Eläköön valo!

Viime viikolla pihamme välittömässä läheisyydessä hääri yksi kohtuullisen raamikas ja toinen vähemmän raamikas mies, joiden visiittiä oli odotettu kuin kuuta nousevaa.

Metsurit työssään, ja 15 puuta kaatui yksitellen rymisten maahan takapihan aitamme vierestä. Puut ovat korkeimmillaan noin 15-metrisiä ja sijaitsevat reilu 10 metriä leveällä suojametsäalueella.

Näistä puista suurin osa sai lähteä.

Alue rajattiin läpikulun estämiseksi.

Merkitty puu.

Tuonne korkeuksiin pitäisi kiivetä.

Oksa kerrallaan putosi maahan.

Moottorisaha roikkui metsurin vyötäröllä. Ergonomia?

Kävin maanantaina esittäytymässä kavereille. Taivaalta tippui raskaita vesipisaroita, mutta se ei tuntunut miehiä haittaavan. Kun harmittelin huonoa säätä, tuumasi se raamikkaampi, yläilmoissa keikkuva kaveri: ”Ei tässä mitään hätää ole, kun on asialliset releet päällä.” Ja vielä hymyili päälle.

Asennetta, sanon minä. Sellaista minäkin tulen tarvitsemaan valitsemallani uralla, jolla kaikki päivät eivät tule olemaan pelkkää auringonpaistetta.

Metsurit saivat urakkansa tehtyä sovitussa ajassa. Siivosivat vielä jälkensäkin. Jäljelle jäivät vain järeät kannot muistoksi.

Eläköön, kauan odotettu valo! Tervetuloa, kevät ja aurinko!

Viherhattutäti on hyvin, hyvin iloinen.