sunnuntai 3. elokuuta 2014

Piikikäs, mutta hunajainen herkku

Kyproksen sää on tähän vuodenaikaan helteinen, kuuma ja kuiva. Silti täällä kasvaa mitä ihanampia hedelmiä ja vihanneksia, joita me lomalaisetkin pääsemme nauttimaan.

Yksi tämän kauden hedelmistä ovat piikikkäät, mutta hunajaiset kaktuksen hedelmät. Paikallinen oppaamme Risto (Xristakis) poimii piikikkään hedelmän kaktuksesta halkaistun puolen litran muovipullon avulla.

Tämän jälkeen piikit pestään pois, jotta hedelmän herkullisen ja mehukkaan sisuksen voi kuoria mahdollisimman kivuttomasti. 


Syödessä piti käyttää apuvälineitä, sillä pieniä piikkejä oli jäänyt hedelmän kuoreen.
Elo-lokakuu ovat Kyproksen parasta sadonkorjuuaikaa, jolloin kerätään mm. oliivi-, viinirypäle- granaattiomena- ja viikunasadot.

Jospa joskus olisi mahdollista olla täällä silloin niin maistelemassa kuin osallistumassa sadonkorjuuseen!

PS. Minulle itse asiassa juuri vakuuteltiin, että mahdollista on!

4 kommenttia:

  1. Niin, että kaktustakin voi syödä, mielenkiintoista :-P

    VastaaPoista
  2. Eikö vaan! Näin se matkaílu avartaa.

    VastaaPoista
  3. Jospa olisi tiennyt kuinka turvallisesti poimitaan, niin ei olisi tullut haavoja kieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerran turvallista poimimista varten ovat nyt ohjeet hanskassa!

      Poista