keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Ruokatoiveena täytetyt paprikat

Kuopus täytti viime viikonloppuna 18 vuotta eli nyt koko kolmen tytön katraamme on saavuttanut täysi-ikäisyyden. Samalla me vanhemmat saimme todeta, että yksi elämänvaihe on meilläkin taas takanapäin.

Minä asioihin tunteella syöksyvänä tirautin tässä kohtaa muutaman kyyneleen, ja kaivoin korttia varten laulaja Maaritin Lainaa vain -sanat. Laulun sanat kiteyttävät tämänhetkiset tunteet niin osuvasti, että mitä sitä pyörää keksimään uudelleen.
Isosisko muisti hauskalla kortilla.
Syntymäpäivänsä kunniaksi tyttären ruokatoiveena olivat täytetyt paprikat, joiden valmistamisen siirsimme yhteistuumin suosiolla tälle viikolle. Kestitsimme viikonloppuna kahdeksan ruokavierasta, joten paprikoiden väsääminen niin isolle joukolle ei houkutellut.

Tänään ruokatoive kuitenkin toteutui, ja valmistin täytetyt kasvispaprikat.

Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen löytö oli Valion Koskenlaskija Ruoka, jota voi käyttää ruuanlaittoon tai leivontaan. Valitsin mauksi cheddarin, joka oli paitsi hyvän makuinen, myös ihanan täyteläinen.
Täytetyt kasvispaprikat

3 paprikaa (hyödynnä leikatut kannet täytteeseen)
3 reiluhkoa salottisipulia
1 dl aurinkokuivattua tomaattia
125 g herkkusieniä
1 pkt halloumia (noin 200 g)
3 ruokalusikallista Koskenlaskija Ruoka Cheddaria
n. 0,5 dl tuoretta timjamia
1/4 tl mustapippuria
n. 1,5 dl raastettua parmesania
Paprikoistani kaksi oli suuria, yksi pienehkö. Täyte riitti näihin hyvin.
Jos käytössäsi on pieniä paprikoita, täyte riittää neljälle.

Pese paprikat ja leikkaa kantaosasta avoimiksi. Poista siemenet. Silppua leikkaamiesi paprikoiden kannet täytettä varten.

Pese aurinkokuivatuista tomaateista ylimääräinen öljy pois. Pilko sipulit, halloumi, herkkusienet ja aurinkokuivatut tomaatit. 

Kuumenna öljytyssä pannussa sipulit ja halloumi. Lisää paprikat, herkkusienet ja aurinkokuivatut tomaatit. Pyörittele aineksia pannulla, kunnes ovat lämmenneet ja hieman pehmentyneet.

Sekoita täytteen joukkoon Koskenlaskija Cheddar, pieneksi silputtu timjami ja mustapippuri. Täytä paprikat ja raasta vielä pinnalle hieman parmesaania.

Suolaa en lisännyt täytteeseen ollenkaan, sillä halloumi, aurinkokuivatut tomaatit ja parmesaani toivat täytteeseen riittävän suolan.

Paista paprikat 225 asteessa 15 - 20 minuuttia ja nauti.
Paprikat olivat täyttäviä ja meheviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti