tiistai 12. elokuuta 2014

Palapeliä

Loma, lepo ja hyvä ruoka tekivät tehtävänsä. Ensimmäisenä loman jälkeisenä työharjoittelupäivänä sain vain suurimpien työhousujeni napin äheltämättä kiinni.

Luotan kuitenkin siihen, että vyötärö alkaa taas pikkuhiljaa kaventua. Pääsin nimittäin heti maanantaiaamusta rakentamaan suurta palapeliä, jota tehtiin hyvinkin suurista, painavista ja epäsäännöllisen muotoisista liuskekivistä. Parhaimmillaan meitä tarvittiin kolme naista kantamaan yhtä kiveä.
Rakennamme uudisrakennuksen pihalle kulkuväyliä ja terassia. Tässä vaiheessa sommittelemme kiviä  haluttuun järjestykseen kivituhkan päälle. Pyrimme mm. välttämään perättäisiä pitkiä saumoja. Yritämme myös saada laatoitukseen "rytmiä", jossa erikokoiset kivet vuorottelevat.

Haasteita alkaa syntyä, kun laattojen välit alkavat pienetä työn edetessä - samanaikaisesti myös vapaiden liuskekivien määrä vähenee. Isompia kiviä pienennetään tarvittaessa moskan ja kivitaltan avulla.

Alla kuva tämän päivän viimeisestä kivituhka-aukosta, joka jouduttiin täyttämään hyvinkin pienillä laatoilla. Yön yli nukuttuamme selviää, olemmeko tämän kohdan lopputulokseen tyytyväisiä, vai vieläkö yritämme tehdä sen toisin.

Huomenna aloitamme laattojen asennuksen, jossa paksummat kivet kaivetaan kivituhkaan. Vastaavasti matalampien kivien alle lisätään kivituhkaa. Lopputuloksen pitää olla tasainen laatoitus, joka vielä saumataan maakostealla betonilla.
Lomalla ollessani työkaverini olivat rakentaneet pihalle näyttävät liuskekivirappuset. Niiden viimeistely on vielä hieman kesken, mutta lopputulos näyttää mielestäni hienolta!

Rappuja tilkitään vielä liuskeilla, jotta ne saadaan tukeviksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti