maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kissa alas puusta

Pääsimme tänään keskelle hauskaa tilannetta. Ystäviemme puutarhan vieressä kasvaa isohko puu. Sen  vieressä istui koira tuijottamassa intensiivisesti ylöspäin. Koiran vieressä oli koiran isäntä, kyproslainen herra, joka myös katseli puuhun.
Kun menimme lähemmäksi, alkoi tilanne selvitä meillekin. Puun oksalla istui kissa, joka tähyili alas hieman peloissaan. Tara-niminen koira odotteli alhaalla, että kissa tulisi puusta alas. Isännän mukaan kissa taisi arastella Taraa, vaikka tämä vaikutti varsin säyseälle ja kiltille. Taralla oli kuulemma ennestään kissakavereita, mutta puussa oleva kissa ei sitä sattunut tietämään.
Koiran isännän mukaan kissa vaikutti olevan uusi tulokas Governor's Beachillä, jossa parhaillaan lomailemme. Alueella on eteläeurooppalaiseen tapaan melko paljon kulkukissoja. Tämän alueen kissat kuitenkin vaikuttavat yllättävän hyvinhoidetuilta ja tottelevaisilta, joten niistä ei ole ihmisille varsinaisesti mitään haittaa.
Välillä Tara istui kuin kenguru odottaessaan uutta kaveriaan.
Arvaako täältä laskeutua alas ollenkaan?



Taran isäntä houkutteli kissan vähitellen alas puusta.
Melkein perillä maassa,
mutta kissan mielestä tähän voisi olla hyvä jäädä..
Välillä Tara piti komentaa pois puun luota,
että kissa uskaltaisi tulla alas.
Lopulta kissa laskeutui maahan. Tara ja kissa olivat kuin vanhat ystävät.


Puuepisodin päätteeksi huomasimme saaneemme terassille tutunnäköisen vieraan.


Kissan unia.

2 kommenttia:

  1. Kissa on kuulemma viisaiden ihmisten lemmikki, joten olkaa otettuja tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, enpä tiennytkään! =) Tosin tämä kissa, joka Pojuksi "kastettiin", viihtyi seurassamme vain ko. päivän. Sen jälkeen se tosin nähtiin alueella liikkumassa, joten tiesimme helpottuneena sen olevan hengissä.

      Ainakin pystyimme hyvillä mielin toteamaan, että hellimme sitä hyvin sinä ainoana päivänä, kun se luonamme viihtyi.

      Poista