Yksi ylitse muiden

Yksi päivänkakkaroistamme on äitynyt varsin hurjaan pituuskasvuun. Korkeus alkaa olla reilusti yli metrin.

Siirsin koko päivänkakkarajoukkueen viime kesänä uuteen kukkapenkkiin, jonka multaan olin sekoittanut normikäytäntöni mukaisesti mm. kompostimultaa eli ihan luomumeiningillä mennään.

Kernaasti saa kasvaa ylitse muiden. Erottuupahan ainakin muusta joukosta.

Pikkuteitä pitkin

Olemme useampaan kertaan tällä viikolla körötelleet työmaalle idyllisiä pikkuteitä moottoriteiden sijaan. Kyseiset pikkutiet eivät taida olla ruuhka-aikaankaan kovin vilkkaita, joten hyvin on ehditty perille ajoissa.

Olemme samalla saaneet ihastella viehättäviä taloja ja pihoja sekä maalaismaiseman tunnelmaa, jonka yllä aamun varhaisina tunteina saattaa vielä leijua kaunis usva. Kuvauksellinen näky!

Maanantaiaamuna näimme pari kurkea loivalla mäellä sijaitsevalla pellolla. Sen verran kaukana pelto oli, etten tiedä, olivatko kurjet lepohetkeä viettämässä vai nauttimassa aamiaistaan. Jo pelkkä kumpuileva maasto peltoineen oli kaunis, mutta kurjet antoivat sille piristävän lisän.

Seuraavana aamuna oli edessämme pari hirveä ylittämässä hiekkatietä - samaisen pellon kohdalla, missä olimme edellisenä aamuna nähneet kurjet.

Kyllä nämä naiset autossaan menivät kerrankin hetkeksi hiljaisiksi, sillä olivat ne varsin uljaan näköisiä eläimiä. Valitettavasti en ehtinyt ottaa kuvaa, sillä sen verran vauhdikkaasti isot hirvet siirtyivät kadun toisella puolella sijaitsevan metsän siimekseen.

Samaisella hiekkatiellä jouduimme pysähtymään myös kotiin mennessä. Tällä kertaa tietä ylitti verkkaisesti rupisammakko, joten pitihän sille antaa tietä.

Ei minulla muuta tällä kertaa. Välillä kannattaa nopeuden sijaan suosia idyllisiä pikkuteitä. Sieltä voi bongata näköjään vaikka mitä.

Kappale suomalaista idylliä

Nyt kun olen töissä koko viherrakentamiskauden eli keväästä syksyyn, ovat viikonlopun lepohetket tulleet arvoon arvaamattomaan.

 

Parasta on, jos voi viettää viikonlopun muualla kuin kotona, niin eivät kotipihan tekemättömät työt ole koko ajan silmien alla. Ja jos ne ovat silmien alla, ei niistä voi pitää näppejään erossa.

Tänä viikonloppuna saimme mahdollisuuden vierailla ystäviemme mökillä Saimaan rannalla, kauniin ja puhtaan luonnon helmassa.

Kulinaristiystävämme hellivät meitä lisäksi herkullisilla ruuilla, kuten paistetuilla muikuilla, tomaatti-fetanyyteillä, kantarellirisotolla ja mallaspossulla. Vieläkin nousee vesi kielelle!

Ja lopuksi voita!

Lisäksi pöytään katettiin maukkaat jälkiruuat, joista mainittakoon minulle uusi tuttavuus eli sitruunainen mustikka-pullavanukas. Siitä sopii tarjota isommallekin porukalle.

Tässä linkki kokeilemisen arvoiseen jälkiruokaohjeeseen: Sitruunainen mustikka-pullavanukas.

Lauantaiksi sattui aurinkoinen päivä. Kävimmekin kävellen ihastelemassa mökin lähellä laiduntavia lampaita Almaa, Elmaa, Helmiä ja Lyyliä sekä Reiska-kukkoa kotkottavine kanalaumoineen.

Lampaiden varsin äänekäs määintä kaikuu vieläkin korvissani. Hauska nelikko, joka sai hymyn huulille!

Tässä ollaan syömässä Terijoen salavan lehtiä,
jotka ovat kuulemma tämän porukan suurta herkkua.

Katseet oikeaan...

... ja vasempaan.

Reiska on kingi!

Samaan pihapiiriin oli tuotu eri puolelta Suomea vanhoja rakennuksia, joita paikallisen 4H-kerhon nuoret esittelivät halukkaille.

Kuin silloin ennen...

Kävelyretkellä poimittiin myös kantarelleja ja mustikoita, joiden paras hetki antaa vielä hetken odottaa. Löytyipä kantarelleja myös mökkitien reunalta!

Taatusti puhdasta!

Piilossa, heinien kätkössä.

Mökkitien satoa.

Siinä kävellessämme ja mökin pihapiirissä istuskellessamme tuli todettua moneen kertaan, että kyllä Suomesta löytyy idyllisiä maisemia, kaunista metsää, niittyjä ja rantaviivaa.



Jäkälät ovat mielestäni tänä vuonna erityisen näyttäviä.
Johtuukohan sateisesta kesästä?

Luonnossa kasvaa upeita heinäalueita.
Tämäkin alue löytyi keskeltä metsää.

Männyt pilkottivat hauskasti heinikosta.

 

Kävelyretken päätteeksi emäntämme kokosi niittykukista komean kimpun, jota sopi ihastella, kun odoteltiin saunan lämpiämistä.

Kesä!

Lepoa ja lohtua

Jos päällimmäisiä tuntoja kuvailisin, niin nyt harmittaa.

Ja mikä mahtaa olla harmin syy? Hmm.. ehkä voisin puhua jonkin sortin mahalaskusta.

Ensin sain ilokseni opiskeltua uuden ammatin. Pääsin myös alan töihin, jonka tuomia ilon hetkiä olen hehkuttanut blogissanikin. Alaan kuuluva työ on mukavaa ja palkitsevaa, joskin fyysisesti raskasta, mikä on tullut todettua jo opiskeluaikana.

Ensimmäiset varoitusmerkit tämän(kin) alan tyypillisistä vaivoista alkoivat jo reilu kuukausi sitten. Pari päivää sitten vahvistui diagnoosiksi molempien käsien rannekanavaoireyhtymä, jossa oireina on mm. sormien puutumista. Vaiva voi kehittyä mm. suuren voiman käytöstä ja tärinästä.

Kelju vaiva siis, kun töitä tehdään käsillä.

Ensimmäisessä vaiheessa lääkäri halusi kokeilla, tepsiikö kortisonipistos. Sain lekurilta myös ohjeet ottaa loppuviikon rauhallisesti ja levätä. Nyt sitten levätään, kun lääkäri käskee - vaikka mieli tekisi kovasti pihahommiin.

Katsoin kuitenkin oikeudekseni tehdä jonkun sortin lohturuokaa, jonka tekeminen ei käsiä juurikaan rasita.

Näin valmistuivat saksalaiseen joulupöytään (juu..., mutta kun ovat niin hyviä, voi niitä tehdä heinäkuussakin) kuuluvat, varsin kaloripitoiset

Vaniljasarvet (Vanillekipferl)

 Ainekset (noin 50 kappaletta)

 

175 g voita tai leivontamargariinia

3/4 dl sokeria

2 keltuaista

1 tl vaniljasokeria

125 g mantelijauhetta

3 dl vehnäjauhoja

 

Koristeluun

 

3/4 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

 

 Kuvien alla ohjeet työvaiheista.

Leikkaa huoneenlämpöinen rasva pieniksi kuutioiksi.
Sekoita rasvakuutiot, sokeri, keltuaiset ja vaniljasokeri käsin tasaiseksi massaksi.
Lisää vielä mantelijauhe ja jauhot, ja sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi.

Muotoile taikinasta pallomainen möykky,
jonka panet jääkaappiin lepäämään noin tunniksi.

Muotoile taikinasta pötkylä.
Leikkaa pötkylästä noin parisenttisiä palasia.  

Muotoile palasista sarven muotoisia pikkuleipiä.
Paista sarvet 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Sekoita sokeri ja vaniljasokeri keskenään.

 Pyöräytä vielä hieman lämpimät vaniljasarvet sokerissa.

Nauti vaniljasarvet sellaisenaan tai herkuttele kahvin kanssa. Välitön apu, jos ketuttaa!

"Ol niingon gotonas!"

Kun on elänyt varhaislapsuutensa Kuopiossa ja sittemmin asunut pääkaupunkiseudulla, on Länsi-Suomen alue jäänyt luvattoman vieraaksi.

Kuluneena viikonloppuna tuli asiaan pieni korjausliike, jonka soisin toistuvan uudelleen. Sain mahdollisuuden käydä pikavisiitillä Raumalla.

"Ol niingon gotonas!" kehottaa Rauman matkailuesitteen Matkailijan opas, 2015.

 

Kun aikaa on vähän, halusin keskittyä Vanhan Rauman kaupunginosaan, joka on valittu UNESCOn maailmanperintökohteeksi vuonna 1991. 

Vanhassa Raumassa sekä asutaan että työskennellään kauniissa ympäristössä. Se on Pohjoismaiden laajin (pinta-ala noin 30 ha), yhtenäisin ja parhaiten säilynyt vanha puukaupunkialue. Rakennuksia on noin 600 ja asukkaita noin 800. (Lähde: Rauman matkailuesite, Matkailijan opas 2015).

Pitseistään tunnetussa Raumassa sattuivat tällä hetkellä olemaan myös Pitsiviikot, jotka ajoittuvat ajalle 18. - 26.7.2015. Pitsejä en parin tunnin kierroksella bongannut, mutta sen sijaan muutaman Pitsiviikon Pihakirppiksen ja avoimen pihan kävin katsastamassa.

Lisäksi näin murto-osan viehättävistä pikkukaupoista, joita alueella sanotaan olevan jopa toistasataa. Lisäksi siellä on lukuisa joukko kahviloita, ravintoloita ja taiteilijoitten työhuoneita.

Matkani olisi kestänyt tovin pidempään, jos myymälät olisivat olleet auki. Onneksi eivät vielä olleet, sillä olisin tullut kotiin vähintään kymmeniä euroja köyhempänä! Näin mm. upeita sisustus- ja käsityöliikkeitä, joiden ikkunat pursuivat houkutuksia.

Alla pieni kuvakooste Vanhasta Raumasta, johon näyttää olevan helppo ihastua. Suosittelen!

Kadut oli päällystetty erilaisilla kivillä.

 

Kitukränn on Suomen kapeimmaksi mainittu katu.

Kitukrännin varrella on vanha kieltotaulu.

Torin laidalla on Vanha Raatihuone (1776), joka toimii nykyisin museona.

Kaikkialla oli kauniita yksityiskohtia.

Taloja kunnostettiin, jotta tulevatkin sukupolvet saavat vielä nauttia niistä.

Pyhän Kolminaisuuden kirkon rauniot.
Kirkko paloi vuonna 1640.

Yksityiskohta Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunion edustalta.

Pitsiviikon Pihakirppiksiä oli peräti 37 kappaletta.

Tarjolla oli tavaraa laidasta laitaan.

Alla vielä muutama valokuva Rauman kaupunkitaiteesta.

Matti Pursiheimon ja Tarmo Thorströmin "Salavapitsikiekko", 2015.

Kerttu Horilan hauska kesäveistos "Kolme sulotarta", 1999.