maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kissa alas puusta

Pääsimme tänään keskelle hauskaa tilannetta. Ystäviemme puutarhan vieressä kasvaa isohko puu. Sen  vieressä istui koira tuijottamassa intensiivisesti ylöspäin. Koiran vieressä oli koiran isäntä, kyproslainen herra, joka myös katseli puuhun.
Kun menimme lähemmäksi, alkoi tilanne selvitä meillekin. Puun oksalla istui kissa, joka tähyili alas hieman peloissaan. Tara-niminen koira odotteli alhaalla, että kissa tulisi puusta alas. Isännän mukaan kissa taisi arastella Taraa, vaikka tämä vaikutti varsin säyseälle ja kiltille. Taralla oli kuulemma ennestään kissakavereita, mutta puussa oleva kissa ei sitä sattunut tietämään.
Koiran isännän mukaan kissa vaikutti olevan uusi tulokas Governor's Beachillä, jossa parhaillaan lomailemme. Alueella on eteläeurooppalaiseen tapaan melko paljon kulkukissoja. Tämän alueen kissat kuitenkin vaikuttavat yllättävän hyvinhoidetuilta ja tottelevaisilta, joten niistä ei ole ihmisille varsinaisesti mitään haittaa.
Välillä Tara istui kuin kenguru odottaessaan uutta kaveriaan.
Arvaako täältä laskeutua alas ollenkaan?



Taran isäntä houkutteli kissan vähitellen alas puusta.
Melkein perillä maassa,
mutta kissan mielestä tähän voisi olla hyvä jäädä..
Välillä Tara piti komentaa pois puun luota,
että kissa uskaltaisi tulla alas.
Lopulta kissa laskeutui maahan. Tara ja kissa olivat kuin vanhat ystävät.


Puuepisodin päätteeksi huomasimme saaneemme terassille tutunnäköisen vieraan.


Kissan unia.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Pientä puuhastelua "pervolissa"

Meneillään on kahden viikon odotettu loma, jonka vietämme hyvien ystäviemme vieraina paikassa Governor's Beach, Limassol, Kypros.

Olemme majoittuneet ystäviemme asuntovaunuun, joka ei edusta ihan perinteistä asuntovaunumallia. Kyseessä on englantilainen vaunu, jossa on olohuone, keittiö, kolme makuuhuonetta, WC-suihkutila, ulkokeittiö ja iso terassi. Lisäksi vaunuun kuuluu oma pervoli eli puutarha. Täällä meitä hellitään parin viikon ajan hyvinä vieraina eli mikä ollessa!

Totesimme eilen "tiluksia kiertäessä", että terassia ympäröivän pensasaidan alusta ja puutarha kaipaavat kunnon siivoamista. Kaikkialla on tuulen mukana tuomia roskia ja helteen paahtamia kasvien lehtiä.

Siispä tuumasta toimeen! Tämän aamupäivän aloitimme siivoamalla yli 30 asteen helteessä. Onneksi pieni tuulenvire hieman lievensi helteistä oloa.
Tästä se homma lähtee käyntiin!
Keväällä leikatun pensasaidan oksia piti karsia vielä.
Kuumaa ja rutikuivaa.

Lomalla töitä voi tehdä helmojen heiluessa.
 
Pensasaidan alta löytyi lauta ja siitä kotiloyhdyskunta.

Puutarhassa kasvavaa aluskasvillisuutta.
Terassille istutetut kasvialtaat putsattiin myös.

Terassin rahapuu ja soma puutuoli.

Loput roskat harjattiin pois.

Tässä tämänpäiväinen roskakasa,
joka täydentynee vielä myöhemmin.
Naapurivaunussa asuvan Riston (Kristos)
soma Charlie-koira käy meitä välillä ilahduttamassa..

Urakan päätteeksi maistui virkistävä café frappe.
Vaikka mielestämme saimmekin mukavasti aikaiseksi, ei puuhastelu pervolissa tuntunut häiritsevän lomailua. Ehkä jatkamme projektimme loppuun tai sitten emme - lomallahan on lupa edetä fiiliksen pohjalta!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Dominoefekti

  • Rakennetaan pihan kahdelle sivuille aidat
  • Laajennetaan terassi
  • Perustetaan uusi marjapensas- ja istutusalue
  • Peruskorjataan nurmikko
  • Tehdään laatoitus ulko-oven eteen
  • Rakennetaan etupihalle pyöreä kukkaistutusallas
  • Asennetaan nurmikon reunakivet uudelleen
  • Perustetaan yrttialue
Kuumottava lista kotipihalle suunnitelluista töistä, jotka todellakin ovat suunnitelmia - eivät kiveen hakattuja pakkotöitä.

Listan perustana on koulussa tekemämme pihasuunnitelma, josta kirjoitin tammikuun postauksessani Pihaunelmista todellisuuteen.

Ei suunnitelma tosin näin laaja silloin  ollut. Näissä asioissa vaan tuppaa käymään niin, että tapahtuu Dominoefekti eli ketjureaktio. Kun alat tehdä yhtä, se poikii saman tien seuraavan tekemisen.

Tässä sitä nyt ollaan, ketjureaktion ja työmaa-alueen keskellä.

Pihan kahta reunaa koristavat syvät kuopat odottavat aitatolppia.
Lautatavara ja sementti pitää säilyttää kuivassa eli terassille siis.
Vanha aita ensin alta pois ja sitten vasta uutta tilalle.
Mattoteline toimii myös maalaustelineenä. 
Jo maalatut aitaelementit nojaavat toistaiseksi puutarhakeinua vasten.
Näkymä etupihalta: Vanha aita odottaa kuljetusta Sortti-asemalle.
Betonimyllyssä sekoitetaan aidan tolppien perustukset.
Multaa, mursketta ja kivituhkaa varastoituina pihan nurmikolle.
Pihalta kaivetut kivet ja laatat saattavat löytää paikkansa jostain muualta.


Pihan aurinkoisella paikalla ollut perennapenkki pois,
sillä tilalle perustetaan yrttitarha.
Perheemme nelivarvaskilpikonna sai aitatolpista tehdyn väliaikaisen temmellyskentän.
Sieltä on turvallista tiirailla pihan tapahtumia.
 
Onneksi tämän pihan asiakas on joustava ja näyttää sopeutuvan asumaan kaaoksen keskellä. Hän myös ymmärtää pysähtyä hetkeksi ja istahtaa maukkaan ruuan ja juoman äärelle.

Alla kuva helposta kesäsalaatista: rucolaa, tuoreita mansikoita ja parmesaanilastuja. Toimii!



maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kadriorgin puiston hiljaisuudessa

Työntäyteisten työssäoppimisviikkojen keskellä oli rentouttavaa piipahtaa Tallinnassa viikonloppuna. Kävin reissun aikana mieheni kanssa mm. kauniissa Kadriorgin puistossa, joka on mukavan kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta.

Kadriorgin palatsin ympärillä olevan Kadriorgin puiston sanotaan olevan Tallinnan paras kohde kävelyretkiin, lintujen syöttämiseen ja elämäntarkoituksen mietiskelemiseen. Puisto on perustettu vuonna 1718.

Lyhyen puistovierailun aikana en ehtinyt pohtimaan elämäntarkoitusta, sillä keskityin ahkerasti kuvaamaan kaikkea ympärillä näkyvää kauneutta. Monta tietä jäi vielä kulkematta ja kasveja ihmettelemättä, joten puistoon on päästävä ehdottomasti vielä uudelleen. 
Puistossa on paljon vanhoja puita.

 
Kaunis Joutsenlampi...

... ja lammen mustat joutsenet.
Viehättävä kahvila, jossa sai nauttia mm. Apfel strudelin
kera kotitekoisen jäätelön. Oli hyvää!



Kadriorgin taidemuseo kauniine puutarhoineen ja suihkulähteineen.



  
 



 

 Japanilainen puutarha

Kadriorgin puisto on täydentynyt viime kesänä japanilaisella puutarhalla, joka oli myös ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Kivet olivat puutarhassa keskeisiä elementtejä, joita ympäröi vehreä kasvillisuus ja vesiaihiot. Haluaisinpa käydä puutarhassa uudelleen keväällä, jolloin siellä kukkivat kirsikkapuut!







 
Jos kiinnostuit, lue lisää: Tallinnan matkailu, Kadriorg