Hidasta totuttelua

Vielä en osaa sanoa, miten kauan mahtaa kestää, että yli viisikymppisen naisen kroppa tottuu "sisätyöläisen" pitkän uran ja parin vuoden opiskelujen jälkeen ulkotöihin ja fyysiseen tekemiseen.

Hitaasti, arvelen minä, sillä niin voipunut olen ollut jokaisen työpäivän päätteeksi.

Minut on tällä kaudella sijoitettu toiveestani ns. ylläpitotehtäviin, jossa kuljen pääasiassa puutarhurin työparina. Ajoittain myös työssäoppija on mukanamme työn touhussa.

Halusin tällaisiin tehtäviin, jotta oppisin samalla kasveista lisää.

Ylläpitotehtävät ovat esimerkiksi pihojen hoitotöitä, kuten nurmikonleikkuuta, kitkentää tai kasvien istuttamista; viherrakentamista ei juurikaan ole.

Viherrakentamista on tullut opeteltua koulussa ja viime kesän työssäoppimisjaksolla. Tosin tunnen rakentamisessakin olevani vielä noviisi.

Maanantaina sujautin askelmittarin työhousujen taskuihin, sillä työpäivään kuului isojen nurmialueiden leikkaamista. Olisi hauska tietää, kuinka monta kilometriä kertyy päivän aikana.

Osa työkohteen nurmialueista on niin laajoja, että ne ajetaan päältäajettavalla ruohonleikkurilla. Niin pitkälle en ole vielä ehtinyt lyhyen työrupeamani aikana, että olisin kokeillut päältäajettavaa, mutta senkin aika tulee vielä - luulen mä. Tänä maanantaina lykin siis ruohonleikkuria perinteisesti: työntäen ja hikoillen.

Maanantain kääntyessä alkuiltaan tuli kotiinlähdön aika. Vilkaisin askelmittarin loppulukemia kotiin lompsittuani: 23,4 kilometriä!

Olin sekä hämmentynyt, että salaa myös onnellinen. Onhan tämä sitä parasta hyötyliikuntaa, jonka nimiin olen aina vannonut!

Maanantain jälkeen olemme kitkeneet rikkaruohoja parin päivän ajan. Eilen tiistaina parkkialueen istutusalueilla ja tänään upean merenrantapihan istutuksista. Kilometrejä on kertynyt "vain" noin 6 kilometriä/päivä, mutta kyykkyyn-ylös-harjoituksia sen sijaan kymmeniä, kuten myös kitkentäjätettä.

Työpäivän päätyttyä ja kotiin saavuttuani kävelen zombiena ensin suoraan keittiöön. Suihku ja likaisten vaatteiden pesu saavat vielä hetken odottaa, sillä nälkä on kiljuva.

Mätän suuhuni kaikkea mahdollista, mitä satun käsiini saamaan. Siinä menevät niin hiilarit kuin rasvatkin eli päivän aikana karisseet kalorit tulevat moninkertaisesti kertarysäyksellä takaisin.

Juu... hidasta totuttelua, sitähän tämä on (toivon niin). Kunhan vähän totun fyysiseen työhön ulkoilmassa, saattaa vyötärönseutukin hieman kaventua ja lihaskunto kasvaa.

Sitä odotellessa.

Vaihtelu virkistää

Tasan viikko sitten aloitin kausityöni  erilaisissa viherrakennus- ja ylläpitokohteissa. Täytyy sanoa, että viikko on sujunut erittäin vaihtelevissa tehtävissä, turvakenkiä kuivattaessa ja työasuja pestessä.

Tällä hetkellä ei tunnu olevan lihasryhmää, joka ei ilmoittaisi olemassaolostaan. Onneksi on kuitenkin keksitty polvisuojat, jotka mukavasti pehmentävät polvia. Mustelmitta eivät polvet ole silti selvinneet.

Viime viikolla tein pari ensimmäistä työpäivää kenttäkiveystä, jonka tekniikan opin vihdoinkin kunnolla. Kivitöitä teimme kahden naisen voimin sekä kauniissa auringonpaisteessa että rankkasateessa. Rakensimme kerrostalon pihalle kenttäkiveysalueen, jonka keskelle tehdään lisäksi kaksi erillistä istutusaluetta.

Keskeneräinen kenttäkiveysalue, joka odottaa mm. saumausta.

Muut päivät ovat hurahtaneet hyvin vaihtelevissa tehtävissä. Perjantaina pääsin hetkeksi kitkentähommiin Helsingin keskustaan, lähelle vanhimman tyttäreni opinahjoa. Valitettavasti tytär ei nähnyt äitiään pyllistelemässä kukkapuskissa.

Tällä viikolla olen kulkenut puutarhuri-Ullan mukana. Mukanamme on myös yksi tämän kauden työssäoppijoista, joka opiskelee myös puutarhuriksi. Meitä on nyt kaksi melko kokematonta Ullan työkavereina. Toivon omasta puolestani Ullalle pitkää pinnaa!

Maanantai oli tapahtumarikas päivä, josta päällimmäiseksi jäi mieleen reilu pari tuntia kestänyt ruohonleikkuutuokio. Sää oli erittäin aurinkoinen, joten hiki virtasi sekä selässä että kuulosuojainten alta.

Loppuvaiheessa kädet ja turvakenkien painamat jalat alkoivat olla koetuksella. Vettä piti muistaa hörppiä säännöllisesti. Askelmittari pitää muistaa ottaa mukaan seuraavalla kerralla!

Sen jälkeen pyyhällettiin seuraavaan kohteeseen, kaunisiin maalaismaisemiin, joen rannalle. Siellä oli niin isot nurmikentät, että suurin osa nurmesta ajettiin päältäajettavalla ruohonleikkurilla.

Minä tein tässä kohteessa kitkentähommia. Siinä kitkiessä ja samalla lintujen laulua kuunnellessa tuli taas mietittyä, että on etuoikeutettua saada tällaisesta työstä palkkaakin.

Tiistaina istutettiin kolmen naisen yhteistyönä 125 koivuangervoa ja 7 tammea. Lisäksi laitoimme puille tuet. Olin illalla niin väsynyt, että jaksoin hädin tuskin käydä suihkussa ja pestä likaiset työvaatteet. Illalla ei tarvinnut unta houkutella .

Tänään keskiviikkona kävimme Ullan kanssa kahdestaan istuttamassa kookkaisiin istutusaltaisiin reilut 30 marjakuusta sekä noin 130 alvejuurta. Onneksi istutusaltaisiin oli ennakolta laitettu mullat. Lopuksi vielä kastelimme kasvit, ja normikäytännön mukaisesti siivosimme sotkumme.

Sitten lounastauolle vanhan ja idyllisen kerrostalon pihalle, jossa lounaan jälkeen autoimme kollegoitamme kitkentäpuuhissa. Jälleen polvisuojat olivat enemmän kuin tarpeeseen!

Pihalta löytyi mm. tällainen soma puu, jota puutarhurimmekin ovat kovasti ihmetelleet ja sille nimeä miettineet. Tällä hetkellä suurin puista oli kukassa.

Mahdatko tunnistaa, mistä puusta on kysymys?

 

Työt jatkuvat jälleen huomenna ja vaihtelevia tehtäviä on tiedossa. Ei muuta kuin uutta kohti!