tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kaupunkikoristelua

Jostakin syystä jouduin tavallista pitempään pohtimaan, mikä otsikko kuvaisi tätä blogipostausta.

Tuli sitten mieleen, että kyse on eräänlaisesta kaupunkien koristelusta, joissa kasvit ovat tavalla tai toisella mukana.
Koristelu on jonkun asian tai esineen kaunistamista tai somistamista. Koristella voi monella tavalla, kukin oman makunsa ja taitojensa mukaisesti.

Olen poiminut tänne joitakin kuvia kaupunkimatkoiltamme, joissa olen bongannut jonkun kauniin yksityiskohdan, hauskan idean tai muuten vain jutun, joka havahduttaa, ilahduttaa tai pysähdyttää niin, että kamera pitää kaivaa esille. Erityisen iloiseksi tulen, jos koristelussa on hyödynnetty kierrätysmateriaalia.

Puistokuvat olen rajannut suosiolla pois, sillä muuten kuvia olisi huomattavasti enemmän kuin nyt. Ja alla heti yksi poikkeus edelliseen, valtava ruukku tallinnalaisesta puistosta.
Toivottavasti nautit kuvista, ja saat ehkä jonkun idean kotipihalle, mökille tai parvekkeelle.

 


 
 

2 kommenttia:

  1. Tykkään myös kukilla koristelluista kaupungeista. Katselen mielelläni kauniita kukkia ja kukkaruukkuja niin kaduilla kuin ihmisten parvekkeillakin. Soisin, että Suomessa innostuttaisiin entistä enemmän laittamaan kukkaistutuksia puistoihin ja joka paikkaan. Joissakin kaupungeissa tätä harrastetaankin jo enemmän.

    VastaaPoista
  2. Olen kanssasi samaa mieltä. Kaunista katseltavaa ei ole koskaan liikaa.

    VastaaPoista