Hidasta totuttelua

Vielä en osaa sanoa, miten kauan mahtaa kestää, että yli viisikymppisen naisen kroppa tottuu "sisätyöläisen" pitkän uran ja parin vuoden opiskelujen jälkeen ulkotöihin ja fyysiseen tekemiseen.

Hitaasti, arvelen minä, sillä niin voipunut olen ollut jokaisen työpäivän päätteeksi.

Minut on tällä kaudella sijoitettu toiveestani ns. ylläpitotehtäviin, jossa kuljen pääasiassa puutarhurin työparina. Ajoittain myös työssäoppija on mukanamme työn touhussa.

Halusin tällaisiin tehtäviin, jotta oppisin samalla kasveista lisää.

Ylläpitotehtävät ovat esimerkiksi pihojen hoitotöitä, kuten nurmikonleikkuuta, kitkentää tai kasvien istuttamista; viherrakentamista ei juurikaan ole.

Viherrakentamista on tullut opeteltua koulussa ja viime kesän työssäoppimisjaksolla. Tosin tunnen rakentamisessakin olevani vielä noviisi.

Maanantaina sujautin askelmittarin työhousujen taskuihin, sillä työpäivään kuului isojen nurmialueiden leikkaamista. Olisi hauska tietää, kuinka monta kilometriä kertyy päivän aikana.

Osa työkohteen nurmialueista on niin laajoja, että ne ajetaan päältäajettavalla ruohonleikkurilla. Niin pitkälle en ole vielä ehtinyt lyhyen työrupeamani aikana, että olisin kokeillut päältäajettavaa, mutta senkin aika tulee vielä - luulen mä. Tänä maanantaina lykin siis ruohonleikkuria perinteisesti: työntäen ja hikoillen.

Maanantain kääntyessä alkuiltaan tuli kotiinlähdön aika. Vilkaisin askelmittarin loppulukemia kotiin lompsittuani: 23,4 kilometriä!

Olin sekä hämmentynyt, että salaa myös onnellinen. Onhan tämä sitä parasta hyötyliikuntaa, jonka nimiin olen aina vannonut!

Maanantain jälkeen olemme kitkeneet rikkaruohoja parin päivän ajan. Eilen tiistaina parkkialueen istutusalueilla ja tänään upean merenrantapihan istutuksista. Kilometrejä on kertynyt "vain" noin 6 kilometriä/päivä, mutta kyykkyyn-ylös-harjoituksia sen sijaan kymmeniä, kuten myös kitkentäjätettä.

Työpäivän päätyttyä ja kotiin saavuttuani kävelen zombiena ensin suoraan keittiöön. Suihku ja likaisten vaatteiden pesu saavat vielä hetken odottaa, sillä nälkä on kiljuva.

Mätän suuhuni kaikkea mahdollista, mitä satun käsiini saamaan. Siinä menevät niin hiilarit kuin rasvatkin eli päivän aikana karisseet kalorit tulevat moninkertaisesti kertarysäyksellä takaisin.

Juu... hidasta totuttelua, sitähän tämä on (toivon niin). Kunhan vähän totun fyysiseen työhön ulkoilmassa, saattaa vyötärönseutukin hieman kaventua ja lihaskunto kasvaa.

Sitä odotellessa.