Opintoni
ovat tulleet siihen pisteeseen, että huomaan yhä useammin miettiväni aikaa
opiskelujen jälkeen.
Tilanne
on hieman sama, kuin reilu pari vuotta sitten. Olin keskellä yt-menettelyä,
joissa ajatukset ja tunteet velloivat vuoristorataa. Kun yli kahdenkymmenen
vuoden työura saman työnantajan palveluksessa sitten päättyi tukipaketin ottamiseen,
ja opinnot alkoivat, koin omakohtaisesti, että yhden oven sulkeuduttua, toinen
avautuu.
Olin yhtäkkiä uuden edessä. Se tunne oli mahtava!
Suuri
kiitos uusista haasteista kuuluu osaltaan myös ystävilleni. He ovat niitä ystäviä,
jotka eivät jääneet pää kallellaan surkuttelemaan tilaani, vaan kannustivat ja tsemppasivat.
He eivät vähätelleet unelmiani, vaan saivat minut luottamaan mahdollisuuksiini.
He ovat pysyneet mukanani koko ajan, ja iloinneet opintojen etenemisestä kanssani.
Kutsun sitä
aidoksi ystävyydeksi. Toivon, että osaan myös itse olla antavana
osapuolena – tukena ystävälle, kun hän sitä tarvitsee.
Tässä nyt ollaan, uusi elämänvaihe on jälleen tulossa. Olen kohta opiskellut uuden ammatin, saanut uusia, ihania
ystäviä ja mahtavia kokemuksia käsityöläisen ammattiin valmistautumisesta.
Myönnän toki pohtivani, miten 50+-ikäinen nainen työllistyy. Jos tuijottaa pelkkiä
lehtiotsikoita, niin huonosti.
Onneksi ympärilläni on kuitenkin myös todellisia
onnistumistarinoita. Tarinoita, joissa töitä on löytynyt, kun oma asenne on ollut kohdillaan. Siispä sitä suuntaa kohti!
