tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kevättä vastassa Krakovassa

Kävimme aviosiippani kanssa toteamassa, että vajaan 2000 kilometrin päässä on jo täysi kevät. Olimme minilomalla Krakovassa, jossa lämpötila kohosi sunnuntaina ja maanantaina jo 20 asteen tietämille.
Näinä muutamina päivinä keskityimme lähinnä Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaan keskiaikaiseen keskustaan, jonka ydin on vanhankaupungintori. Ihmiset nauttivat kauniista säästä joko kahviloissa istuen tai erilaisia esityksiä seuraten.

Torilla sijaitsevat mm. Marian kirkko sekä Verkahalli. Kirkoista puheenollen: tässä kaupungissa niitä riittää!
Oikealla Marian kirkko.
Torilla sijaitseva viehättävä kappeli.
Lapset olivat puluista innoissaan.
Vanhaakaupunkia pääsi kohtuullista maksua vastaan
ihastelemaan näyttävässä hevoskyydissä.
Näkymä Verkahallin sisältä. Hallissa myydään
paikallisia tuotteitta, kuten kristallia ja muita käsitöitä.
Vietimme yhden aamupäivän tutustuen Wielickan suolakaivoksiin, joka on myös maailmanperintöluettelon suojelukohteita.

Roikuimme hyvin mieluusti oppaan välittömässä läheisyydessä, ettemme eksy kaivoksen uumeniin. Kaivoksessa on noin 250 kilometriä käytäviä, ja syvyyttäkin on noin 300 metriä. Meidät turistit vietiin "vain" noin 130 metrin syvyyteen, jonne kuljimme satoja puuportaita pitkin. Onneksi pääsimme maan pinnalle hissillä.
Vasta 64 metriä tultu alaspäin.
Käytävä toisensa perään, joka suuntaan.
Tässä salissa oli korkeutta kymmeniä metrejä.
Kaivoksen erikoisuutena ovat suolasta rakennetut kappelit, lattioita myöten. Kappeleissa on näyttäviä suolasta tehtyjä veistoksia.
Kaivoksen suurin kappeli, jota valaisivat näyttävät kattokruunut.
Tässä näkyy, että suolasta tehty esine on valaistuna läpikuultava.
Kävimme myös ihastelemassa Wavelin linnavuorta, josta oli mukavat näkymät mm. kaupungin läpi virtaavalle Veikseljoelle. Linnavuori olisi varmasti hieno nähdä myös kesäaikana, kun kasvillisuus puhkeaa täyteen loistoonsa.
Komea muratti kiipesi pitkin linnan muuria.
Yksityiskohta yhdestä kirkkorakennuksesta.
 
Alla vielä tuokiokuvia Veikseljoelta, jonka ympäristöstä pidetään selvästi hyvää huolta. Joen reunamilla näkyi paljon pyöräilijöitä, juoksijoita ja kävelijöitä.
 
Huhtikuusta alkaen jokea ja kaupunkia voi ihastella myös jokilaivoista käsin.
Näkymä linnavuorelta joelle.
Näkymä Veikseljoelta linnavuorelle.
Joessa uiskenteli valtavasti joutsenia.
Tämä kaunotar keräsi ihastuneita katseita.

4 kommenttia:

  1. Hienoja tunnelmakuvia. Minilomallakin ehtii nähdä ja kokea paljon.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Yllättävästi ehtii, kun tietää, ettei aikaa ole liikaa hukattavaksi.

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia, Krakova on upea kohde. Itse innostuin viime reisusta postaamaan kymmenen juttua...Voi käydä lukemassa siitä http://villananna.blogspot.fi/search/label/Krakow
    Wawel on upea paikka, vaikkakin synkkä historia. Toisen maailman sodan aikana siellä asui Krakovan pyöveli Hans Frank. Hän valitsi asuintalokseen linnan, silä katsoi olevansa kuningas.
    Krakovassa saa kyllä aikansa kulumaan monin tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nelli, palautteesta ja lukuvinkeistä! Krakova oli todella kaunis kaupunki, jonne voisin mieluusti palata.

      Poista