maanantai 16. kesäkuuta 2014

Värikäs päivä

Alliumin kotisivujen referensseissä mainitaan mm. Helsingin yliopiston kausikasvien istutus ja hoito vuodesta 2008 alkaen. Pääsin ilokseni tänään kurkistamaan tähän maailmaan ja vietin päivän kukkia istutellen yliopiston sisäpihoilla. 
 
Tällainen ihana näky minua odotti aamulla kello 6.40, jolloin saavuin pihalle. Kyllä karisivat silmistä viimeisetkin unen rippeet! Kausikasveja oli tilattu satoja, joista osa istutetaan myös esimerkiksi kerrostalojen sisäpihoille.


Koska istutuskohteita ja kukkia on paljon, istutamme kukkia nyt yhteisvoimin, useampana päivänä. Kukkien hoito on vastuutettu yhdelle henkilölle, jonka työstä sanoisin "unelmatyö". Jos näet iloisen naisen polkemassa tällaista menopeliä, hän on todennäköisesti Alliumin Susa matkalla pitämään kukista huolta.
Minäkin haluan tällaisen pyörän.
Vaikka kasveja oli jo entuudestaan paljon, piti niitä vielä täydentää aamulla. Kävimme hakemassa niitä lisää kukkatukusta. Tukun valikoimissa on paljon sellaisia kukkia, joita en ole tainnut nähdäkään.

Lavallinen verenpisaroita.
Pakettiautonkin kapasiteetti on rajallinen. Tuli useampi noutokeikka.

Piti kuvata tämäkin kaunotar, vaikka se ei kuulunutkaan kausikasvivalikoimaan.
Alla lisää kukkien väriloistoa, joka tulee ihastuttamaan monia asukkaita, työssäkävijöitä ja ohikulkijoita.


Yliopiston työntekijöitä ilahdutettiin pussukoilla, joissa oli alkukesästä istutettuja orvokkeja. Ne olivat vielä yllättävän hyväkuntoisia, joten niistä on vielä todellista iloa.
Olipa mielenkiintoinen ja jälleen työntäyteinen päivä! Mielelläni olisin tehnyt töitä pelkässä auringonpaisteessa, mutta eihän työnteko voi pelkkää nautintoa olla.

Välillä tuli vettä rankastikin ja olin sadeasusta huolimatta märkä ja likainen. Pyykkikone laulaakin taustalla iloisesti tuttua lauluaan.

2 kommenttia:

  1. Väreissä riittää loistoa ja iloa silmille ja muillekin aisteille, sillä kaunis on kaunista katseltavaa. Kauneushan on katsojien silmissä. Tuosta määrästähän vallan sekoaa, sillä yhdellä kertaa nähtynä tuntuu se uskomattomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taisin seota minäkin... kuluneen vuoden aikana on tullut "värihuuhtelua silmille" yllin kyllin. =)

      Poista