maanantai 28. syyskuuta 2015

Lähellä, mutta silti kaukana

Ennen kulunutta viikonloppua näin isän viimeksi loppukeväällä. Silloin hän vielä tunnisti minut. Naurahti, sanoi nimeni ja puristi lujasti kädestäni.
Isä sairastaa Alzheimerin tautia, joka edetessään nakertaa armottomasti hänen muistiaan ja toimintakykyään. Hän on nyt asunut pari vuotta hoivakodissa, jossa onneksi äitimme pääsee käymään lähes päivittäin. Siskoni ja minä asumme noin 400 kilometrin päässä, joten vierailumme ovat harvakseltaan.
Äidillä ja isällä on lähes 60 vuotta yhteistä elämää takana.
Nyt tavatessamme ei isä enää tunnistanut minua, eikä miestäni. Kun tervehdin ja kerroin meidän tulleen katsomaan häntä, hän katsoi meitä hämmentyneenä - kuin kovasti yrittäen muistaa, keitä olemme. 
Se, ettei läheinen enää tunne sinua, tuntuu pahalta, vaikka tiesin taudin edetessä voivan käydä näin.
Isä sanoo enää satunnaisia sanoja, jotka ovat lähinnä vastauksia kysymyksiin. Hänen katseensa on tulkitsematon, tyhjä - ajoittain hätääntynyt kuin pelokkaalla lapsella.

Käteen hän vielä tarttuu, kuin hukkuva oljenkorteen. Pitää lujasti kiinni, eikä meinaa päästää irti.

Sanotaan, että Alzheimerin tauti on armollinen vain sairastuneelle itselleen, sillä sairastunut lakkaa jossakin vaiheessa tiedostamasta oireitaan. Sen sijaan läheiset näkevät, kuinka sairastunut muuttuu vieraaksi taudin edetessä.

Hän on siinä lähellä, mutta silti kaukana.

Kirjallisuutta:
Anneli Kanto, Pala palalta pois
Hanna Jensen, 940 päivää isäni muistina

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Koukuttavia herkkuja

Kutsuimme hyvän ruuan tekijäystävämme meille syömään. Tuli jälleen vähän erilainen illallinen, sillä valmistimme ruuan yhdessä - lukuun ottamatta herkullista jälkiruokaa, jonka nuorin tyttäremme oli valmistanut.

Tällä porukalla on takana yksi vastaavanlainen illalliskokemus, jolloin saimme ystäviltämme oppia makkaranvalmistuksesta. Voit lukea kokemuksesta tästä linkistä: Harjoittelua grillauskauteen. Nam!

Tällä kerralla teemana olivat aasialaiset herkut - ystäviemme joidenkin vuosien takaisen Vietnamin-matkan innoittamina.
Aloitimme päivän menemällä yhdessä ruokaostoksille. Suuntana oli Helsingissä sijaitseva Vii-Voan, joka on erikoistunut itämaisiin elintarvikkeisiin.

Valikoimaa oli hyllymetreittäin.
Tunsin olevani Liisa Ihmemaassa, sillä en tunnistanut murto-osaakaan Vii-Voanin runsaasta tuotetarjonnasta. Nyt tiedän taas vähän enemmän. 
Ruokaa ostimme Vii-Voanista kaksi korillista.
Yhteishinta oli alle 40 euroa.
Lihaostokset teimme Hakaniemen hallissa, joka sijaitsee Vii-Voanin välittömässä läheisyydessä. Mukavassa hallitunnelmassa on aina ilo piipahtaa. Runsas valikoima oli sielläkin.
Illallisemme koostui seuraavista ruuista:
Menu
 
Kevätkääryleet
Wontonit
Lihawokki
 
Sitruuna-marenkitorttu

Kevätkääryleet käärittiin riisipaperiin, jota lioteltiin ensin noin 5 sekuntia kylmässä vedessä.
Täytteinä oli kevätsipulia, porkkanaa, jäävuorisalaattia, tuoretta korianteria, vermiselliä (nauhamainen pasta) ja katkarapua.
Kevätkääryleiden paketointi alkoi harjoittelun jälkeen jo sujua.
Kevätkääryleet voi nauttia tuoreena tai öljyssä kypsennettynä. Öljyn pitää olla riittävän kuumaa, sillä muuten käy, kuten meille kävi. Osa kääryleistä aukesi, eikä kypsynyt rapeaksi. Hyviä olivat tosin siitä huolimatta.
Nämä kääryleet kypsyivät rapsakoiksi.
 
Maukkaat dippikastikkeet kruunasivat makuelämyksen.
Kahvikupit kelpaavat dippiastioiksi.
Wonton on taikinanyytti, jonka voi täyttää omien mieltymysten mukaan. Olimme ostaneet valmiita, käteviä taikinalevyjä, joiden sisään laitoimme kana-katkaraputäytteen. Vähän erikoisempi yhdistelmä maistui erinomaiselle!
Sidoimme osan nyyteistä kevätsipulin varrella.
Kana oli maustettu tuoreella inkiväärillä, sipulilla, soijakastikkeella ja mausteilla. Nyytit höyrytettiin kypsiksi ja nautittiin lämpiminä.
Sivelimme kattilan pohjan öljyllä, jotta wontonit eivät tartu siihen kiinni.
 Wonton oli herkullinen, uusi tuttavuus, jota tulemme varmasti tekemään toistekin!

Lihawokissa oli marinoitua, suikaloitua naudan sisäpaistia. Marinadissa oli Vii-Voanista ostettua valmista kalakastiketta ja sitruunaruohoa sekä valkosipulia ja pippuria.

Lisäksi wokissa oli suikaloitua kurkkua, josta oli poistettu siemenet; jäävuorisalaattia; morttelissa rikottuja maapähkinöitä (kokonaisiakin saa jäädä) ja vermiselliä. Ennen tarjoilua päälle ripoteltiin vielä kuivattua sipulia.
 
Wokin kanssa nautittiin ystäviemme tekemää kasvispikkelsiä. Lorautin joukkoon myös hieman dippikastiketta. Kyllä oli hyvää!

Jälkiruuaksi nautittua sitruuna-marenkitorttua on meillä tehty jo useita kertoja. Se on raikas herkku, jonka sitruunatäyte on runsas. Torttu on valmistettu tämän reseptin mukaan: Sitruuna-marenkitorttu.
Aasialaiset ruuat sisältävät runsaasti kasviksia,  joten tämäkään illallinen ei tehnyt olosta ähkyä.

Tuoreet ainekset maistuivat ja eksoottiset ainesosat antoivat uusia makuelämyksiä. Suosittelen kokeilemaan!

torstai 17. syyskuuta 2015

Puuhevonen

Teimme tänään alihankintatyönä tieluiskan istutuksia. Jouduimme kesken päivän hakemaan lisää kasveja toimeksiantajamme varastolta.

Varastolla kohtasimme tämän vallan ihastuttavan komistuksen. Se oli ilmeisesti täysin palvelleena tuotu odottamaan jotakin... toivottavasti vain kunnostusta.

Mieluusti minä tällaisen omalle pihalle ottaisin - ja juuri tällaisenaan!

"Oi, toivoisinpa, että oisin puuhevonen
Ois korvat mulla puiset ja suitset pikkuruiset
Jos saisin olla oikea, oikea puuhevonen
ois hauskaa... 

ihhah-hahhah-haa..." 

 
Ote laulusta Puuhevonen.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Viikonloppu tuli ja meni

Viikonloppu tuli, ja kohtahan tuo on jo mennytkin. Miten aika rientääkään, kun on ollut kaunis sää ja mielekästä tekemistä!

Eilen nautimme pitkästä aikaa yhteisen fondue-illallisen tyttärien ja heidän poikakavereidensa kanssa. Juhlistimme (minä äitinä hieman haikein mielin) keskimmäisen tyttären ja hänen kaverinsa ensiviikkoista paluuta Englantiin.

Heidän opintonsa jatkuvat taas, ja seuraavan kerran saamme heidät jouluksi kotiin. Sitä odotellessa!

Eilen oli ulkoilu jäänyt sen verran vähiin, että sitä piti yrittää paikkailla tänään sunnuntaina. Kun vanhin tytär oli lähtenyt omaan kotiinsa, aloin korjata pihan pienehköä kivityötä.

Siinä kivituhkaa lapioidessani lennähti terassin kehikossa kiemurtelevan mustasilmäsusannan kukka kivituhkakasaan. Värikontrasti oli silmiinpistävän hauskan näköinen: tumma kivituhka ja kirkkaan keltainen kukka.
 
Poimin kukan käteeni, sillä en halunnut sen hautautuvan kivituhkaan. Tarkastelin sitä auringonvaloa vasten - ja yllätys oli, ettei kukan mustaksi väitetty keskusta olekaan musta, vaan kauniin violetti!
Kivityö valmistui iltapäiväksi, enkä ollut kauhean innostunut enää jatkamaan muita pihahommia. Houkuttelin keskimmäisen tyttären kanssani Koiramäen Pajutalliin, jonne olin saanut lahjakortin valmistujaislahjana.
 
Kirjoitin pajutilasta blogissani keväällä. Voit lukea jutut näistä linkeistä: Pikapyrähdys pajutilalle ja Pikapyrähdys pajutilalle, osa 2.

Siellähän ne olivat edelleen: Arvi ja Otto, tällä kertaa ulkona röhkimässä. Toinen kurkki kopistaan ja toinen viihdytti pajutilan vieraita. Hauskoja kavereita, jotka saavat hymyn huulille.
 
Astuimme sisään ihania tavaroita pursuavaan kauppaan, jossa tuoksuivat kahvilan vastapaistetut korvapuustit ja kaupan tuoksukynttilät ja -saippuat.
 
Kahvilan puolella istui iloisesti keskusteleva italialainen seurue, ja kaupan kapeilla käytävillä käveli lisäksemme koko joukko muitakin asiakkaita.

Olisin ostanut ison pajupallon, mutta valitettavasti tuote oli tällä erää loppuunmyyty. Onpahan taas hyvä syy lähteä pajutilalle uudestaan, sillä pajupalloja on taas tulossa.

Virtaa tuntui vielä riittävän kotiin palattua, joten alkuillasta pyörähdin vielä lähimetsässämme. Yritin löytää puolukoita, mutta löysinkin vielä hieman mustikoita - isoja sellaisia. Lisäksi löysin tämän syksyn ensimmäiset suppilovahverot!

Keräsin koriin myös muutamia kepinpätkiä. Olin saanut askarteluidean Pajutallissa, jossa oli myynnissä mm. lukuisia erilaisia kransseja.

Minulla on ennestään kanaverkkoa, ja nyt minulla on myös kepinpätkiä. Ehkä niistä syntyy kranssi, tai sitten jotakin muuta, syksyn pimeänä viikonloppuna?

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kierrätys ilahduttaa

Kierrätyskeskus muutti suhteellisen lähelle kotiamme joitakin vuosia sitten. Se oli loistava juttu, sillä käyn siellä ahkerasti useita kertoja kuukaudessa; milloin viemässä, milloin ostamassa tavaraa.

Eilen olin työpäivän jälkeen sen verran väsynyt, etten jaksanut olla innostunut kodin puhdetöistä - en varsinkaan loputtomilta tuntuvista pihahommista. Ruokakaupassa piti kuitenkin käydä, joten yhdistin käyntiin piipahduksen Kierrätyskeskuksessa.

Ja kyllä taas kannatti käydä! Löysin pari hyvää kirjaa, Marimekon teepaidan ja fleecepuseron viluisia työpäiviä lämmittämään.

Olin jo menossa kassalle, kun näin pikkutaulun. Taulu on puiselle alustalle tehty painokuva.

Mikään turha tavara se ei ole (ei tietenkään), sillä taulun aihe ilahduttaa ja sopii täydellisesti elämäntilanteeseeni. Se riittäköön. Vielä kun keksisi, mihin sen ripustaisi.
Taulu sopisi oikein hyvin lahopuuaiaitaa koristamaan. :)
Toinen löytö seurasi toistaan, joten bongasin vielä tämän iloisen värikkään Jaffa-kylmälaukun. Laukku on siisti ja vaikutti täysin käyttämättömältä. Ihan retroa!
On ilo ottaa tällainen laukku mukaan kauppareissuille. 
Tutkittuani laukkua tarkemmin, löysin sisäpuolelta vielä tekstin "Edellisessä elämässä olin muovipullo".

Ihan mahtava juttu: olin löytänyt Kierrätyskeskuksesta todellisen kierrätystuotteen!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kerro, kerro, kristallipallo

Elokuun vaihduttua syyskuuksi näyttää sääkin muuttuvan vähitellen syksyisemmäksi.

Samanaikaisesti ovat omat ajatukseni jo viipyilleet tulevassa: mitä tehdä, kun viherrakentamisen ja -hoidon työt väistämättä loppuvat kauden päättyessä - alkaakseen mahdollisesti taas ensi keväänä.
Tulevaisuus on nyt hieman sumun peitossa.
Kun takana on pitkä työura, uuden alan opinnot ja nyttemmin uutta ammattia vastaava määräaikainen työsuhde, ei syksyn kääntyessä talveen osaa kuvitella itseään työttömäksi.

Ihan toimettomaksi en osaisi työttömänäkään heittäytyä. Mielelläni kuitenkin kanavoisin energiaani tekemällä sellaista, josta maksetaan ihan oikeaa palkkaakin.

Edessä onkin työn hakeminen, mikä itsessään taitaa käydä jo työstä - varsinkin, kun sitä ei ole tehnyt moneen vuoteen.

Minulla olisikin yksi toive. Toivoisin avukseni kristallipalloa, joka kertoisi, millaisia vaihtoehtoja minulle olisi tarjolla.

Vakavasti puhuen: nyt vaan verkkoja vesille ja peukut pystyyn, että mielekäs työ ja sen tekijä sattuisivat kohtaamaan. Ennemmin tai myöhemmin.