perjantai 8. toukokuuta 2015

"On vähäkin tyhjää parempi"

"On vähäkin tyhjää parempi" on yksi suomalaisista sananlaskuista. Tässä sananlaskussa on toivoa, toisin kuin monissa suomalaisissa sananlaskuissa on.

Tämä sananlasku sopii minulle nyt oikein hyvin, sillä kierros kameran kanssa pihamaalla osoitti sananlaskun viisauden. Jos eletään keskellä pihatyömaata, pitää olla onnellinen niistä vähäisistä ilonaiheista, joita sieltä sentään löytyy.

Huomenna keskitymme vain ilonaiheisiin, sillä saamme kauan odotettuja ystäviä kylään. Tai ainakin voimme yrittää, jos kykenemme sulkemaan silmämme kaikelta muulta.

Alla kuvasarja, jonka perusteella saat hieman tilanneperspektiiviä pihastamme.

Näihin keskitymme

Aloitetaan lavastetulla kuvalla:
aina ihastuttava hortensia pääsi kuvaan orvokkien keskelle.
Nauhuksen lehdet kasvavat silmissä.
Pioni kohottautuu kohti valoa.
Kevätkaihonkukka valtaa kohta nurmikon.
Kaunis, vielä nupussa oleva pieni tulppaani (nimeä en muista) ja
komeasti kasvamaan lähtenyt raparperi.
Yksityiskohta tällä viikolla perustamastani istutusryhmästä.
Etualalla lipstikkaa.
 
Kevätkaihonkukka voi ilahduttaa myös ruukussa.

Näiltä suljemme silmämme

Kaksi isoa koivua kaadettiin, ja tässä pilkottiin klapit.
Ei tässä ole ehtinyt sotkuja siivoamaan . 
Taustalla lahopuuaita, joka odottaa viimeistelyä.
Eteen on alkanut kertyä ylimääräistä kamaa.
Seulanpääkivet on kaivettu toisaalta ja odottavat asentamista toisaalle.
Taustalla näkyy purettava terassi. Edessä jäänteet vanhasta istutusalueesta,
joka perustetaan uudelleen ja laajennetaan.

Ja näiden haasteiden toivoisin hoituvan ihan itsekseen

Vesiongelma (!) viime kesänä rakennetun aidan parin tolpan kohdalla,
metsän puolella. Nyt sitten vaan "tarttis kaivaa salaojaputki",
ja ohjata vesi sinne, minne kuuluisikin.

Sokerina pohjalla: kaaos pihanurkkauksessa,
sentään piilossa lahopuuaidan takana.
"Sit tää rakentais tänne hyötypuutarhan, sellaisen lavatarhan,
ja sijoittais tänne kompostialueen."

4 kommenttia:

  1. Kesää on "vielä" jäljellä (siis vastahan se on edessä!) .....No worry, asioilla on tapana järjestyä. Paljon olette jo saaneet tehtyä =)

    VastaaPoista
  2. Kasvun ihmetta, puutarha terapiaa ja selviytymis suunnitelmia, niistä on kevät tehty :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Olivat olosuhteet sitten millaiset tahansa, niistä selvitään. ;)

      Poista