maanantai 4. heinäkuuta 2016

Bournemouth, merenrantakaupunki Englannissa

Kesäkuun alkuun sijoittuneen Lontoon-matkamme lisäksi pyörähdimme päivän reissulla viehättävässä Bournemouthissa, joka sijaitsee Englannin etelärannikolla. Matkaa Lontoosta tulee noin 170 kilometriä, joka taittuu mukavasti joko junalla tai bussilla.
Bournemouth on yksi Englannin suosituimmista turistikohteista, jossa on sekä ulko- että kotimaisia turisteja. Kaupungissa sijaitseva yliopisto tuo myös oman nuorekkaan ilmeensä ihmisvilinään.
Kaupunkia ei turhaan tituleerata "Englannin Rivieraksi", sillä onhan kaupungissa noin kahdeksan kilometriä pitkä hiekkaranta.
Ranta houkuttelee!
Bournemouthin sanotaan olevan Englannin lämpimin ja kuivin paikka, mutta sadettakin toki tulee - kuten Englannissa kuuluukin.
 
Miellyttävä ilmasto ja sopiva määrä sadetta lienevät yksi tärkeä syy, että kaupungin yleisilme oli rehevän vihreä. Ehdimme pyörähtää kaupungin keskustan tuntumassa sijaitsevassa puistossa, joka oli englantilaiseen tapaan erittäin kaunis ja hyvin hoidettu.

Ei tarvinnut kävellä kauaksi keskustasta,
kun löytyi upeita puutarhoja.
Karuselli - totta kai!
Asiaankuuluvasti: Fish & Chips.
Hyvin maistuivat!
Alla vielä linkit kahteen aikaisempaan Englanti-postaukseen:
 

Vain 6 kilometriä Lontoon keskustasta
"Garden of rest"


2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja maisemia. Tuollakin olisi hauska käydä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja olisihan näitä kauniita paikkoja yllin kyllin nähtäväksi.

      Poista