lauantai 1. helmikuuta 2014

Nöyrä, utelias kulkija

Aloitettuani viherrakentaja-artesaaniopinnot on sekä nöyryyteni että uteliaisuuteni lisääntynyt. Missä tahansa ulkona kulkiessani on katseeni suunnattu joko nöyrästi maahan tai pääni pyörii uteliaasti puolelta toiselle. Ehkä on paikallaan hieman valaista asiaa kuvaesimerkein.

Erityisesti kivityöharjoitusten myötä en ole voinut olla huomioimatta, millaisia kivitöitä ympäristössä on, sekä hyvässä että pahassa.

Alla muutamia esimerkkejä, joita olen kulkiessani kuvannut.

Matemaattisen tarkasti

Jos olet kävellyt Helsingissä Keskuskadulla, et varmaankaan ole voinut välttyä huomaamasta taidokasta kiveystyötä. Vai, oletko ehkä vain manaillut kulkua esteviä kivikasoja? Joka tapauksessa upea taidonnäyte todellisesta ammattitaidosta, jota kannattaa seuraavalla kerralla pysähtyä ihailemaan.
Keskuskadun kiveystyön kuviot perustuvat matemaattiseen malliin.

Sekaisin kivistä

Suunnittelija on suunnittellut haastaallisen ladonnan, jossa kivimies on joutunut varmaan raapimaan muutaman kerran päätään. Betonikivi on jouduttu pilkkomaan moneen pieneen osaan ja asettelemaan kohdilleen, mikä hidastaa työtä. On suunnanvaihtoja ja tiukkoja käänteitä.

Sori, mutta kokonaisuus on sekava.
Betonikiviladontaa Kauppakeskus Tikkurin vieressä.

Ristiin, rastiin ja monenlaista materiaalia (Tikkurila, Asematie).

Suomenlinnan kivitaidetta

Suomenlinna tarjoaa ehtymättömästi kaunista kuvattavaa. On vanhoja mukulakiviteitä ja kauniita kivimuuria.
Pala Suomenlinnan kauniista kivimuurista.

Suomenlinna.

 Kuopiolaisia taidonnäytteitä

Oppikirjamme Viherproggiksen (Karjalainen & Tajakka) mukaan viuhkaladonta on asennukseltaan haasteellisin ladontakuvio, koska tekijän on luotettava muotoa hakiessaan omaan havaintokykyynsä.

Kuopion torilla sain luvan ihmetellä kivityömiesten taidonnäytteitä. Työssä käytettävät apuvälineet näyttivät omiin harjoitustöihimme verrattuna melko vaatimattomilta. Jälki oli kuitenkin upeaa!

Kivityömies työssään Kuopion torilla.
Kivityömiehet latoivat noppakiviä paikoilleen parina.
Kuopion torin valmis viuhkaladonta.

Kiviharjoitus hyvässä vai pahassa?

Ja lopuksi vielä oma työmme, jossa harjoittelimme kaariladontaa noppakivillä. Kukin voi tehdä omat johtopäätöksensä, onko tämä näyte esimerkki hyvästä vai pahasta kivityöstä. Sen sanon (puolustukseksi), että helppoa se ei ainakaan ollut.

Tota noin... Miten tästä eteenpäin?
Ihan eivät laskelmat menneet kohdilleen, mutta hahmo sentään muodostui.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti