perjantai 24. tammikuuta 2014

Kivien viemää

Epäonnisen porrasharjoituksen (Vanhan miehen hampaat) jälkeen on paikallaan nostaa esille paremmin onnistunut työ, joka oli toinen liuskekiviharjoituksemme. Suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi sama kolmen naisen tiimimme, joka teki myös porrasharjoituksen.

Tässä liuskekiviharjoituksessa ei ollut luovuutta rajoittavia ohjeita, kuten esimerkiksi ”tehkää tummista liuskekivistä metri kertaa kaksi käytävä”.  Saimme siis täydet valtuudet heittäytyä luovuuden vietäviksi, jossa vain mielikuvitus on rajana.

Lähdimme kuitenkin ihan maltillisesti liikkeelle. Valitsimme yksivärisen kiven sijaan kahdenvärisiä liuskekiviä; sekä vaaleita että tummia. Suorakulmaisen muodon sijaan päädyimme kokeilemaan ympyrää. 

Ympyrän keskeltä liikkeelle.
Toisiinsa hyvin sopivat kivet antoivat lähtölaukauksen työllemme. Tässä vaiheessa ei suoraan sanoen ollut mitään käsitystä, millaisen työn olemme tekemässä.

Erilaisten kokeilujen kautta totesimme, että antaa kivien viedä, ohjata tekemistämme. Tuo kuulosti niin hienolle, että sillä logiikalla päätimme edetä.

Mikähän tästä mahtaa lopulta muodostua?
Koska olimme päässeet työssämme hyvään vauhtiin ensimmäisenä päivänä - saamatta kuitenkaan vielä valmista - saimme opelta luvan jatkaa työtämme seuraavana päivänä. 


Työ kesken! -lappu kertoi, että jatkoa seuraa.
Työ kesken! -lappu pois ja homma jatkui seuraavana päivänä. Ensimmäiseksi piti tarkistaa, että työ etenee ympyrän muotoon. Otimme avuksi langan, joka kiinnitettiin harjateräkseen. Langan ja sormen avulla "piirsimme" kivien ulkpuolelle hiekkaan ympyrän muodon, jota kohti etenisimme.
Langan avulla piirsimme hiekkaan ympyrän muodon.
Ympyrän reuna saavutettiin monen kiven veivaamisen jälkeen. Reunakiviksi valitsimme valkoiset kivet, joita myös käännettiin ja aseteltiin paikasta toiseen - väsymiseen asti.

Luokan kannustusjoukot tsemppasivat ja kävivät vähän jo kehumassakin työtämme. Hymyssä suin kiitimme ja jaksoimme taas jatkaa.

Reunakivien asettelua vaille valmis.
Halkaisijaltaan lähes kolmemetrinen työmme valmistui toisen päivän päätteeksi. Olimme itse kovin tyytyväisiä lopputulokseen, vaikka kivien tasaisuutta emme olleet työn edetessä jaksaneet enää tarkistaa ollenkaan. Tämähän voisi olla oikeasti jonkun terassi!

Opekin kävi antamassa kehuja ja palautetta. Työn puutteet todettiin, mutta ei niistä tällä kertaa sen enempää.
Kivet on pesty ja puunattu vedellä ja harjalla.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Valmiita kivitöitä tarkastellaan arvioimisen ajan, kunnes ne taas puretaan. Onneksi on kuitenkin kuvat muistoina!

4 kommenttia:

  1. Harjoitus tekee mestarin, niinhän sitä sanotaan.... Hienon näköinen liusketyö, kiva idea käyttää kahta väriä. Harmi, että piti purkaa samantien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahden kiven yhdistelmä toimii todistettavasti. Siitä vain kokeilemaan!

      Poista