keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Valmistautumista kevääseen

Pääsiäinen sattuu tänä vuonna vaiheeseen, jolloin ainakin meidän pihassa on vielä kinoksittain lunta. Osa kevätauringossa kylpevistä naapuritalojen pihoista on jo lähes lumettomia, mutta minun pitäisi vielä malttaa odottaa lumen sulamista, ja kunnollista kevään starttaamista.

Vaan kun en kuitenkaan malta. Pääsiäinen on aina merkinnyt minulle kevään, uuden alkamista - säästä piittaamatta. Silloin kaivetaan kätköistä keltaiset ja muut keväisen raikkaanväriset koristeet ja ostetaan narsissit, jotka korvaavat pihan nuupahtaneet kanervat.

Tähän aurinkoiseen viikkoon on valitettavasti sattunut pieni, mutta pölyä aiheuttava remontti, joka on saanut kaikki kodin pinnat näyttämään tasaisen harmaalta. Remontti valmistuu näillä näkymin huomenna, joten tiukalle menee, että saa vielä kodin siivottua ennen pääsiäistä. Tärkeää sekin.

Tänään sain kammettua itseni Koiramäen Pajutalliin, josta lähdin ensisijaisesti hakemaan pääsiäisaiheista kranssia. Olisin voinut tehdä sen itsekin, mutta kun minulla sattui olemaan Pajutallin lahjakortti, niin päätin hyödyntää sen  mm. kranssiin.
Koiramäen Pajutallin lurppakorvainen kani.
 
Tällainen läjä pajutöitä lähti lopulta mukaan! Kukat olen hankkinut Puutarhakeskus Viherpajasta. Näillä tarvikkeilla oli ilo aloittaa kotipihan koristelu.
Koristelin sydänkranssin vaaleanvihreillä ruseteilla.
Koristelua voi vaihdella tilanteen mukaan.

p
 
Hyvää ja rentouttavaa Pääsiäistä!
Toivottaa Heidi Viherhattutäti
 
Jos kiinnostuit Koiramäen Pajutallista, löydät lisätietoa alla olevien linkkien takaa:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti