lauantai 21. toukokuuta 2016

Niin on luonto nättinä!

Niin on luonto nyt nättinä, että!

Luonnon puhkeamista on tullut seurattua, vaikka olen ollut reilun viikon verran pelistä veks - eli kevätflunssa iski parin vuoden tauon jälkeen päälle. Ei kiva ollenkaan, kun olen vielä pari viikkoa sitten aloittanut uudet hommatkin. Liekö se syynä, että flunssa iski, tiedä häntä.

Tänään oli jo hieman parempi vointi, ja sain nukuttua kunnon yöunet. Kun vielä aamu valkeni aurinkoisena, niin ei siinä paljon tarvinnut miettiä päivän ohjelmaa.

Ei suurempia suunnitelmia, mutta kuitenkin pientä varovaista puuhastelua kotipihalla ennen tärkeää Suomi-Venäjä-lätkämatsia (jee, hyvä Suomi!). Matsin jälkeen oli vielä mukava fiilis kierrellä näpsimässä muutamia kuvia. 
Hortensia on yksi suosikkikukistani!
Kaunis ja herkkä!
Raparperi on lähtenyt tänä vuonna hurjaan kasvuun.
Laitoin tukia lehtien alle, jotta nurmikonleikkuu olisi helpompaa.
Aina ihana kärhö on saanut tuekseen vanhan heinäseipään.
Olohuoneen terassin kärhö on jo viittä vaille täydessä kukassa.
Pikkutalvio viihtyy pihallamme hyvin.
Nyt ovat kukatkin jo avautuneet.
Pikkusydämet ovat nyt parhaimmillaan!
Tämä runsaasti kukkiva orvokki roikkuu kuistilla amppelissa.
Maltan tuskin odottaa, että alliumit avaavat nuppunsa!
Kukat ovat todella kauniita!
Vähän aliarvostettu herttavuorenkilpi, mutta minä tykkään.
Sipulit nousevat lupaavasti maasta.
Ahomansikka.
Pihallamme aurinko painuu jo mailleen,
joten hyvää yötä!
Huomenna homma taas jatkuu.


2 kommenttia:

  1. Kyllä, luonto todellakin kukoistaa tällä hetkellä. Ihailin itsekin tänä aamuna koiran kanssa lenkillä ollessani kaikkia niitä värien, tuoksujen ja linnunlaulujen sinfoniaa, jota tähän aurinkoiseen aamuun oli tarjolla.
    Nautitaan keväästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin teemme! Koiran kanssa on varmaan ihana nauttia luonnosta heti aamutuimaan. ☺

      Poista