"On vähäkin tyhjää parempi"

"On vähäkin tyhjää parempi" on yksi suomalaisista sananlaskuista. Tässä sananlaskussa on toivoa, toisin kuin monissa suomalaisissa sananlaskuissa on.

Tämä sananlasku sopii minulle nyt oikein hyvin, sillä kierros kameran kanssa pihamaalla osoitti sananlaskun viisauden. Jos eletään keskellä pihatyömaata, pitää olla onnellinen niistä vähäisistä ilonaiheista, joita sieltä sentään löytyy.

Huomenna keskitymme vain ilonaiheisiin, sillä saamme kauan odotettuja ystäviä kylään. Tai ainakin voimme yrittää, jos kykenemme sulkemaan silmämme kaikelta muulta.

Alla kuvasarja, jonka perusteella saat hieman tilanneperspektiiviä pihastamme.

Näihin keskitymme

Aloitetaan lavastetulla kuvalla:
aina ihastuttava hortensia pääsi kuvaan orvokkien keskelle.

Nauhuksen lehdet kasvavat silmissä.

Pioni kohottautuu kohti valoa.

Kevätkaihonkukka valtaa kohta nurmikon.

Kaunis, vielä nupussa oleva pieni tulppaani (nimeä en muista) ja
komeasti kasvamaan lähtenyt raparperi.

Yksityiskohta tällä viikolla perustamastani istutusryhmästä.
Etualalla lipstikkaa.

 

Kevätkaihonkukka voi ilahduttaa myös ruukussa.

Näiltä suljemme silmämme

Kaksi isoa koivua kaadettiin, ja tässä pilkottiin klapit.
Ei tässä ole ehtinyt sotkuja siivoamaan . 

Taustalla lahopuuaita, joka odottaa viimeistelyä.
Eteen on alkanut kertyä ylimääräistä kamaa.

Seulanpääkivet on kaivettu toisaalta ja odottavat asentamista toisaalle.

Taustalla näkyy purettava terassi. Edessä jäänteet vanhasta istutusalueesta,
joka perustetaan uudelleen ja laajennetaan.

Ja näiden haasteiden toivoisin hoituvan ihan itsekseen

Vesiongelma (!) viime kesänä rakennetun aidan parin tolpan kohdalla,
metsän puolella. Nyt sitten vaan "tarttis kaivaa salaojaputki",
ja ohjata vesi sinne, minne kuuluisikin.

Sokerina pohjalla: kaaos pihanurkkauksessa,
sentään piilossa lahopuuaidan takana.
"Sit tää rakentais tänne hyötypuutarhan, sellaisen lavatarhan,
ja sijoittais tänne kompostialueen."

Aidosta ystävyydestä

Opintoni ovat tulleet siihen pisteeseen, että huomaan yhä useammin miettiväni aikaa opiskelujen jälkeen. 

Tilanne on hieman sama, kuin reilu pari vuotta sitten. Olin keskellä yt-menettelyä, joissa ajatukset ja tunteet velloivat vuoristorataa. Kun yli kahdenkymmenen vuoden työura saman työnantajan palveluksessa sitten päättyi tukipaketin ottamiseen, ja opinnot alkoivat, koin omakohtaisesti, että yhden oven sulkeuduttua, toinen avautuu.

 

Olin yhtäkkiä uuden edessä. Se tunne oli mahtava! 

Suuri kiitos uusista haasteista kuuluu osaltaan myös ystävilleni. He ovat niitä ystäviä, jotka eivät jääneet pää kallellaan surkuttelemaan tilaani, vaan kannustivat ja tsemppasivat. He eivät vähätelleet unelmiani, vaan saivat minut luottamaan mahdollisuuksiini. He ovat pysyneet mukanani koko ajan, ja iloinneet opintojen etenemisestä kanssani.

Kutsun sitä aidoksi ystävyydeksi. Toivon, että osaan myös itse olla antavana osapuolena – tukena ystävälle, kun hän sitä tarvitsee. 

Tässä nyt ollaan, uusi elämänvaihe on jälleen tulossa. Olen kohta opiskellut uuden ammatin, saanut uusia, ihania ystäviä ja mahtavia kokemuksia käsityöläisen ammattiin valmistautumisesta.

Myönnän toki pohtivani, miten 50+-ikäinen nainen työllistyy. Jos tuijottaa pelkkiä lehtiotsikoita, niin huonosti.

Onneksi ympärilläni on kuitenkin myös todellisia onnistumistarinoita. Tarinoita, joissa töitä on löytynyt, kun oma asenne on ollut kohdillaan. Siispä sitä suuntaa kohti!