lauantai 6. kesäkuuta 2015

Mustion Linnan lumoissa

Kävimme ystäväpariskuntamme kanssa mökillä Snappertunassa, joka oli minulle paikkakuntana uusi, viehättävä tuttavuus.
Näissä maisemissa nousi taas mökkikuume.
Tänä aamuna lähdimme ajelemaan kohti Mustiota. Reittimme kulki halki kauniiden maisemien. Saimme nauttia toinen toistaan ihastuttavammista taloista upeine puutarhoineen.

Kohteenamme oli Länsi-Uudellamaalla sijaitseva Mustion Linna, jota myös Mustion kartanoksi kutsutaan. Linna on yksi Suomen arvokkaimmista kartanoista, jonka historia ulottuu yli 200 vuoden taakse.
Taiteilijan näkemys Mustion Linnasta.
Puusta rakennettua päärakennusta ympäröi yksi Suomen suurimmista yksityisistä puistoista. Puisto rakennettiin alun perin barokkityyliin 1700-luvun loppupuolella. Noin sata vuotta myöhemmin puisto uudistettiin englantilaistyyliseksi.
Löysin puistosta samoja elementtejä kuin puistoista, joita sain äskettäin käydä ihastelemassa Lontoon-matkalla (Hiljaisuus kiireen keskellä).

Puistossa oli polkuja, patsaita, kauniita puupenkkejä, joki (Mustionjoki) ja näyttäviä istutusalueita. Lisäksi puiston erikoisuutena ovat eksoottiset, Suomessa epätavalliset puut eri puolilta maailmaa.
Vasemmalla Merlinin Torni, kaksikerroksinen sviitti.
Sadepisara räpsähti linssille, kun kuvasin eksoottista korkkipuuta,
josta tehdään ongen kohot.
Suomen korkeimmaksi mainittu kanadan hemlokki
oli katkennut viime viikon myrskytuulissa.
Kaunis tulppaanien koristelema niitty.
Kävimme myös opastetulla kierroksella kustavilaistyyliin sisustetussa Linnassa. Rakennuksen yksi mielenkiintoisimmista kohteista ovat alkuperäiset parkettilattiat,  kuten neljästä eri puulajista tehty patruunan työhuoneen lattia.
Oppaamme kertoi Linnan mielenkiintoisesta historiasta.
Saimme kuulla, että Linnassa myös kummittelee. Hui!
Lisäksi Linnassa oli hienoja kaakeliuuneja, joita koristivat kauniit, yksilölliset kuvat. Seinillä näkyi myös runsaasti nimekkäiden taiteilijoiden tekemiä muotokuva- ym. maalauksia sekä maalattuja tapetteja.
Vasemmalla maalattu "valeovi", jossa on oikeat oven karmit ja kahva.
Nykyään Linnan omistaa Magnus Linder. Tyylikäs vanha herra, joka käyskenteli tänään puistossa kuokka kädessään. Linna oli ollut Linderin suvun hallussa rakentamisen alusta alkaen aina vuoteen 1941 eli kaikkiaan noin 150 vuotta. Erilaisten vaiheiden kautta nykyinen omistaja sai mahdollisuuden ostaa linnan takaisin Linderin suvulle vuonna 1987.
Magnus Linder on tehnyt arvokasta työtä Linnan pelastamiseksi, konkreettisesti. Linna oli nimittäin ollut ostovaiheessa romahtamispisteessä.

Nykyään alueella on mm. museo, ravintola sekä hotelliksi kunnostettuja rakennuksia. Kesäteatterikin sieltä löytyi, puiden katveesta, joen rannalta.
Lisäksi alueella on mahdollisuus järjestää myös esimerkiksi kokouksia tai muita tilaisuuksia. Sellaisessa kokouksessa minäkin voisin jopa viihtyä, sillä mikä rentouttavampaa kuin saada taukojen aikana nautiskella kauniin puiston rauhallisesta tunnelmasta ja loistosta.
  

4 kommenttia:

  1. Upea linna ja puutarha. Pitäisi joskus vierailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Suomesta löytyy koko joukko kauniita kartanomiljöitä, jotka ovat auki yleisölle.

      Poista
  2. Voi mikä sattuma: kirjoitin jutun Mustiolla viettämästämme ihanasta vuorokaudesta, ja nimesin sen tästä sinun jutustasi tietämättä aivan samoin: http://johannasuomela.com/2015/12/16/mustion-linnan-lumoissa/

    Nyt kun etsin omaa kirjoitustani jutun nimellä, tämä pompsahti ekaksi hakutulokseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuo ihme, jos Mustion linna on lumonnut muitakin, ja juttu saa sen mukaisesti nimensä. Kiitos tiedosta kuitenkin. :)

      Poista