torstai 23. heinäkuuta 2015

Lepoa ja lohtua

Jos päällimmäisiä tuntoja kuvailisin, niin nyt harmittaa.

Ja mikä mahtaa olla harmin syy? Hmm.. ehkä voisin puhua jonkin sortin mahalaskusta.

Ensin sain ilokseni opiskeltua uuden ammatin. Pääsin myös alan töihin, jonka tuomia ilon hetkiä olen hehkuttanut blogissanikin. Alaan kuuluva työ on mukavaa ja palkitsevaa, joskin fyysisesti raskasta, mikä on tullut todettua jo opiskeluaikana.

Ensimmäiset varoitusmerkit tämän(kin) alan tyypillisistä vaivoista alkoivat jo reilu kuukausi sitten. Pari päivää sitten vahvistui diagnoosiksi molempien käsien rannekanavaoireyhtymä, jossa oireina on mm. sormien puutumista. Vaiva voi kehittyä mm. suuren voiman käytöstä ja tärinästä.

Kelju vaiva siis, kun töitä tehdään käsillä.

Ensimmäisessä vaiheessa lääkäri halusi kokeilla, tepsiikö kortisonipistos. Sain lekurilta myös ohjeet ottaa loppuviikon rauhallisesti ja levätä. Nyt sitten levätään, kun lääkäri käskee - vaikka mieli tekisi kovasti pihahommiin.

Katsoin kuitenkin oikeudekseni tehdä jonkun sortin lohturuokaa, jonka tekeminen ei käsiä juurikaan rasita.

Näin valmistuivat saksalaiseen joulupöytään (juu..., mutta kun ovat niin hyviä, voi niitä tehdä heinäkuussakin) kuuluvat, varsin kaloripitoiset

Vaniljasarvet (Vanillekipferl)

 Ainekset (noin 50 kappaletta)
 
175 g voita tai leivontamargariinia
3/4 dl sokeria
2 keltuaista
1 tl vaniljasokeria
125 g mantelijauhetta
3 dl vehnäjauhoja
 
Koristeluun
 
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
 
 Kuvien alla ohjeet työvaiheista.
Leikkaa huoneenlämpöinen rasva pieniksi kuutioiksi.
Sekoita rasvakuutiot, sokeri, keltuaiset ja vaniljasokeri käsin tasaiseksi massaksi.
Lisää vielä mantelijauhe ja jauhot, ja sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi.
Muotoile taikinasta pallomainen möykky,
jonka panet jääkaappiin lepäämään noin tunniksi.
Muotoile taikinasta pötkylä.
Leikkaa pötkylästä noin parisenttisiä palasia.  
Muotoile palasista sarven muotoisia pikkuleipiä.
Paista sarvet 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.
Sekoita sokeri ja vaniljasokeri keskenään.
 Pyöräytä vielä hieman lämpimät vaniljasarvet sokerissa.

Nauti vaniljasarvet sellaisenaan tai herkuttele kahvin kanssa. Välitön apu, jos ketuttaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti