suorastaan pientä ylpeyttä.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Aamuhetki, päivän paras hetki

Yksi viikonlopun parhaista hetkistä ovat aamun varhaiset tunnit, kun muu perhe vielä nukkuu. Minulle sopii oikein hyvin, kun saan herättyäni puuhastella yksin - vain hiljaisuus seuranani.

Ja ihan paras hetki on, kun lähden ensimmäiseksi pihalle katsomaan, mitä näin aamusta kuuluu kukille, pensaille, kasvimaalle, linnuille, oraville, pörriäisille ja kaikelle muulle, mitä pihapiiriimme sitten kuuluukaan.

Alla kuvatunnelmia tästä aamusta, joka valkeni sattumoisin kauniin aurinkoisena kylmähkön ja sateisen viikon jälkeen.

Tämä kesä on ensimmäinen, kun yritän tosissaan "kasvattaa" tomaattia. Ostin valmiin, pienen taimen, jonka istutin pihan aurinkoisimpaan kohtaan, ja jota olen pitänyt tasaisen kosteana, ja jolle olen ajoittain antanut vähän lannoitteena kanankakkaa. Eikös tällaisia tomaatin kasvatusneuvoja anneta?

Jotain olen onnistunut tekemään oikein, sillä tomaattini tulee tuottamaan satoa ihan mukavasti. Ensimmäinen tomaatti punastelee jo lupaavasti. 
Sain viime syksynä puutarhuri-Tiinalta mansikantaimia, ja taisin kuulla lajikkeenkin, mutta en valitettavasti muista sitä. Mansikat ovat kasvaneet vauhdilla, ja nyt olemme saaneet nauttia ensimmäisistä makeista mansikoista. Sato ei ole vielä kovin runsas, mutta sitäkin maukkaampi. 
Kirjoitin viime vuonna blogissani lahopuuaita-projektistani. Suunnittelin tuolloin, että istutan aidan eteen köynnöksiä. Olen nyt istuttanut kärhöjä, joista alla yksi kuvaesimerkki. Hyvin tuntuvat kärhöt viihtyvän ja maisemoivan heinäseipäiden tukemaa risukasa-aitaani!

Jos lahopuuaita kiinnostaa, löydät tämän tekstin alta linkit aikaisempiin postauksiini.
Kärhöistä vielä puheenollen. Alapuolen kuvassa näkyvän kärhön istutin vanhaa heinäseivästä vasten. Heinäseiväs on taas yksi niistä, joita kävin hankkimassa lahopuuaitaani varten. Kaikki pyritään ottamaan tällä pihalla hyötykäyttöön.
Kurrekin kävi metsän puolelta toivottamassa minulle tänä aamuna hyvät huomenet . Kovasti tarkkaili tekemisiäni, mutta oli samanaikaisesti valppaana juoksemaan omia menojaan.
Seurailin pitkään tätä varsin nopeasti liikkuvaa kotiloa, joka liikkuessaan jätti jälkeensä limavanan. Wikipedian mukaan kotilolla on vahva jalka, jonka aaltomaisten lihassupistusten avulla ne liikkuvat. Hmm... mielenkiintoista, opinpahan näin aamusta jotain uuttakin.
 

maanantai 18. tammikuuta 2016

Maukas ja marjainen

En malta olla jakamatta kuopukseni ideoiman jälkiruuan ohjetta. Tämä maukas ja täyteläinen jälkiruoka toimii hyvin myös väli- tai aamupalana.

Jälkiruuan pohjana on pannacotta, jota on höystetty pakastimesta löytyvillä marjoilla. Jos käytät  ulkomaisia pakastemarjoja, suositellaan ne kuumennettaviksi ennen käyttöä.
Marjainen jälkiruoka (4 - 6 annosta)
 
1 dl hyytelösokeri Multia
5 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
1 dl maustamatonta jugurttia
1 dl mansikoita
1 dl mustikoita
 
  1. Pannacottan valmistus: Sekoita hyytelösokeri, maito ja vaniljasokeri kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 1/2 minuuttia.
  2. Sekoita soseuttamasi marjat jugurtin joukkoon.
  3. Lisää marja-jugurttiseos vähän jäähtyneeseen pannacottaan.
  4. Kaada seos annoskulhoihin. Anna hyytyä vähintään 1-2 tuntia tai yön yli jääkaapissa.
  5. Koristele jälkiruoka ennen tarjoilua marjoilla, keksimuruilla tms.
Jos haluat täyteläisemmän ja tuhdimman jälkiruuan, korvaa maito kermalla.