Opintoni
ovat tulleet siihen pisteeseen, että huomaan yhä useammin miettiväni aikaa
opiskelujen jälkeen.
Tilanne
on hieman sama, kuin reilu pari vuotta sitten. Olin keskellä yt-menettelyä,
joissa ajatukset ja tunteet velloivat vuoristorataa. Kun yli kahdenkymmenen
vuoden työura saman työnantajan palveluksessa sitten päättyi tukipaketin ottamiseen,
ja opinnot alkoivat, koin omakohtaisesti, että yhden oven sulkeuduttua, toinen
avautuu.
Olin yhtäkkiä uuden edessä. Se tunne oli mahtava!
Suuri
kiitos uusista haasteista kuuluu osaltaan myös ystävilleni. He ovat niitä ystäviä,
jotka eivät jääneet pää kallellaan surkuttelemaan tilaani, vaan kannustivat ja tsemppasivat.
He eivät vähätelleet unelmiani, vaan saivat minut luottamaan mahdollisuuksiini.
He ovat pysyneet mukanani koko ajan, ja iloinneet opintojen etenemisestä kanssani.
Kutsun sitä
aidoksi ystävyydeksi. Toivon, että osaan myös itse olla antavana
osapuolena – tukena ystävälle, kun hän sitä tarvitsee.
Tässä nyt ollaan, uusi elämänvaihe on jälleen tulossa. Olen kohta opiskellut uuden ammatin, saanut uusia, ihania
ystäviä ja mahtavia kokemuksia käsityöläisen ammattiin valmistautumisesta.
Myönnän toki pohtivani, miten 50+-ikäinen nainen työllistyy. Jos tuijottaa pelkkiä
lehtiotsikoita, niin huonosti.
Onneksi ympärilläni on kuitenkin myös todellisia
onnistumistarinoita. Tarinoita, joissa töitä on löytynyt, kun oma asenne on ollut kohdillaan. Siispä sitä suuntaa kohti!
Niin päättyy taas yksi etappi; ehkä pientä haikeutta olen lukevinani rivien välistä. On ollut ihana saada seurata etenemistäsi sananmukaisesti kivikkoisella opiskelun polulla! Upeasti olet meidät - ystävät- ottanut mukaan niin tapahtumiin kuin upeisiin kuviinkin, joita meille nähtäväksi olet laittanut. Nyt tässä hiljattain myös yt-menettelyt kokeneena ja sen myötä kotiin jämähtäneenä mietin, että avautuisko enää joku ovi vai oliko tämä tässä. Vaan melkeinpä voin sanoa, että tämä oli sitten tässä, minun työurani. Minun ikäiseni lähes 60 v ei enää varmuudella työllisty ja kun/jos asenteeni on se, että katse siintää jo sinne eläkepäiviin, niin sitten uneksin jostain muusta mukavasta mitä "vapaalla" olo tuo tullessan. Jonkinlaista haikeutta tunnen, mutta en mitenkään itkuja itke enkä ole sitä murehtinut, että miksi.. Johtunee varmaan siitä, että minulla ja perheessämme on ollut jotain muuta murehdittavaa ja tapahtumaa kerrakseen. Mutta pidä vaan sinäkin tuo asenne, suunta sisukkaasti eteenpäin! Eihän sitä tiedä, jos vaikka mihin uuteen haasteeseen kevät sinut vie! Tsemppiä ja onnea tiellesi! *Ystävyys on voimaa*
VastaaPoistaKiitos, Irmeli, ystäväni! Oikein luit rivien välit. Kieltämättä tämän elämänvaiheen olisin toivonut jatkuvan pidempäänkin. Toisaalta uudet tuulet voivat tuoda vielä monta mukavaa eteen. Olet itse käynyt saman myllytyksen läpi kuin minäkin, joten voin sanoa, että tiedän tuon tunnemyllerryksen. Pyörittelet varmasti nyt monia kysymyksiä mielessäsi! Asioiden pyörittely ja ajatustenvaihto muiden kanssa kuitenkin kannattaa, sillä sieltä voi tulla oivalluksia ja ideoita. Kannustan myös lähtemään liikkeelle sieltä kodin turvasta muiden joukkoon. Etäisyyden ottaminen tekee hyvää. Toivon sinulle ja läheisillesi voimia. Kevättä ja valoa kohti mennään!
PoistaNyt kävi niin, että onnistuin sähläämään yhden, Vilman ja Venlan mummilta tulleen kommentin pois. Tällainen ei suinkaan ollut tarkoitus, anteeksi. ;) Vastauksena Mummille: kiitos kannustuksestasi! Pitkä talvi alkaa tuntua täälläkin päässä rasittavalta, mutta toisaalta suotakoon luonnollekin lepohetkensä. Kevät tulee vääjäämättä, valon lisääntymisestä päätellen. Ihanaa kevään odotusta!
VastaaPoista