sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Silmänruokaa

Saimme eilen kotiin viikoksi Englannissa opiskelevan keskimmäisen tyttäremme. Tänään myös vanhin tytär tulee kotiin. Hyvillä mielin voin todeta, että on vanhempien ilonpäivä, ja perheen neljä naista koossa pitkästä aikaa. Juhlistakaamme tätä Naistenpäivää värikkään ruuan merkeissä!

Oli pakko tarttua kameraan, kun esivalmistelin ruokaa. Kirkkaat, raikkaat värit valtasivat hetkessä keittiön.

Ruokana on kasviksista tehty wokki. Koska vanhin tytär ei syö ollenkaan lihaa tai kalaa, tulee koko perhe nauttineeksi kasvisruuan silloin tällöin. Sopii ainakin minulle oikein hyvin, sillä kasviksista saa erittäin maukkaita ruokia. Värit tulevat bonuksena eli kasviksista syntyy samalla todellista silmänruokaa.
 
Näistä aineksista syntyy tämänpäiväinen wokki. Lisukkeeksi keitän vielä nuudelia.
  
Salaatti kuuluu ruokapöytäämme ehdottomasti. Käytän niissä paljon myös marjoja ja hedelmiä, kuten appelsiinia, karpaloita, puolukoita ja granaattiomenan siemeniä. 
 
Tällä kertaa salaatti syntyi melonista, rapeasta Cosmopolitan-salaatista ja kurkusta.
 
Tämän vuoden vihannes on sipuli, jota ihminen on käyttänyt jo tuhansia vuosia. Mitä olisi moni ruoka ilman itkettävän ihanaa sipulia? Mautonta, jos minulta kysytään.

Sitä paitsi sipulit ovat kauniin ilmeikkäitä - jopa sen verran, että saivat minut kokeilemaan niiden maalaamista joitakin vuosia sitten.

Ei ollutkaan kovin helppo maalattava, sillä sipulin hauraan kuoren ja kuulakkaiden värisävyjen kuvaaminen oli haasteellisempaa kuin olin arvannut. Pienen harjoittelun jälkeen syntyi taulu keittiöömme.
 
 
 
Näissä mietelmissä toivotan kaikille Hyvää Naistenpäivää!
 

4 kommenttia:

  1. Kasvikset rulez!! Ja todentotta, tänä vuonna aion kasvattaa sipulia (viime vuonna en kasvattanut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipuli on myös minun kasvatuslistallani... ja se lehtikaali. ;)

      Poista
  2. Teillä on ollut todella kiva viikonloppu. Ja kyllä kasvikset ja salaatit ym.kruunaavat aterian. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tälle viikonlopulle sattui tapahtumia kerrakseen. Kasvikset maistuivat myös maukkaille, koko porukalle. Hyvä ruoka, parempi mieli. ;)

      Poista