lauantai 15. maaliskuuta 2014

Asennetta

Soittelin joku kuukausi sitten läpi muutamia potentiaalisia työssäoppimispaikkoja, jotka tarjoavat viherrakentamisen palveluita.

En mainitse nyt yrityksiä nimeltä, sillä en ole sopinut siitä yritysten kanssa.

Keskustelin mm. erään yrityksen A (mies)toimitusjohtajan kanssa. Kun ikää on 50+ ja on käynyt läpi yt-prässin, voinee helposti käydä näin:

Kerroin olevani alanvaihtaja ja etsiväni työssäoppimispaikkaa tulevaksi kesäksi. Samaan hengenvetoon hönkäisin olevani 52-vuotias, ettei sitten tule yllätyksenä – jos sattuvat vaikka haluamaan haastatteluun.
 Yritys A:n tj kuunteli ja vastasi: ”Hei. Tällä alalla ei iällä ole väliä. Jos sulla on hyvä asenne ja olet ”hyvä jätkä”, pärjäät kyllä.”

Wau. Saattoi olla yksittäinen mielipide, mutta kannustava-sellainen tulevaisuutta ajatellen.

Miten kävi?

Yritys A:n suhteen kävi niin, että tj kertoi heidän keskittyvän ainoastaan kivitöihin. Tiedän vähäisestä kokemuksesta, että vaikka asennetta löytyy, niin työ on raskasta, varsinkin kokopäiväisesti tehtynä.


 Sain kuitenkin keskustelumme päätteeksi vinkin yrityksestä B, jossa tehdään viherrakentamisen töitä monipuolisemmin.

Soitto yritys B:n tj:lle ja muutama tapaaminen poikivat sen, että olen nyt virallisia allekirjoituksia vaille sopinut meneväni yritys B:hen töihin kesäkuusta alkaen.

Enää kevään opintojen loppurutistukset ja asiakastyöt ja sen jälkeen hyppy uuteen vaiheeseen alkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti