Hidasta totuttelua

Vielä en osaa sanoa, miten kauan mahtaa kestää, että yli viisikymppisen naisen kroppa tottuu "sisätyöläisen" pitkän uran ja parin vuoden opiskelujen jälkeen ulkotöihin ja fyysiseen tekemiseen.

Hitaasti, arvelen minä, sillä niin voipunut olen ollut jokaisen työpäivän päätteeksi.

Minut on tällä kaudella sijoitettu toiveestani ns. ylläpitotehtäviin, jossa kuljen pääasiassa puutarhurin työparina. Ajoittain myös työssäoppija on mukanamme työn touhussa.

Halusin tällaisiin tehtäviin, jotta oppisin samalla kasveista lisää.

Ylläpitotehtävät ovat esimerkiksi pihojen hoitotöitä, kuten nurmikonleikkuuta, kitkentää tai kasvien istuttamista; viherrakentamista ei juurikaan ole.

Viherrakentamista on tullut opeteltua koulussa ja viime kesän työssäoppimisjaksolla. Tosin tunnen rakentamisessakin olevani vielä noviisi.

Maanantaina sujautin askelmittarin työhousujen taskuihin, sillä työpäivään kuului isojen nurmialueiden leikkaamista. Olisi hauska tietää, kuinka monta kilometriä kertyy päivän aikana.

Osa työkohteen nurmialueista on niin laajoja, että ne ajetaan päältäajettavalla ruohonleikkurilla. Niin pitkälle en ole vielä ehtinyt lyhyen työrupeamani aikana, että olisin kokeillut päältäajettavaa, mutta senkin aika tulee vielä - luulen mä. Tänä maanantaina lykin siis ruohonleikkuria perinteisesti: työntäen ja hikoillen.

Maanantain kääntyessä alkuiltaan tuli kotiinlähdön aika. Vilkaisin askelmittarin loppulukemia kotiin lompsittuani: 23,4 kilometriä!

Olin sekä hämmentynyt, että salaa myös onnellinen. Onhan tämä sitä parasta hyötyliikuntaa, jonka nimiin olen aina vannonut!

Maanantain jälkeen olemme kitkeneet rikkaruohoja parin päivän ajan. Eilen tiistaina parkkialueen istutusalueilla ja tänään upean merenrantapihan istutuksista. Kilometrejä on kertynyt "vain" noin 6 kilometriä/päivä, mutta kyykkyyn-ylös-harjoituksia sen sijaan kymmeniä, kuten myös kitkentäjätettä.

Työpäivän päätyttyä ja kotiin saavuttuani kävelen zombiena ensin suoraan keittiöön. Suihku ja likaisten vaatteiden pesu saavat vielä hetken odottaa, sillä nälkä on kiljuva.

Mätän suuhuni kaikkea mahdollista, mitä satun käsiini saamaan. Siinä menevät niin hiilarit kuin rasvatkin eli päivän aikana karisseet kalorit tulevat moninkertaisesti kertarysäyksellä takaisin.

Juu... hidasta totuttelua, sitähän tämä on (toivon niin). Kunhan vähän totun fyysiseen työhön ulkoilmassa, saattaa vyötärönseutukin hieman kaventua ja lihaskunto kasvaa.

Sitä odotellessa.

Kausityöläinen

Viimeinen näyttötutkinto "Palvelun tuotteistaminen" tuli suoritettua viime viikolla. Hyvin meni, ja olo oli sen jälkeen sietämättömän kevyt, suorastaan onnellinen.

Parin vuoden opinnot ja kahdeksan näyttötutkintoa takana. Nyt sitten odotellaan kesäkuun puolella annettavaa viherrakentaja-artesaanin tutkintotodistusta. Jihuu!

Olen myös iloinen siitä, että minulle on tiedossa alan töitä tulevana kautena. Ja meillä Suomessa se tarkoittaa karkeasti sanoen noin puolta vuotta eli kautta, jolloin maa on sula ja lumeton.

Mitä kausityön jälkeen tapahtuu, on vielä kysymysmerkki. Luotan jälleen kerran siihen, että asioilla on tapana järjestyä.

Olen joka tapauksessa erittäin tyytyväinen, että työllistyn alan hommiin saman tien. Samalla näen, mihin entisen toimistotyöläisen rahkeet riittävät. Työ on fyysisesti rankkaa, mutta into oppia ja motivaatio ovat kovat.

Eilen sain kotipihan hommissa muistutuksen, että työskentelyolosuhteet eivät välttämättä vastaa sitä unelmaa, mikä alaan liitetään. Aurinko ei näyttäytynyt koko päivänä, harmaat pilvet roikkuivat sitkeästi alhaalla ja vettä satoi kaatamalla. 

 

Ei auttanut kuitenkaan ryhtyä prinsessaksi. Olimme nimittäin vuokranneet mieheni kanssa peräkärryn, jolla ehdimme hakea kaksi lastia multaa sekä kuorikatetta. Hyvistä varustuksista huolimatta jouduin kolmeen otteeseen vaihtamaan välillä kuivaa vaatetta päälle. Sellaiseen ei työmaalla välttämättä ole mahdollisuutta.

Mutta toisaalta. Tämän työn suola on, että saat tehdä töitä ulkona, nähdä kättesi jäljet saman tien ja oppia koko ajan uutta; sekä viherrakentamisesta että kasveista.

 

Bonuksena tulee vielä se, ettei tarvitse lähteä erikseen lenkille tai houkutella illalla unta. Entisenä sisätyöläisenä näin ei ollut. Tosin silloin oli huomattavasti vähemmän mustelmia. 

 

Kuvat on otettu viime kesän ja syksyn työssäoppimisjaksoilta.