Kaapin kätkemää

Pienimmän makuuhuoneemme takaseinää peittää kaapisto. Sen ovien taakse kätkeytyy mm. tavaroita, joihin liittyy lempeitä muistoja kolmen tyttäremme varhaislapsuuden vuosilta.

Barbit ja niiden puhkipuetut vaatteet. Kukan muotoinen soittorasia. Legoja.

Ella-kirjoja, Mauri Kunnasta, Astrid Lindgreniä - puhumattakaan Kaislikossa suhisee -kirjasta, jota kuunneltiin tarkasti myös C-kasetilta. Koko joukko tarinoita, joilta luettiin iltasaduiksi uudestaan ja uudestaan.

Huvittavinta (korneinta?) lienee, että joukossa on myös muutama Viisikko-kirja. Ne ovat niitä kovakantisia noin 1970-luvun alusta (ikäpolveni muistanee), joita itse luin lapsena innokkaasti. Ovat kulkeneet vuosikymmeniä mukanani, sillä arvelin ehkä omien lapsienikin innostuvan niistä. Mutta ei, eivät innostuneet. Juu, ei - en voi luopua niistä - vieläkään.

Voih, niin se aika vierii... kuopuskin kohta täysi-ikäinen... Omista Viisikko-kirjoistakin parhaat tallessa. Kappas vain! Onpa ikkunassa kauniita kuurankukkia... Pitää ottaa niistä kuva ennen kuin pakkanen lauhtuu. Ajatella, parikymmentä astetta pakkasta edelleen, ja luonto niin kauniina, että!

Hohoi! Herätys!

Niin - herätys! Näinhän siinä kävi. Olin sukeltanut ajatuksissani saman tien asian ytimen viereen, kun alun perin piti vain käydä läpi kaapin kätkemät omat koulumateriaalit. Ja hamstraaja kun olen, niitä oli kertynyt aivan liikaa kahden vuoden viherrakentaja-artesaaniopintojen aikana.

Koska kaapit olivat heti aamutuimaan paljastaneet pölyiset kätkönsä, minua odotti lopulta kahden päivän urakka. Siinä tuli käytyä läpi lasten kamat, korujenvalmistukseen tarvittavat nippelit ja nappelit, verhot, ompelutarvikkeet, askartelulehdet ja tietysti ne koulukamat. Tässä järjestyksessä.

Saldoksi tuli tyhjiä hyllyjä, pari jätesäkillistä tavaraa kierrätyskeskukseen, kaksi isoa kassillista paperia lehtikeräykseen ja pari pussillista - vielä harkinnassa olevaa tavaraa (ei kuitenkaan Viisikko-kirjat) - ullakolle.

Myönnän, että ullakon valinta säilytyspaikaksi oli tässä kohtaa huono veto, mutta yskähtelevästi käyntiin lähtenyt siivousinto ja ajatuksenjuoksu alkoivat kahden päivän jälkeen hiipua.

Ullakon läpikäynti on edessä, väistämättä. Otan kaapin siivoamisen kuivaharjoitteluna, sillä ullakon rojujen siivoamisessa ei taida viikkokaan riittää. Huoh.

Maukas ja marjainen

En malta olla jakamatta kuopukseni ideoiman jälkiruuan ohjetta. Tämä maukas ja täyteläinen jälkiruoka toimii hyvin myös väli- tai aamupalana.

Jälkiruuan pohjana on pannacotta, jota on höystetty pakastimesta löytyvillä marjoilla. Jos käytät  ulkomaisia pakastemarjoja, suositellaan ne kuumennettaviksi ennen käyttöä.

Marjainen jälkiruoka (4 - 6 annosta)
 
1 dl hyytelösokeri Multia
5 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
1 dl maustamatonta jugurttia
1 dl mansikoita
1 dl mustikoita
 

1. Pannacottan valmistus: Sekoita hyytelösokeri, maito ja vaniljasokeri kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 1/2 minuuttia.
2. Sekoita soseuttamasi marjat jugurtin joukkoon.
3. Lisää marja-jugurttiseos vähän jäähtyneeseen pannacottaan.
4. Kaada seos annoskulhoihin. Anna hyytyä vähintään 1-2 tuntia tai yön yli jääkaapissa.
5. Koristele jälkiruoka ennen tarjoilua marjoilla, keksimuruilla tms.

Jos haluat täyteläisemmän ja tuhdimman jälkiruuan, korvaa maito kermalla.

Aurinko armas

Oli ihan pakko lähteä kotimme viereiseen metsään happea haukkaamaan. Lämpimästi päälle, kamera mukaan, ja eiku menoks!

 

Pääkaupunkiseudulla on viime päivinä riittänyt pakkasta  ja tupruttanut lunta runsaasti, joten metsä näytti kauniilta ja puhtaalta.  

Ja mikä parasta, harmaiden päivien jälkeen sieltä löytyi myös aurinko, joka kultasi puiden oksia ja kurkisteli ajoittain niiden lomasta.

  

 

Pienen metsäretken kruunasi lumesta löytynyt sydän, jonka haluan uskoa olevan luonnon muokkaama taideteos.

Askarteluvinkkejä kierrätysmateriaaleista

Koska olen innokas askartelija, en voi Kierrätyskeskuksessa käydessäni olla pyörähtämättä Kädentaitopalvelu Näprän puolella. Mielelläni pyrin hyödyntämään ekologisia materiaaleja, jos mahdollista.

Kädentaitopalvelu Näprästä löytyy materiaaleja niin askarteluun kuin käsitöihinkin. Tuotteet on aseteltu selkeästi esille, ja niiden joukosta löytyy vaikka mitä; esimerkiksi matonkuteita, helmiä, nappeja, lankoja, avaimenperiä ja palapelin paloja.

 

Kierrätettävät tuotteet ovat kukkarolle sopivia ja säästävät luonnonvaroja. Niiden hyödyntämisessä on vain mielikuvitus rajana.

Sitä edellä mainitsemaani mielikuvitusta ei aina vain tahdo löytyä, joten tein tänään Kierrätyskeskuksen sivuilta iloisen löydön. Siellä on sivullisen verran ideoita ja ohjeita kierrätysmateriaalien käyttöön askartelussa (linkki tekstin lopussa).

Sivuilla oli myös 176-sivuinen Oiva-askarteluopas (linkkinä alla), josta luulisi löytyvän ideoita itse kullekin.

Innostuin erityisesti ohjeesta, jossa neuvotaan, kuinka tuikkukuppeja voi hyödyntää kranssin teossa. Ohje löytyy oppaan sivulta 22.

Syntyisiköhän vanhoista koruista, tuikkukupeista ja rautalangasta uusi kranssi?

Kierrätyskeskuksen linkit

Ideoita ja ohjeita kierrätysmateriaalien käyttöön askartelussa
Oiva-askarteluopas
Kädentaitopalvelu Näprä

Lunta tuiskuttaa...

Minulla on ollut tänään oiva mahdollisuus kuvata ikkunoidemme eteen kasautunutta lunta, jota tulee nyt taivaan täydeltä.

Tarkemmin kuvia tutkiessani huomasin lumessa myös kauniita lumihiutaleita, joita olin onneksi saanut kuviin mukaan.

Hauraat hiutaleet näyttivät viivähtävän ikkunalla vain hetken, sillä ne kasautuivat nopeasti toisiinsa kiinni tai lennähtivät pois.

 Wikipedia määrittelee lumihiutaleen seuraavasti:

"Lumihiutale on jääkiteistä muodostunut lumikide tai yhteen tarttuneiden lumikiteiden rypäs. Lumihiutaleita syntyy vesihöyrystä härmistymällä sadepilvissä, mistä ne leijailevat hahtuvina maahan. Lumihiutale voi olla muodoltaan levy, neulanen tai haaroittuva tähti. Lumihiutaleet ovat yleensä melko symmetrisiä. Kulmia tai sakaroita yhdestä jääkiteestä muodostuneessa hiutaleessa on aina kuusi. Monimutkaisimmat lumihiutaleet ovat aina erinäköisiä."

Ikkunamme edessä näytti olevan erityisesti haaroittuvia tähtiä, jotka ovat kuin pieniä luonnon taideteoksia. Kiehtovan näköisiä!

 

 

Mehukas granaattiomena

Saimme joululahjaksi hyödyllisen Satokausikalenterin, joka sisältää kalenterin lisäksi tuhdin tietopaketin yli 500:stä Suomessa myytävästä kasviksesta. Kalenterissa on tietoa mm. niin sesongeista, säilytysohjeista, käyttövinkeistä kuin ravintoarvoistakin.

 

Ilokseni huomasin, että tammikuun ulkomaisiin sesonkikasviksiin kuuluu mehukas granaattiomena. Omenan kilohinta on pyörinyt nyt noin neljässä eurossa eli hintakin on selvästi halvempi kuin normaalisti.

Omenasta syödään vain siemenet.
Hedelmän vaaleat väliseinät sisältävät pahanmakuista happoa.

Kun joitakin vuosia sitten kulinaristiystävämme tarjosivat granaattiomenaa salaatin lisukkeena, jäin koukkuun.

Salaatti on helppo koota ja kaunis katsella. Lisäät vain granaattiomenan siemenet salaatinlehtien joukkoon. Lisäväriä saat, jos käytät siementen lisäksi erilaisia salaatinlehtiä.

Tässä salaatissa on rucolaa, jäävuorisalaattia ja granaattiomenan siemeniä.

Kalenterissa neuvotaan, että kannattaa valita napakkakuorinen, kiiltävä omena, sillä pehmeät ovat ylikypsiä.

Lisäksi siellä sanotaan, että hedelmäliha irtoaa parhaiten, kun koputtelee halkaistun hedelmän siemenet puulusikalla astiaan. Hmm... tuon konstin onnistumista kuitenkin hieman epäilen, sillä siemenet ovat melko tiukassa kiinni hedelmän vaaleissa väliseinissä.

Toisaalta - jos en opettele uusia siementenirrotuskonsteja, käy minulle jatkossakin niin,  että onnistun siemeniä irrotellessa kuorruttamaan keittiömme valkoiset osat heleän punaisilla mehutäplillä. Ja olisihan se kiva, jos salaatinvalmistuksessa säästämäni aika ei menisi keittiön pesemiseen.

Uusi vuosi, uudet blogikujeet

Tervetuloa uudistettuun Viherhattutäti-blogiini!

Uusi vuosi toi kovat pakkaset, mutta siitä huolimatta on soijaa pukannut!

Sain kuin sainkin lopulta muokattua blogin ulkoasua (kiitos avusta, Hanna), perustettua Viherhattutädille oman Facebook-sivun ja avattua tilin Instagramiin. Pientä säätöä saattaa tosin vielä tulla blogisivuille, mutta ei haitanne.

Kävin pitkään myös sisäistä keskustelua ja - vähän myös perheen harmiksi - äänekästä pohdintaa siitä, pitäisikö samassa rytinässä vaihtaa myös blogin nimi. Viherhattutäti-nimihän juontaa parin vuoden takaisiin tunnelmiin ja kokemuksiin, kun olin vastikään aloittanut viherrakentaja-artesaaniopinnot.

Lopulta päädyin noudattamaan tuttua sanontaa "vanhassa vara parempi", joten Viherhattutäti-nimi sai jäädä. Pihaan ja puutarhaan sekä viherrakentamiseen liittyvät tekemiset kulkevat kuitenkin myös jatkossa blogini jutuissa mukana.

Blogin symbolina ollut "viherhattutäti" sai nyt väistyä, sillä päätin vihdoinkin esittäytyä omana itsenäni. Tervehdys kaikille!

Kiitos anopin ostamalle "viherhattutädille", joka on hyvässä tallessa
ja majailee nyt hyllyllä puutarhakirjojen vieressä. Oiva paikka!

Harjoittelen tässä kivien pilkkomista,
kun teimme koulun harjoitustyönä luonnonkivimuuria.

Käyhän kurkkaamassa Facebook- ja Instagram-sivujani, jotka odottavat vielä lihaa luitten ympärille! Ilahdun suuresti myös uusista lukijoista ja kommenteista.

Viherhattutäti Facebookissa
Viherhattutäti Instagramissa