- Kotiinsa on moni kuollut.
- Lapsi on terve kun se leikkii, mutta sairas kun ei lopeta.
Tänään minulla oli lomapäivä, eikä mitään varsinaisia suunnitelmia sen viettämiseksi. Itsellekin yllätykseksi päätin pestä ikkunat, vaikka se ei kuulukaan töideni top kymppiin. Siispä tuumasta toimeen, vaikka eihän ne työt tekemällä lopu.
Onneksi olin pessyt ikkunat jo pari viikkoa sitten ulkopuolelta, mutta näyttihän tuota tekemistä vielä olevan paljon jäljelläkin. Ja miten kävi? Tuli dominoefekti. Pesin ikkunat, mutta pesin myös kesäverhot (muiden pyykkien lisäksi) ja tilalle vaihdoin tietysti talviverhot - jotka piti ennen ripustamista myös silittää.
Ajattelin hammasta purren, että ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Ja toisaalta - eihän sitä näin aamusella tiedä, kuinka lystiä illalla on, kun on sitten hommat lopulta paketissa. Tiedä vaikka työ tekijäänsä kiittäisi.![]() |
Hämä-hämä-häkki seuraili puuhiani ulkopuolelta. |
Niin se on, ystävät, valmista tuli kuin tulikin, ja saatoin lopuksi heittää ylävitoset eli läimäytin kädet tyytyväisenä yhteen. Eihän se elämä laiskoja ruoki ja lopussa aina kiitos seisoo.
Se oli sitten tässä, sanoi Ritari Ässä. Kohta saunaan ja kylmä siideri.
Olitpas kadehdittavan ahkera! :) Minullekin olisi tarjolla myös ikkunan pesua, verhojen silitystä ja kaikenlaista muuta kotipuuhaa jos vaan ryhtyisin tuumasta toimeen.
VastaaPoistaJoskus ahkeruuspiikki osuu kohdalle! 🙂 Hyvä mieli tuli, joten kannattaa kääriä hihat. 👍
Poista