sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Metsään mieleni tekevi

Vihdoinkin on eteläinenkin Suomi saanut lumipeitteen. Valon määrä tuntui lisääntyneen reilusti saman tien. Niinpä lähti myös Viherhattutäti utelemaan kodin lähimetsän lumitunnelmia.
 
Tässä kuusen juurella on hyvä viivähtää.
Taitaa olla liian iso joulukuuseksi?
Metsä on taas kaunis kuin mikä! Pari päivää sitten satanut lumi on vielä pysynyt puiden oksilla. Kaikkialla näkyy valkoista ja vihreää, jossakin pilkottaa satunnaisesti pihlajanmarjojen punainen. Vain muutamia ihmisjälkiä on tallautunut lumen pintaan.
 
Mustikan- ja puolukanvarvut ovat myös saaneet talvipeitteen.
Taivaan tasainen harmaus ei haittaa metsässä kulkijaa, sillä ilma on raikas hengitellä. Harmaus taitaa enteillä lisäsateita - joko lumena, räntänä tai vetenä.
Tuulet ovat kaataneet metsässä useita puita viime vuosina.
Kaatuneen puunrungon koristeita.
Tässä voisi lausua Oodin metsälle!
Vaikka ei ollut kylmä, oli mukava palata lämpimään kotiin. Ulkona alkoi myös hämärtää. Siinä oli hyvä syy sytytellä kynttilät palamaan, laittaa villasukat jalkoihin ja sauna lämpiämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti