Irlantilainen soodaleipä

Tämän helpommaksi ei leivänteko taida mennä! Leipä, jota ei tarvitse kohottaa ja jonka tekemiseen menee noin 5 minuuttia + paistoaika.

Irlantilaiseksi soodaleiväksi nimetyn leivän voi mieluusti valmistaa vaikka iltapalaksi. Uunituoreena leipä maistui erinomaiselle. Kuori oli rapea ja sisus pehmeä.

Saamassani ohjeessa käytettiin jauhoina vain vehnäjauhoa. Osan vehnäjauhosta korvasin kuitenkin kauraleseillä. Tosin... leipäni ei taida olla enää irlantilaista soodaleipää. No, soodaleipää kuitenkin.

Seuraavalla kerralla aion lisätä siemeniä ja laittaa puolet vehnäjauhoa, ja puolet esimerkiksi graham- tai hiivaleipäjauhoa.

Irlantilainen soodaleipä

5 1/2 dl vehnäjauhoa
1 1/2 dl kauralesettä
2 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
4 dl piimää

1. Sekoita kulhossa kuivat aineet.
2. Lisää joukkoon piimä ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Älä vaivaa taikinaa, sillä muuten siitä voi tulla litteä.
3. Kumoa taikina leivinpaperille ja muotoile jauhon avulla leipä pyöreäksi.
4. Tee leivän päälle ristiviilto. Leipä on helppo murtaa neljään osaan ristiviillon ansiosta.
5. Paista ensin 15 minuuttia 240 asteessa. Laske sitten lämpötila 200 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia. Leipä on valmis, jos sen pohja kumisee koputettaessa.

Oletko kokeillut jo erinomaisen maukasta ja helppotekoista pataleipää? Tässä sen ohje, ole hyvä: Helppoa kuin leivänteko

Kavioraudan uusi elämä

Heh... tämä on nyt vähän niin kuin Niksi-Pirkasta. Kirppiskamoja kasaan haaliessa löytyi kaviorauta, jolle keksin uuden elämän.

"Jos nurkissasi pyörii heppahommista tarpeettomaksi jäänyt kaviorauta, ota se käyttöön pihahommiin kiveysten puhdistusraudaksi. Voit puhdistaa sen avulla ruohon, sammaleen ja rikkaruohot laattojen ja kiveysten väleistä sekä seinänvierustoilta."

Koukussa kaaliin

Olen kaaliruokien vannoutunut ystävä. Lapsena oli yksi ruoka, joka sai suorastaan kiirehtimään ruokapöytään. Se oli äidin valmistama, pitkään haudutettu kaalilaatikko, joka vain parani jokaisella lämmityskerralla. Nyt olen löytänyt sille hyvä kilpailijan, joka on moneen kertaan maisteltu gruusialainen kaalivuoka. Tässä linkki ohjeeseen: Gruusialainen kaalivuoka

Aikuisiällä jäin koukkuun hapankaaliin, joka maistuu haudutettuna taivaalliselle mm. bratwurstin kyljessä. Erinomaisia ovat myös kaalipohjaiset raasteet sekä raakana popsittavat kaalisiivut.

Lehtikaali on myös löytänyt paikkansa ruokavaliossamme. Sanovat helpoksi kasvattaa, joten siitä rohkaistuneena kasvatin sitä itsekin viime kesänä ensimmäisen kerran. Hyvä sato tuli!

Olen pakastanut lehtikaalin lehdet, jotka on helppo silputa jäisenä.
Sitkeät lehtiruodit on myös vaivatonta irrotella vasta jäisinä.

Eilen, pitkästä aikaa, tarttui kauppamatkalla mukaan rasiallinen hapankaalia. Mietiskelin kotona, miten tällä kertaa nauttisin sen, kunnes päätin tehdä siitä keittoa.

Perusajatus ruuanlaitossani on mutkattomuus, uuden kokeilu ja helppous, joten keittoni sisältää juuri niitä aineksia, joita kotoa sattui hapankaalin lisäksi löytymään. Osa aineksista on suoraan purkista, myönnetään.

Keittiön yrttitarhassa kasvavat tällä hetkellä basilika,
timjami ja salaatti.

Syntyi kaali-tomaattikeitto (4 - 6 annosta), jonka ainekset ovat tässä:

1 rkl oliiviöljyä
3 hyvin kypsynyttä, isohkoa tomaattia
2 dl mukulaselleriä
1 salottisipuli
1 l vettä
1 kanafondi (esimerkiksi Knorr Chef du fond)
1 tölkki tomaattimurskaa
Puolikas chili (määrä oman maun mukaan)
1 rasia (300 g) hapankaalia
2 - 3 dl silputtua lehtikaalia
Reilu ruokalusikallinen aiolia
Tuoretta basilikaa ja timjamia
Mustapippuria
Suolaa tarvittaessa

1. Pilko tomaatit, raasta mukulaselleri ja silppua sipuli.
2. Laita kattilan pohjalle oliiviöljyä, jossa kypsennät tomaatit, mukulasellerin ja sipulin.
3. Pilko chili (minulta sattui löytymään kuivattuna, joten käytin sitä; poistin siemenet) ja kiehauta vesi.
4. Lisää kattilaan kiehunut vesi, kanafondi, tölkillinen tomaattimurskaa, chili, hapankaali ja lehtikaali. Keitä aineksia noin puoli tuntia.
5. Mausta keitto aiolilla, silputulla basilikalla sekä timjamilla ja mustapippurilla. Lisää tarvittaessa vielä suolaa.
6. Jos keitto on mielestäsi nyt valmis, älä tee niin kuin minä tein. Soseutin nimittäin keiton, mutta jätin hieman "sattumia", että jäi vähän pureskeltavaakin.

Lisäsin keittoon ennen tarjoilua vielä kurpitsansiemeniä.
Myös aiolin voi lisätä vasta tarjoiluvaiheessa.

Keitto oli mielestäni pirteän värinen ja maukas. Ehkä se ei välttämättä ole muun perheen mieleen, sillä eivät ole hapankaalin vannoutuneita ystäviä.

Kuivattu chilini taitaa tosin olla jo vähän pliisua, sillä se maistui vain vähän; seuraavalla kerralla laitan sitten enemmän tai käytän tuoretta.

Viime viikonlopun Matkamessuilta ostettu aioli antoi keitolle hyvän säväyksen. Sitä voisi kokeilla valmistaa itsekin, jos saisi jostakin hyväksi todetun reseptin.

Elämä kantaa

"Mä väitän, että elämä kantaa.", tuumasin viime vuoden kevättalvella, kun Yle1:llä näytettävää "8 myyttiä työstä" -sarjan osaa kuvattiin.

Olen mukana osassa "Yritysten ahneus tekee työttömiä", joka näytetään ykköskanavalla tiistaina 26.1. kello 19.30 - 20.30.

Ohjelmasarja on jo kokonaisuudessaan katsottavissa YLEAreenan sivuilla, jonne linkki aukeaa blogitekstin lopussa.

Miksi olen mukana kyseisessä sarjassa? Siksi, että sarjaan etsittiin tyytyväistä alanvaihtajaa. Kuinka ollakaan, tämä blogini oli johdattanut tuotantoyhtiön edustajan jäljilleni ja kysyi sarjaan haastateltavaksi.

Päätin suostua mukaan ohjelmaan, kun olin yhden yön ensin väyrystellyt. Mietin, että ehkä näin saisin jonkun ikätoverini ajattelemaan, että meillä yli viisikymppisilläkin voi olla vielä toivoa sekä työ- että opiskelumarkkinoilla.

8 myyttiä työstä

Kaapin kätkemää

Pienimmän makuuhuoneemme takaseinää peittää kaapisto. Sen ovien taakse kätkeytyy mm. tavaroita, joihin liittyy lempeitä muistoja kolmen tyttäremme varhaislapsuuden vuosilta.

Barbit ja niiden puhkipuetut vaatteet. Kukan muotoinen soittorasia. Legoja.

Ella-kirjoja, Mauri Kunnasta, Astrid Lindgreniä - puhumattakaan Kaislikossa suhisee -kirjasta, jota kuunneltiin tarkasti myös C-kasetilta. Koko joukko tarinoita, joilta luettiin iltasaduiksi uudestaan ja uudestaan.

Huvittavinta (korneinta?) lienee, että joukossa on myös muutama Viisikko-kirja. Ne ovat niitä kovakantisia noin 1970-luvun alusta (ikäpolveni muistanee), joita itse luin lapsena innokkaasti. Ovat kulkeneet vuosikymmeniä mukanani, sillä arvelin ehkä omien lapsienikin innostuvan niistä. Mutta ei, eivät innostuneet. Juu, ei - en voi luopua niistä - vieläkään.

Voih, niin se aika vierii... kuopuskin kohta täysi-ikäinen... Omista Viisikko-kirjoistakin parhaat tallessa. Kappas vain! Onpa ikkunassa kauniita kuurankukkia... Pitää ottaa niistä kuva ennen kuin pakkanen lauhtuu. Ajatella, parikymmentä astetta pakkasta edelleen, ja luonto niin kauniina, että!

Hohoi! Herätys!

Niin - herätys! Näinhän siinä kävi. Olin sukeltanut ajatuksissani saman tien asian ytimen viereen, kun alun perin piti vain käydä läpi kaapin kätkemät omat koulumateriaalit. Ja hamstraaja kun olen, niitä oli kertynyt aivan liikaa kahden vuoden viherrakentaja-artesaaniopintojen aikana.

Koska kaapit olivat heti aamutuimaan paljastaneet pölyiset kätkönsä, minua odotti lopulta kahden päivän urakka. Siinä tuli käytyä läpi lasten kamat, korujenvalmistukseen tarvittavat nippelit ja nappelit, verhot, ompelutarvikkeet, askartelulehdet ja tietysti ne koulukamat. Tässä järjestyksessä.

Saldoksi tuli tyhjiä hyllyjä, pari jätesäkillistä tavaraa kierrätyskeskukseen, kaksi isoa kassillista paperia lehtikeräykseen ja pari pussillista - vielä harkinnassa olevaa tavaraa (ei kuitenkaan Viisikko-kirjat) - ullakolle.

Myönnän, että ullakon valinta säilytyspaikaksi oli tässä kohtaa huono veto, mutta yskähtelevästi käyntiin lähtenyt siivousinto ja ajatuksenjuoksu alkoivat kahden päivän jälkeen hiipua.

Ullakon läpikäynti on edessä, väistämättä. Otan kaapin siivoamisen kuivaharjoitteluna, sillä ullakon rojujen siivoamisessa ei taida viikkokaan riittää. Huoh.

Maukas ja marjainen

En malta olla jakamatta kuopukseni ideoiman jälkiruuan ohjetta. Tämä maukas ja täyteläinen jälkiruoka toimii hyvin myös väli- tai aamupalana.

Jälkiruuan pohjana on pannacotta, jota on höystetty pakastimesta löytyvillä marjoilla. Jos käytät  ulkomaisia pakastemarjoja, suositellaan ne kuumennettaviksi ennen käyttöä.

Marjainen jälkiruoka (4 - 6 annosta)
 
1 dl hyytelösokeri Multia
5 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria
1 dl maustamatonta jugurttia
1 dl mansikoita
1 dl mustikoita
 

1. Pannacottan valmistus: Sekoita hyytelösokeri, maito ja vaniljasokeri kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 1/2 minuuttia.
2. Sekoita soseuttamasi marjat jugurtin joukkoon.
3. Lisää marja-jugurttiseos vähän jäähtyneeseen pannacottaan.
4. Kaada seos annoskulhoihin. Anna hyytyä vähintään 1-2 tuntia tai yön yli jääkaapissa.
5. Koristele jälkiruoka ennen tarjoilua marjoilla, keksimuruilla tms.

Jos haluat täyteläisemmän ja tuhdimman jälkiruuan, korvaa maito kermalla.

Aurinko armas

Oli ihan pakko lähteä kotimme viereiseen metsään happea haukkaamaan. Lämpimästi päälle, kamera mukaan, ja eiku menoks!

 

Pääkaupunkiseudulla on viime päivinä riittänyt pakkasta  ja tupruttanut lunta runsaasti, joten metsä näytti kauniilta ja puhtaalta.  

Ja mikä parasta, harmaiden päivien jälkeen sieltä löytyi myös aurinko, joka kultasi puiden oksia ja kurkisteli ajoittain niiden lomasta.

  

 

Pienen metsäretken kruunasi lumesta löytynyt sydän, jonka haluan uskoa olevan luonnon muokkaama taideteos.

Askarteluvinkkejä kierrätysmateriaaleista

Koska olen innokas askartelija, en voi Kierrätyskeskuksessa käydessäni olla pyörähtämättä Kädentaitopalvelu Näprän puolella. Mielelläni pyrin hyödyntämään ekologisia materiaaleja, jos mahdollista.

Kädentaitopalvelu Näprästä löytyy materiaaleja niin askarteluun kuin käsitöihinkin. Tuotteet on aseteltu selkeästi esille, ja niiden joukosta löytyy vaikka mitä; esimerkiksi matonkuteita, helmiä, nappeja, lankoja, avaimenperiä ja palapelin paloja.

 

Kierrätettävät tuotteet ovat kukkarolle sopivia ja säästävät luonnonvaroja. Niiden hyödyntämisessä on vain mielikuvitus rajana.

Sitä edellä mainitsemaani mielikuvitusta ei aina vain tahdo löytyä, joten tein tänään Kierrätyskeskuksen sivuilta iloisen löydön. Siellä on sivullisen verran ideoita ja ohjeita kierrätysmateriaalien käyttöön askartelussa (linkki tekstin lopussa).

Sivuilla oli myös 176-sivuinen Oiva-askarteluopas (linkkinä alla), josta luulisi löytyvän ideoita itse kullekin.

Innostuin erityisesti ohjeesta, jossa neuvotaan, kuinka tuikkukuppeja voi hyödyntää kranssin teossa. Ohje löytyy oppaan sivulta 22.

Syntyisiköhän vanhoista koruista, tuikkukupeista ja rautalangasta uusi kranssi?

Kierrätyskeskuksen linkit

Ideoita ja ohjeita kierrätysmateriaalien käyttöön askartelussa
Oiva-askarteluopas
Kädentaitopalvelu Näprä

Lunta tuiskuttaa...

Minulla on ollut tänään oiva mahdollisuus kuvata ikkunoidemme eteen kasautunutta lunta, jota tulee nyt taivaan täydeltä.

Tarkemmin kuvia tutkiessani huomasin lumessa myös kauniita lumihiutaleita, joita olin onneksi saanut kuviin mukaan.

Hauraat hiutaleet näyttivät viivähtävän ikkunalla vain hetken, sillä ne kasautuivat nopeasti toisiinsa kiinni tai lennähtivät pois.

 Wikipedia määrittelee lumihiutaleen seuraavasti:

"Lumihiutale on jääkiteistä muodostunut lumikide tai yhteen tarttuneiden lumikiteiden rypäs. Lumihiutaleita syntyy vesihöyrystä härmistymällä sadepilvissä, mistä ne leijailevat hahtuvina maahan. Lumihiutale voi olla muodoltaan levy, neulanen tai haaroittuva tähti. Lumihiutaleet ovat yleensä melko symmetrisiä. Kulmia tai sakaroita yhdestä jääkiteestä muodostuneessa hiutaleessa on aina kuusi. Monimutkaisimmat lumihiutaleet ovat aina erinäköisiä."

Ikkunamme edessä näytti olevan erityisesti haaroittuvia tähtiä, jotka ovat kuin pieniä luonnon taideteoksia. Kiehtovan näköisiä!

 

 

Mehukas granaattiomena

Saimme joululahjaksi hyödyllisen Satokausikalenterin, joka sisältää kalenterin lisäksi tuhdin tietopaketin yli 500:stä Suomessa myytävästä kasviksesta. Kalenterissa on tietoa mm. niin sesongeista, säilytysohjeista, käyttövinkeistä kuin ravintoarvoistakin.

 

Ilokseni huomasin, että tammikuun ulkomaisiin sesonkikasviksiin kuuluu mehukas granaattiomena. Omenan kilohinta on pyörinyt nyt noin neljässä eurossa eli hintakin on selvästi halvempi kuin normaalisti.

Omenasta syödään vain siemenet.
Hedelmän vaaleat väliseinät sisältävät pahanmakuista happoa.

Kun joitakin vuosia sitten kulinaristiystävämme tarjosivat granaattiomenaa salaatin lisukkeena, jäin koukkuun.

Salaatti on helppo koota ja kaunis katsella. Lisäät vain granaattiomenan siemenet salaatinlehtien joukkoon. Lisäväriä saat, jos käytät siementen lisäksi erilaisia salaatinlehtiä.

Tässä salaatissa on rucolaa, jäävuorisalaattia ja granaattiomenan siemeniä.

Kalenterissa neuvotaan, että kannattaa valita napakkakuorinen, kiiltävä omena, sillä pehmeät ovat ylikypsiä.

Lisäksi siellä sanotaan, että hedelmäliha irtoaa parhaiten, kun koputtelee halkaistun hedelmän siemenet puulusikalla astiaan. Hmm... tuon konstin onnistumista kuitenkin hieman epäilen, sillä siemenet ovat melko tiukassa kiinni hedelmän vaaleissa väliseinissä.

Toisaalta - jos en opettele uusia siementenirrotuskonsteja, käy minulle jatkossakin niin,  että onnistun siemeniä irrotellessa kuorruttamaan keittiömme valkoiset osat heleän punaisilla mehutäplillä. Ja olisihan se kiva, jos salaatinvalmistuksessa säästämäni aika ei menisi keittiön pesemiseen.

Uusi vuosi, uudet blogikujeet

Tervetuloa uudistettuun Viherhattutäti-blogiini!

Uusi vuosi toi kovat pakkaset, mutta siitä huolimatta on soijaa pukannut!

Sain kuin sainkin lopulta muokattua blogin ulkoasua (kiitos avusta, Hanna), perustettua Viherhattutädille oman Facebook-sivun ja avattua tilin Instagramiin. Pientä säätöä saattaa tosin vielä tulla blogisivuille, mutta ei haitanne.

Kävin pitkään myös sisäistä keskustelua ja - vähän myös perheen harmiksi - äänekästä pohdintaa siitä, pitäisikö samassa rytinässä vaihtaa myös blogin nimi. Viherhattutäti-nimihän juontaa parin vuoden takaisiin tunnelmiin ja kokemuksiin, kun olin vastikään aloittanut viherrakentaja-artesaaniopinnot.

Lopulta päädyin noudattamaan tuttua sanontaa "vanhassa vara parempi", joten Viherhattutäti-nimi sai jäädä. Pihaan ja puutarhaan sekä viherrakentamiseen liittyvät tekemiset kulkevat kuitenkin myös jatkossa blogini jutuissa mukana.

Blogin symbolina ollut "viherhattutäti" sai nyt väistyä, sillä päätin vihdoinkin esittäytyä omana itsenäni. Tervehdys kaikille!

Kiitos anopin ostamalle "viherhattutädille", joka on hyvässä tallessa
ja majailee nyt hyllyllä puutarhakirjojen vieressä. Oiva paikka!

Harjoittelen tässä kivien pilkkomista,
kun teimme koulun harjoitustyönä luonnonkivimuuria.

Käyhän kurkkaamassa Facebook- ja Instagram-sivujani, jotka odottavat vielä lihaa luitten ympärille! Ilahdun suuresti myös uusista lukijoista ja kommenteista.

Viherhattutäti Facebookissa
Viherhattutäti Instagramissa