sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Viikonloppu tuli ja meni

Viikonloppu tuli, ja kohtahan tuo on jo mennytkin. Miten aika rientääkään, kun on ollut kaunis sää ja mielekästä tekemistä!

Eilen nautimme pitkästä aikaa yhteisen fondue-illallisen tyttärien ja heidän poikakavereidensa kanssa. Juhlistimme (minä äitinä hieman haikein mielin) keskimmäisen tyttären ja hänen kaverinsa ensiviikkoista paluuta Englantiin.

Heidän opintonsa jatkuvat taas, ja seuraavan kerran saamme heidät jouluksi kotiin. Sitä odotellessa!

Eilen oli ulkoilu jäänyt sen verran vähiin, että sitä piti yrittää paikkailla tänään sunnuntaina. Kun vanhin tytär oli lähtenyt omaan kotiinsa, aloin korjata pihan pienehköä kivityötä.

Siinä kivituhkaa lapioidessani lennähti terassin kehikossa kiemurtelevan mustasilmäsusannan kukka kivituhkakasaan. Värikontrasti oli silmiinpistävän hauskan näköinen: tumma kivituhka ja kirkkaan keltainen kukka.
 
Poimin kukan käteeni, sillä en halunnut sen hautautuvan kivituhkaan. Tarkastelin sitä auringonvaloa vasten - ja yllätys oli, ettei kukan mustaksi väitetty keskusta olekaan musta, vaan kauniin violetti!
Kivityö valmistui iltapäiväksi, enkä ollut kauhean innostunut enää jatkamaan muita pihahommia. Houkuttelin keskimmäisen tyttären kanssani Koiramäen Pajutalliin, jonne olin saanut lahjakortin valmistujaislahjana.
 
Kirjoitin pajutilasta blogissani keväällä. Voit lukea jutut näistä linkeistä: Pikapyrähdys pajutilalle ja Pikapyrähdys pajutilalle, osa 2.

Siellähän ne olivat edelleen: Arvi ja Otto, tällä kertaa ulkona röhkimässä. Toinen kurkki kopistaan ja toinen viihdytti pajutilan vieraita. Hauskoja kavereita, jotka saavat hymyn huulille.
 
Astuimme sisään ihania tavaroita pursuavaan kauppaan, jossa tuoksuivat kahvilan vastapaistetut korvapuustit ja kaupan tuoksukynttilät ja -saippuat.
 
Kahvilan puolella istui iloisesti keskusteleva italialainen seurue, ja kaupan kapeilla käytävillä käveli lisäksemme koko joukko muitakin asiakkaita.

Olisin ostanut ison pajupallon, mutta valitettavasti tuote oli tällä erää loppuunmyyty. Onpahan taas hyvä syy lähteä pajutilalle uudestaan, sillä pajupalloja on taas tulossa.

Virtaa tuntui vielä riittävän kotiin palattua, joten alkuillasta pyörähdin vielä lähimetsässämme. Yritin löytää puolukoita, mutta löysinkin vielä hieman mustikoita - isoja sellaisia. Lisäksi löysin tämän syksyn ensimmäiset suppilovahverot!

Keräsin koriin myös muutamia kepinpätkiä. Olin saanut askarteluidean Pajutallissa, jossa oli myynnissä mm. lukuisia erilaisia kransseja.

Minulla on ennestään kanaverkkoa, ja nyt minulla on myös kepinpätkiä. Ehkä niistä syntyy kranssi, tai sitten jotakin muuta, syksyn pimeänä viikonloppuna?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti