Leipä Viherhattutädin tiellä pitää

Viherhattutädille vinkattiin kauniisti, että "suutari pysyköön lestissään". Tottahan se on, että eiväthän ne ruokareseptit viherjuttuihin liity. Siitä huolimatta en voi olla laittamatta tätä herkullista näkkärireseptiä jakoon.

Kiitos, Lotalle, että aikanaan annoit reseptin! Näkkäriä on tullut rouskuteltua monta kertaa.

Näkkäri on esimerkiksi oiva, herkullinen joululahja, jota voi nautiskella mm. juustojen kanssa. Pakkaa leipä rasiaan ja pane rusetti päälle. Itse tehty lahja on siinä!

Rouheinen näkkäri

 

Ainekset (25 annosta)

 

1 1/2 dl kaurahiutaleita

1 dl ruisjauhoja

1 dl auringonkukansiemeniä

1/3 dl vehnäleseitä (tai 3-viljan leseseosta)

1/3 dl kauraleseitä (tai 3-viljan leseseosta)

1/3 dl ruisleseitä (tai 3-viljan leseseosta)

1 dl seesaminsiemeniä

1/2 dl pellavansiemeniä

3 dl vettä

1 tl suolaa

 

Sekoita kaikki näkkärin ainekset tasaiseksi. Anna taikinan levähtää 1/2 tuntia huoneenlämmössä.

Kerran en malttanut odottaa taikinan levähtämistä.
Tuli ongelmia saada valmis näkkäri irti leivinpaperista.

Levitä taikina lusikalla leivinpaperilla vuoratulle pellille ohueksi levyksi. Jaa taikinapyörällä tai veitsellä neliöiksi (murtuu paistamisen jälkeen siisteiksi paloiksi).



Taikinapyörällä tehtyjä ohuita neliöitä matkalla uuniin. 

Paista 150 asteessa noin 1 tunti, kunnes näkkileipä on kuivan tuntuinen ja pinnaltaan rapea. Anna jäähtyä ja paloittele.

Rouheinen näkkäri säilyy tiiviissä rasiassa pitkään.

 

Voit tehdä kaksinkertaisen taikinan ja paistaa kaksi pellillistä kerralla uunin kiertoilmatoiminnolla.

Näkkäri ja pataleipä (katso ohje: Helppoa kuin leivänteko) ovat Viherhattutädin suurta herkkua. Tietää, mitä suuhunsa pistää.

Suomalaista sananlaskua mukaillen:
Leipä Viherhattutädin tiellä pitää.

Rouheinen näkkäri (Maku)

Annoin ajatusten viedä

Ennen joulua on nippu poikkeuksellisia koulupäiviä, jolloin menemme kouluun vasta iltapäivällä. Tänään on sellainen päivä.

Opiskelemme Mika-open johdolla teknistä piirtämistä Vectorworks-ohjelmiston avulla. Vectorworks tekee pihasuunnittelun tekemisestä systemaattista, ja esimerkiksi muutosten tekemisen helpommaksi kuin käsin piirrettäessä. Tehokkaampaa siis, kuten nykyihmisinä olemme tottuneet asiat hoitamaan. Käsin piirtämisestä tykkäävänä en ole vielä varma, onko tämä minun juttuni, mutta selvinnee.

Aloitin poikkeavan aamun poikkeuksellisesti. Kaivoin kävelysauvat esille ja lähdin lenkille. Tällä kertaa muualle kuin metsään.

Siinä kävellessä harmaassa ja märässä säässä - kävelysauvojen luistaessa jokaisen hiekanmurun kohdalla - tulin kieltämättä miettineeksi, onko tämä nyt ollenkaan kivaa. Lopputulema oli, että kannatti lähteä.

Annoin ilon ja onnen ajatusten viedä.

Joulu. Joulu on aina ollut minulle The Juhla. Parasta on siihen valmistautuminen, kaikkine oheistoimintoineen, kuten piparitalkoineen tyttärien kanssa. Kaikki kolme lasta ovat hetken siinä lähellä, ja joululaulujen kaikuessa kodin valtaa piparien tuoksu.

Huipentuma on läheisten kanssa vietetty jouluaattoillallinen, pitkän pöydän ääressä hyvästä ruuasta ja yhdessäolosta nauttien. Pieniä, suuria hetkiä!

Valo ja värit. Marraskuun harmaassa tulivat mieleen auringonvalo, ei niinkään lämpö, ja värit. Minut saa jo huokailemaan onnesta, jos saan kokea ne samanaikaisesti.

Jos vielä pääsen nauttimaan niistä sopivan joutilaassa ja kiireettömässä olotilassa, on paketti täydellinen. Niinpä ajatukseni viivähtivät muutamilla lomamatkoilla, joissa onnellisuuden paketti tuntuu olevan kasassa.

Eipä reilun puolen tunnin kävelylenkillä paljon muuta ehtinytkään mietiskellä. Lopuksi lähes kättelin itseäni, että olin kävellyt edes pienen lenkin. Onhan sekin reilu puoli tuntia enemmän kuin, jos en olisi lähtenyt. Lisähöysteenä sain päivän positiiviset ajatukset. Ihan yksinkertaisesti näin.

Metsään mieleni tekevi

Vihdoinkin on eteläinenkin Suomi saanut lumipeitteen. Valon määrä tuntui lisääntyneen reilusti saman tien. Niinpä lähti myös Viherhattutäti utelemaan kodin lähimetsän lumitunnelmia.

 

Tässä kuusen juurella on hyvä viivähtää.
Taitaa olla liian iso joulukuuseksi?

Metsä on taas kaunis kuin mikä! Pari päivää sitten satanut lumi on vielä pysynyt puiden oksilla. Kaikkialla näkyy valkoista ja vihreää, jossakin pilkottaa satunnaisesti pihlajanmarjojen punainen. Vain muutamia ihmisjälkiä on tallautunut lumen pintaan.

 

Mustikan- ja puolukanvarvut ovat myös saaneet talvipeitteen.

Taivaan tasainen harmaus ei haittaa metsässä kulkijaa, sillä ilma on raikas hengitellä. Harmaus taitaa enteillä lisäsateita - joko lumena, räntänä tai vetenä.

Tuulet ovat kaataneet metsässä useita puita viime vuosina.

Kaatuneen puunrungon koristeita.

Tässä voisi lausua Oodin metsälle!

Vaikka ei ollut kylmä, oli mukava palata lämpimään kotiin. Ulkona alkoi myös hämärtää. Siinä oli hyvä syy sytytellä kynttilät palamaan, laittaa villasukat jalkoihin ja sauna lämpiämään.

Arkiston uumenissa

Mainitsin aikaisemmin postauksessani, että teen työparini Tiinan kanssa tutkimusta 1930-luvun pientalopihoista.

Viime viikolla pääsin sitten viimein minäkin penkaisemaan Museoviraston arkiston uumenia. Museovirasto on jo itsessään näkemisen arvoinen paikka. Tärkeää tietoa on arkistoituina hyllymetreittäin, lukuisissa huoneissa, pitkien käytävien varsilla. Teimme nopean silmäyksen myös kirjastoon, jossa tuntui olevan toinen toistaan vanhempia kirjoja. Mielenkiintoinen paikka!

Museovirasto on arkistoinut Kotipuutarhoja ja kasvimaita koskevan kyselyn vastaukset, joita oli tullut 27 000 sivua. Kyllä, niitä oli todellakin paljon - laatikkotolkulla, tarkasti niputettuina ja merkittyinä.

Suurin osa vastauksista on kirjoitettu käsin.

1930-luvun pientalon pihapiiri alkaa vähitellen hahmottua. Ryhmätyötämme varten meitä kiinnostavat mm. ajalle tyypilliset kasvit sekä pihan käyttötarkoitus, suunnittelu ja piharakentaminen. Tyypillistä oli, jos nyt sattui piha ylipäätään olemaan, että pääpaino oli hyötykasveissa, ei niinkään "kaunistuskasveissa".

 

Tomaatinviljely oli mainittu monissa vastauksissa. Sitä kasvatettiin usein talon lämpimän seinustan vieressä. Kesällä joutilaina olevista talon kaksoisikkunoista rakennettiin vielä suoja. Tomaatin "paha maku" peitettiin joko sokerilla tai suolalla.

Vastauksissa otettiin kantaa myös kasvien lannoitukseen ja kasvatustapoihin.

Kun lueskelin näitä käsinkirjoitettuja tai kirjoituskoneella naputeltuja vastauksia, tuntui kuin olisin itsekin piipahtanut hetkeksi vastaajan puutarhaan - kryytimaahan, ryytimaahan, trekorimaahan -  tai millä kaikilla nimillä niitä nyt kutsuttiinkaan. Moni vastaajista oli jo iäkäs, mutta niin vain oli muistoissa lapsuuden kodin kasvimaa ja pihalla kasvaneiden kukkien nimet.

 

Alla muutama otanta vastauksista.

 

Vastauksen numero 12 kysymys kuului: Oletteko ottanut satoa korjatessanne talteen erikoisen muotoisia tai epätavallisen suuria juurikasveja tai vihanneksia? Millaisia? 

Vastaus: "Olinpa ottanut taltee sellaisen Lantun liki kilon,
ja oli kuin mies seisoi alasti."

"Eihän ennenvanhaan pihaa pidetty minnään ja pihamaa, se oli kaiken roinan peittämänä vuodesta vuoteen ja kaatopaikkana, pihalle viskattiin kaikki mikä käjestä kääntyi ja jopa viskattiin, vain ikkunastakin ulos kaikkea moskaa ja kanat ja lampaat kulkivat tuvan ovelle saakka ja nokkosta kasvoi talon ympärys täysi."

 

"Ensin istutettiin venäjältä tulleita, venäläisten kauppiaiden, akarootnikkojen kauppaamia omenapuita pihaan sinne tänne, kivien väleihin, mutta sitten myöhemmin ne kauppiaat itse toivat ne myymänsä omenapuut ja istuttivat ne paikoilleen talojen ympäristöön. Mutta ne ottivat ensin istutuspaikalta kouraansa multaa ja haistelivat sitä ennen kuin istuttivat omenapuun paikoilleen.

 

Ennen vanhaan, kertoi Mari, oli pihamaalle tuotu koristepuuksi koivuja metsästä, jos sellaisia ei ennestään pihalla kasvanut. Tai tuotiin tuomia pihaan ja tietenkin pyhäpuu pihlaja. Matalampia koristepensaita tuotiin villiruusu eli orjanruusu eli Jeesuksen piiska."

 

1930-luvulla kasveja kasvatettiin usein "yritysten ja erreysten kautta". Siemeniä ja kasveja saatettiin ostaa kiertäviltä siemenkauppiailta tai sitten niitä vaihdeltiin naapureitten kanssa.

1930-luvun puutarhan työvälineitä. Tutun näköisiä, vai mitä?
(Kuva: Kotilieden puutarhalehti 1/1939)

Kansalaisille alettiin antaa myös kasvien kasvatukseen liittyvää neuvontaa. Tulivat emäntäkoulut ja viljelysleirit. Lisäksi Marttaliitto antoi valistusta puutarhanhoidosta.

Jotkut olivat lähettäneet Museovirastoon alkuperäisiä
Maatalouskerholaisen oppaita, joita oli ahkerasti
täytetty joko muste- tai lyijykynillä.

Lisäksi oli erilaista neuvontakirjallisuutta. Jotkut vastaajista kertoivat lukeneensa ahkerastikin perheen omistamaa ainoaa puutarhakirjaa. Puutarha ja koti -lehdessä vuodelta 1935 oli mainos, jossa mainostiin 60 ammattimiehen yhteisteosta "Suuri puutarhatietokirja". Kirjan tekijät avustajineen takasivat, että "teokseen on koottu täydellisin ja paras, mihin meillä puutarhanhoidon neuvonnan alalla tätä nykyä pystytyään." 

Tämä on mielenkiintoinen koulun ryhmätyö, johon löytyy ilahduttavan paljon aineistoa. Kiitos mm. Museovirastolle ja Kansallisarkistolle, joissa olen nyt vieraillut.

 

Tällaista tutkimustyötähän voisi tehdä omaksi ilokseenkin! Saisi hyvän näkemyksen mm. perinnekasveista, joita tänä päivänä usein kysellään pihasuunnitelmien yhteydessä. 

 

Kurkistus vuosikymmenten taa

Aikamatkalla

Aikamatkalla

Postauksessani Kurkistus vuosikymmenten taa kirjoitin, että saimme tehtäväksemme tutkia ryhmittäin suomalaisen pientalopihan elinkaarta 1930-luvulta tähän päivään.

Teen työparini kanssa tutkimusta 1930-luvusta.

Minulla meni viime viikolla aikaa työkalupakin suunnittelu- ja rakennuspuuhissa, mutta sillä välin työparini Tiina pani jo tuulemaan. Hän on selvittänyt lukuisan joukon erilaisia tietolähteitä ja aineistoja, joita voimme hyödyntää työssämme. Ja aineistoa on paljon!

Museoviraston 36. muistitiedon keruukilpailu

Museovirasto julkaisi aikoinaan kyselylehteä, jossa oli kysymyksiä erilaisista kansankulttuuriin liittyvistä aihepiireistä. Kyselylehteä on lähetetty ns. vastaajaverkostolle ympäri Suomea, ja kysymyksiin tulleet vastaukset ovat arkistoituina Museovirastossa. Kyselyaineistoa on hyödynnetty tutkimuskäytössä.

Yksi tietolähdehelmistä on Museoviraston kysely n:o 36 vuodelta 1990, joka koskee kotipuutarhoja ja kasvimaita. Vastauksia kyselyyn oli tullut peräti noin 27 000 sivua.  Vastaukset ovat suurimmaksi osaksi käsin kirjoitettuja.

Kyselyvihkosessa on kaikkiaan 80 kysymystä, joista monet sisälsivät monta alakysymystä, esimerkiksi kysymys 4:

"Oletteko kasvattanut retikkaa? Miten olette säilyttänyt ja käyttänyt sitä? Mitä juurikasta tarkoittavat räätikkä ja rötkä? Entä oletteko viljellyt tai käyttänyt maa-artisokkaa, palsternakkaa ja selleriä? Miten? Millaista ruokaa olette valmistanut sokerijuurikkaasta?"

Tiina on jo kerran käynyt tutkimassa 1930-lukuun liittyneitä vastauksia. Yhdessä menemme arkiston syövereihin tällä viikolla. Odotan innolla, sillä tämähän on kuin aikamatka menneisyyteen. Vuosikymmenelle, jolloin omat vanhempani ovat syntyneet.

Vanhoja valokuvia

Ystäväperheemme on myös luvannut kaivella vanhaa kuvamateriaalia puutarhasta, josta kirjoitin postauksessa Vanha, lumoava puutarha. Huvila on hankittu perheen käyttöön  vuonna 1938. Mitähän mielenkiintoista sieltä löytyy!

Alla olevat kuvat on kuvattu kesäkuussa 2014.

Ryhmätyön tuloksena tehdään vuosikymmentä kuvaava juliste, sekä lyhyt tiivistelmä muita opiskelijoita varten. Yksi haaste on, miten saada kiteytettyä kokonainen vuosikymmen yhteen julisteeseen.

Tässä pätee kuitenkin varmasti vanha sanonta: yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Käsillä tekemisen iloa!

Puutyönäyttönä tehtävä työkalupakki alkaa olla loppusuoralla - enää puuttuu maalaaminen. Olen lopputulokseen ihan tyytyväinen, vaikka vähän stressasinkin sen kanssa (Hyvin suunniteltu, puoliksi tehty?).

Tämä päivä meni käytännöllisesti katsoen vielä näytön raporttia kirjoittaessa, sisätiloissa tietysti. Varmaan siksi olo oli iltapäivästä väsynyt ja saamaton.

Eikä siinä mitään, jos välillä on saamaton. Hyvä niin. Muistin kuitenkin jossakin vaiheessa, että kaapin perällä on muovipussillinen kuivia käpyjä, joista voisin tehdä jotakin hyödyllistä. Joutavat jo pois maleksimasta.

Tein käpykranssin. Pohjaa varten vääntelin ensin tukevasta rautalangasta ympyrän.

Koska olen ollut innokas askartelija lapsesta asti, olen tottunut säästämään kaikenlaista askarteluun kelpaavaa tavaraa. Kaivoinkin esille valkoista pakkausmuovia, jonka kieputin rautalangan ympärille. Lopuksi kieputin vielä ohutta rautalankaa muovin tueksi. Pohja oli valmis!

Seuraavaksi otin esille askartelussa korvaamattoman liimapyssyn, jonka avulla kiinnitin kuivuneet kävyt pohjaan kiinni. Ensin tein keskimmäisen kierroksen, jota täydensin kahdella muulla käpyrivillä. Käpyjä ja liimaa kului uskomaton määrä.

Jouduin vielä lopuksi paikkaamaan kranssin aukkokohtia vähän eksoottisemmilla kävyillä, joita olin joskus tuonut joltakin ulkomaanmatkalta. Erilaiset kävyt antoivat samalla pikantin säväyksen kranssille.

Päätin, että kranssi viedään anoppini haudalle. Hänen kuolemastaan tulee tässä kuussa kuluneeksi seitsemän vuotta.

Anoppini oli itsekin innokas käsityöihminen, jolta sujui niin ompelu, askartelu kuin monet muutkin käsityöt. Häneltä jäi muistoksi monia ihania, itsetehtyjä töitä. Mm. nämä hellyttävät nallet vahtivat kotiamme tuulikaapin lipaston päällä!