torstai 30. lokakuuta 2014

Kurkistus vuosikymmenten taa

Saimme tänään koulussa juhlavan ja innostavan tehtävän. Sen lisäksi, että tehtävä on mielenkiintoinen, ei siihen tällä kertaa sisälly laskemista. Yllättävän iso osa tehtävistämme liittyy matikkaan, joka ei rehellisesti sanoen ole koskaan ollut lemppariaineeni.

1930-luvulta tähän päivään

Tehtävämme on tutkia ryhmittäin suomalaisen pientalopihan elinkaarta 1930-luvulta tähän päivään. Selvitämme mm., millainen kasvillisuus, tilankäyttö, kaavoitus ym. olivat kyseisten vuosikymmenten pientalopihoille tyypillisiä. Aikaa tälle tehtävälle annettiin reilusti eli alkuvuoteen 2015.

Oma työryhmäni sai tehtäväksi kurkistaa 1930-luvulle. Raotin jo malttamattomana hieman historian ovea.
Muistitko, että Svinhufvud valittiin presidentiksi vuonna 1931 tai, että Tauno Palo teki ensilevytyksensä jo 1930-luvulla?

Minä en muistanut ja ajattelinkin, että on hyvä hieman palauttaa mieleen myös vuosikymmenen historiallisia tapahtumia. Ne antavat osaltaan perspektiiviä pihatehtävällemme.
"Huomio, huomio!" Alla vielä linkki Ylen Elävä arkisto -sivuilta löytyneeseen rahisevaan kouluradion kuulutukseen. Varsinaisen lähetyksen aiheena ovat lääkärisedän kesäurheilu- ja ulkoiluohjeet kansakoululaisille.

Oi aikoja, oi tapoja!

Kouluradion kuulutus 1930-luvulla

maanantai 27. lokakuuta 2014

Metsän seinä on vain vihreä ovi

Kävin vaihteeksi metsässä käyskentelemässä ja nautiskelemassa luonnon vihreydestä - Viherhattutäti, kun olen.
Tässä kauniissa metsässä olin ollut aikaisemminkin. En lakkaa ihailemasta metsän pehmeän sammaleista pintaa. Siellä on paljon kiviä, mutta ei yhtään sellaista, jonka päällä ei kasvaisi ainakin vähän sammalta.
Siinä kävellessäni vihreyden keskellä tuli mieleeni runo "Metsän seinä on vain vihreä ovi". Se on yksi Risto Rasan esikoiskokoelman runoista.

Sain Rasan kirjan vanhemmiltani joululahjaksi ollessani teini-ikäinen, jolloin sekä luin että kirjoittelin itsekin runoja. Puhutaan 1970-luvusta eli paljon on sammalta kasvanut tässäkin metsässä siitä ajasta tähän hetkeen.
Kotiin palattuani löysin kuin löysinkin kirjan kirjahyllystämme! Sen sivut olivat jo kellastuneet, yksi repeytynytkin ja teipillä paikattu. Joihinkin runoihin olin piirtänyt kuvankin. Muistan, että teini-ikäisen antaumuksella ja herkkyydellä luin Risto Rasan runot moneen kertaan. Moni runoista liittyy luontoon. Rasaa kuvataankin osuvasti luontolyyrikoksi.

Runot puhuttelivat silloin, ja ne puhuttelevat yhä. Tässä luettavaksesi muutama runo kirjasta "Metsän seinä on vain vihreä ovi" (Otava, 1974):

Metsän seinä
on vain vihreä ovi
josta valo
ohjaa ystävänsä.
Olen tässä
suuren tähden alla.
Ja auringon availlessa
luukkujaan
ruoho lainehtii.
Linnunäänten joukossa
on yksi surullinen.
Kun sen erottaa,
ei hetkeen kuule niitä muita.
Pehmeä sammal
käpy,
kiven kivi.

Sade on lakannut,
kivet alkavat kuivua,
ja ruoho ja maa,
kaikki kuivuu,
ja puiden latvoihin muodostuu
pieniä pilviä
joihin hyttyset lentävät
sisään.

torstai 23. lokakuuta 2014

Helppoa kuin leivänteko

Ehkä oli onni, että sieniretki vanhimman tyttären kanssa ei tänään onnistunutkaan.
Sain juuri nuorimmalta tyttäreltäni viestin, että Helsingin keskustassa on maa valkoisena. Täällä hieman pohjoisempana ei vielä, mutta arvatenkin pian on. Ulkona on kylmää ja harmaata.

Lupaan, että teen tänään loma-ajalle annetut läksyt. Pääsen loppuviikon sitten helpommalla, ja voin hyvillä mielin käydä mm. Helsingin Kirjamessuilla.

Ensin leivotaan leipä

Ennen läksyjä pitää kuitenkin vielä leipoa leipä. Se ei ole tekosyy siirtää läksyjen tekoa, vaan niin vain pitää tehdä. Leivän teko alkoi nimittäin jo eilen illalla. Ohjeen mukaan se saa kohota 12 - 16 tuntia, joten heti aamusta piti kääriä hihat.

Kyseessä on pataleipä, jonka tekeminen onnistuu keneltä tahansa. Leipää ei vaivata ollenkaan, ja padassa paistettuna se on rapea pinnalta ja pehmeä sisältä.

Pataleipä (Pirkka-ohjeen mukaan)

3 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
4 dl vettä
1 tl kuivahiivaa
1 1/2 tl suolaa
1/2 dl auringonkukansiemeniä (itse laitoin pellavansiemeniä)

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon 42-asteinen vesi ja sekoita nopeasti (älä vaivaa taikinaa). Peitä taikinakulho kelmulla ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön
12 - 16 tunniksi.
Taikina on kohonnut reilu 12 tuntia.
2. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile pyöreäksi leiväksi. Älä vaivaa taikinaa vielä tässäkään vaiheessa. Anna leivän kohota leivinliinalla peitettynä noin 30 minuuttia.
Meni vähän överiksi, vähempikin jauhomäärä riittää.

Näin pyöreän onnistuin löysästä taikinasta muotoilemaan.

Liinan alla suojassa vielä noin puoli tuntia.
3. Laita kannellinen valurautainen pata (tilavuus noin 2 litraa) kylmään uuniin ja anna uunin kuumentua 225 asteeseen. Kun uuni on kuuma, lisää leipä kuumaan pataan ja peitä pata kannella. Paista leipää kannen alla noin 30 minuuttia. Poista kansi ja jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia.
Padan pitää olla kuuma, jotta pohjasta tulee rapea,
eikä taikina tartu pataan kiinni. 

Tässä vaiheessa leipä on paistunut puoli tuntia kannen alla.
 
Valmis leipä noin 45 minuutin paiston jälkeen.
4. Kumoa leipä jäähtymään hetkeksi ritilän päälle. Kuori pysyy rapeana, kun et peitä leipää leivinliinalla.
Pohjakin näyttää ihan oikealle leivänpohjalle. Ja koko leipä on rapea!



Pakko maistaa, sillä mikä on parempaa kuin lämmin, itsetehty leipä!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Pitäis, muttei tarvii

Pitäis sitä ja pitäis tätä. Ihan kaikkea taas pitäis, muttei viitsis eikä huvittais. Siis pitäis tehdä sellaisia juttuja (= askareita, töitä), joita on omassa päässään loma-ajan tekemisiksi kehitellyt.
Lasten kasvettua ja käytettävissä olevan ajan näin lisäännyttyä, myös saamattomuus, tai sitten joutenolosta nautiskelu, on tuntunut lisääntyvän samassa suhteessa. Kaikkea pitäis, muttei välttämättä tarvii - ainakaan just nyt. Ainakaan sellaista, missä ei henkiä menetetä. Eihän tarvii?
Mutta annas olla, kun saat tehtyä jotakin, mitä olit suunnitellut! Sitä hyvän olon tunnetta, kun on yksi suunniteltu työ taas tehty. Kuten tänään jääkaapin pesu. Siinä taas parhaimmillaan kulminoitui se, mikä opiskelemassani ammatissakin: nähdä kättensä jäljet. Ei se sen ihmeellisempi juttu ole.

Tekemisestä pitää myös palkita itsensä - ja minulla se on kupillinen kahvia, sanomalehti, ja mielellään joku pikkuherkku. Ihan paras hetki!
Kahvi porisee.
Maitokahvi ja herkut: manchegolla päällystetty oliivileipä
ja ihan pikkuriikkisen suklaata.
Jääkaapista puheenollen. Jos sieltä sattumoisin löytyy porkkanoita, joiden parasta ennen -päiväys alkaa olla käsillä tai jopa mennyt, tee näin: kuori porkkanat, leikkaa molemmat päät, suikaloi (halutessasi), pane porkkanat astiaan, jossa vähän vettä (ja jossa mintunlehtiä, jos sattuu olemaan) ja laita astia jääkaappiin.

Saat mehukkaita, rapeita ja maukkaita porkkanoita, jotka ainakin meillä häviävät nopeasti parempiin suihin. Jos et usko, kokeile.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Rosmariinikeksit

Lauantain aamulämpötila näytti noin viittä pakkasastetta eli yöllä oli täytynyt olla melkoisen kylmää. Nurmen pinta hohti hopeisena, kun aamun ensimmäiset auringonsäteet osuivat siihen. Myös alppiruusun lehdet olivat käpertyneet sykkyrälle, pakkaselta suojautuakseen.
Aamun lehteä hakiessa muistin, että ulkona ruukussa on hieman rosmariinia ja timjamia. Onneksi pakkasyö ei ollut palelluttanut niitä. Mietin, että ehkä saisin yrtit talvehtimaan varastossamme, jossa on talvellakin pieni lämpötila päällä.
Rosmariini on yksi niistä yrteistä, jonka hienostunutta tuoksua voisin haistella loputtomiin. Ihana mauste esimerkiksi lampaan lihan kanssa! Onnekkailla eteläeurooppalaisilla rosmariinia kasvaa jopa pensasaitoina!

Koska tämä ihana yrtti näin lauantaiaamusta putkahti mieleeni, päätin käyttää sitä hyviksi havaittuihin Rosmariinikekseihin. Nämä rapeat keksit maistuvat hyvin esimerkiksi juustojen kera, tai keiton lisukkeina.
Volyymit kaakkoon! Meillä leivotaan.
 





Tuoksu alkaa jo tulla uunista!
Resepti on kulkenut Rakkaimmat reseptini -kirjan välissä joitakin vuosia, mutta en muista, mistä lehdestä sen aikanaan olen ottanut talteen.
Tässä käyttöösi tämä varsin helppotekoinen keksiresepti:

Rosmariinikeksit
 
Kaksi pellillistä.
 
100 g voita
1,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
2 tl tuoretta rosmariinia hienonnettuna (itse laitan enemmän makua antamaan)
2-3 rkl kylmää vettä
(pinnalle suolahiutaleita)
 
Kuutioi kylmä voi kulhoon.
 
Lisää jauhot, leivinjauhe, suola ja rosmariini. Sekoita aineet murumaiseksi.
 
Lisää kylmä vesi ja sekoita taikinaksi. Sekoita mahdollisimman vähän.
 
Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
 
Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle. Ripottele pintaan jauhoja ja kauli ohueksi levyksi.
 
Painele muotilla taikinasta ympyröitä tai muita kuvioita. Siirrä pellille leivinpaperin päälle, pistele ja ripottele halutessasi pinnalle suolahiutaleita. Paista uunin keski- tai ylätasossa noin 10 minuuttia.
 
Syyslomalla tuntuu virtaa riittävän, joten leipomishetken jälkeen oli hyvä piipahtaa vielä sienimetsässä, auringon jo vähän lämmittäessä. Eipä taaskaan tullut mitään supersaalista, mutta saatiin sentään jotakin. 

Hmm... Sienistähän voisi tehdä keiton ja nauttia sitä keksien kanssa. Ei pöllömpi idea!

torstai 16. lokakuuta 2014

Vesi virtaa

Syksyn teoriaopinnot käynnistyivät mielenkiintoisesti eli aiheena oli vesialtaan rakentaminen.

Olipa vesiallas sitten suuri, pieni, valmisallas tai itse suunniteltu, sen sanotaan olevan pihan keskipiste. Vesiaiheet elävöittävät ympäristöä, ja veden lorinan sanotaan rauhoittavan mieltä. Näin varsinkin siinä tapauksessa, jos allas on onnistunut ja hyvin hoidettu.

Allas voidaan ostaa valmiina tai rakentaa savesta, betonista, lasikuidusta, allasmuovista tai -kumista.

Pääsimme teoriapuolen jälkeen temmeltämään jälleen ihanneolosuhteisiin puistosaliin, jossa harjoittelimme altaan tekemistä allaskumista. Ihanneolosuhteissa siinä mielessä, että salissa on työskentelyn kannalta ihannelämpötila; eikä sada eikä aurinko porota; eikä kumin alta tarvinnut kaivella ensin pois teräviä kiviä tai juuria.

Saimme käyttöömme noin 6 neliömetrin kokoisen allaskumin. Sen piti riittää peittämään altaan pohja sekä tulla altaan reunojen yli vähintään 30 senttiä.

Laskimme, että voimme kaivaa kuopan, joka on noin metrin halkaisijaltaan ja syvyydeltään noin 40 senttiä.
"Tässä allaskumi. Suunnitelkaa vesiallas.", ohjeisti ope.
Reunakiviksi valitsimme kenttäkiviä.

Naapuriryhmä valitsi vaaleita liuskekiviä.
Kivet pyrimme asentamaan mahdollisimman luonnonmukaisesti.
Kivien alta pilkottava muovi peitettiin hiekalla.

Pumppu valoineen piti nostaa laattojen avulla ylemmäksi.

Pumppu tuettiin pohjalle kivillä.

Altaan täyttö vedellä.
Pumppukin toimii!

Valmis allas pestyine kivineen. Puistosalin kasvitarjonnasta
löytyi kaktuksia, jotka voi kuvitella tavallisiksi puutarhakasveiksi.
Altaan pohjalle voi istuttaa vesikasveja.
Ihanneolosuhteiden allas tehtiin vajaassa päivässä, neljän naisen voimin. Tosielämässä altaan teko vaatii enemmän aikaa sekä suunnitteluun ja tekemiseen että myös tärkeään kunnossapitoon.
 
Löysin netistä sivuston, josta voit lukea lisää vesialtaan saloista (älä välitä, on vähän "hoono soomi"). Siellä on myös Allaslaskuri, jonka avulla voit laskea allaskumin menekin.


Syysloman viettoon

Nyt alkoi sitten syysloma, jollaista ylellisyyttä ei vuosi sitten ollut! Johan tuota koulua ehdittiin käydä muutama päivä työharjoittelun jälkeen. Ihanaa, sillä loma tuli kyllä tarpeeseen. Me like!
L.O.M.A.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Mene metsään

Sain alkusyksystä ystävältäni Muumi-kortin, jonka mukaan

Tärkeintä elämässä on
puutarhanhoito.
 
Eikä sekään ole niin
kovin tärkeää.

 
Viisaita sanoja Muumeilta, jälleen kerran. Kun nenä on tukossa ja pihahommissa kipeytynyt käsi vaivaa, ei mikään muu tunnu olevan Viherhattutädillekään niin tärkeää kuin saada oloonsa hieman helpotusta.

Menenpä siis metsään! Toiveissa on saada samalla kerättyä hieman suppilovahveroita, joita kuulemma on tänä syksynä riittämiin.

Suuntaan lähimetsään, jonne pääsen suoraan kotiportiltamme. Kiertelen ja kaartelen tutut ja vähän vieraammat paikat, mutta en löydä ainoatakaan suppilovahveroa. Uskomatonta!

Kun olen palannut kierrokseltani melkein kotiin, löydän ensimmäiset sienet. Olkoonkin pieniä, niin talteenhan ne on otettava. Nyt pätevät viidakon lait, eikä kaverille jätetä.
Kotiin palattuani totean, että hengitys kulkee jälleen (taskussa 7 niistettyä nenäliinaa) - kiitos hapekkaan ja kostean ilman! Sienet nakkaan maistuvaksi höysteeksi kasvissosekeittoon, joka mukavasti lämmittää metsäpatikoinnin jälkeen.
Huomenna alkavat koulussa teoriaopinnot - aiheena vesirakentaminen. Odotan mielenkiinnolla, mitä on tulossa. 
 
Takana on kesän ja alkusyksyn aikana kerätyt 19 opintoviikkoa työssäoppimista. Enää yksi työssäoppimisviikko edessä ennen valmistumista keväällä 2015. Jeeee!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Sumussa

Kävelin tänään pitkästä aikaa Töölönlahden suunnalla. Kun näkee sumuisen, syksyisen maiseman, ei voi muuta kuin harmitella, että mukana on vain kännykän kamera. Onneksi edes se!
Maisema oli pysähdyttävän lumoava, jotenkin maalauksellinen. Silmä lepäsi ja oli mukavan kosteaa hengitellä. Veden pinta oli tyyni ja sumun takaa näkyvät puut loistivat vielä syksyn väreissä.
Vanhat, kookkaat puut ovat pudottaneet lehtiään. Kuvan ulkopuolella tapahtunutta:
Staran kaveri oli poistamassa niitä lehtipuhaltimella. Aikamoinen urakka!

En lakkaa ihailemasta alla näkyvää penkkimallia. Mielestäni tällainen penkki on ikuistettu myös Helene Schjerfbeckin tauluun "Varjo muurilla".
Kivet johdattavat kalliolle.
Googletin tietoa Helsingin puistoista ja päädyin mielenkiintoiselle sivustolle, jonka nimi on osuvasti Vihreät sylit. Siellä kerrottiin mm. Helsingin puistojen historiasta ja puistokummitoiminnasta. Voit myös tulostaa itsellesi puisto-opastuksen tai käyttää sivustoa puistossa älypuhelimen tai tabletin avulla. Täytyypä tutustua tarkemmin varsinkin tuohon puisto-opastussivustoon, niin oppii puistoista lisää!