keskiviikko 19. elokuuta 2015

Hellettä ja päivärutiineja

Saatiin vihdoinkin hartaasti odotettua lämpöä, ja jopa hellettä tänne Suomeenkin! Vielä on siis kesää jäljellä.

En ole auringonpalvoja, mutta nykyisessä työssähän aurinko tarttuu ja tuntuu, vaikkei olisi niin väliksikään.

Aamulla iholle sipaistu aurinkovoide pursuaa työpäivän edetessä hien mukana pois. Varsinkin kasvojen seutu näyttää hikoiluvaiheessa varsin mielenkiintoiselle.

Aurinko tarttuu, mutta vain paljaisiin kohtiin. Kuvia en julkaise, joten saat halutessasi kuvitella, miltä näyttää keski-ikäinen nainen, jonka kaikki muut osat ovat suhteellisen päivettyneet (punaisen ruskeiksi), paitsi jalat, vatsa ja selkä - niin ja kämmenet, jotka ovat päivät käsineiden suojissa. Tytär näki, ja purskahti nauruun. Kyllä habitukseni saa minutkin kieltämättä hymyilemään.

Mutta antaa auringon paistaa, tarttua ja lämmittää! Aurinkoisen hikoilupäivän jälkeen on tavallista ihanampaa tulla kotiin, jossa seuraavat työpäivän jälkeiset rutiinit.

Jos kypärää on tarvittu työmaalla, pannaan se välittömästi ulos tuulettumaan. Sinne joutavat myös hikiset turvakengät.
Likaiset releet pesukoneeseen.
 
 
Perheen sympaattinen lemmikkikonna Ruusa viedään ulos ja aurinkoon - edes hetkeksi. Siellä se nauttii lämmöstä omalla, omintakeisella tavallaan.
Suihku tai sauna ja perusteellinen hankaus kunnon harjan kanssa.
Sitten on hyvä istahtaa pihalle jokapäiväistä jätskiannosta nauttimaan. Samalla voi nautiskella kesäkukista, jotka yhä jaksavat kukoistaa.
 
 

Aurinkoa ja lämpöä sinunkin päivääsi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti